Synnytyskertomus, osa 1:
Parina yönä ennen synnytystä olin heräillyt epämääräiseen oloon. Oloa on vaikea selittää yhtikäs mitenkään, kyse oli vaan tunteesta, että nyt on jotain erilaista menossa, hassu fiilis. Olo oli myös valppaampi ja jostain syystä jännitin vesienmenoa jokaisella vessareissulla.
Jos aiemmat synnytykseni olisivat käynnistyneet spontaanisti, veikkaan, että olisin tiennyt synnytyksen olevan lähellä.
Parasta on, kun supistukset alkavat aamulla! – Synnytyskertomus osa 1
Pääsiäismaanantaiaamuna heräilimme kymmenenen maita. Mummo ja ukki olivat meillä kylässä, joten lapset olivat jo suunnanneet keittiöön ja makailimme sängyssä Markuksen kanssa kaksin. Nousin istumaan ja tunnistelin lieviä supistuksia. En kuitenkaan tässä vaiheessa vielä sanonut Markukselle mitään.
Lähdin käymään vessassa ja huomasin pienen pieniä veripisaroira paperiin pyyhkiessä.
Vasta tuon jälkeen uskalsin sanoa Markukselle, että tässä ehkä vähän supistelee ja hän oli parin supistuksen jälkeen jo varma, että nyt se alkaa. Itse en todellakaan.
Noh, nousin toistamiseen vessaan, ja nyt paperiin tuli jo tuhruista vuotoa. Vessassa seisoessa sielläkin tuli supistus ja aloin itsekin uskoa siihen, että jotain tässä nyt tapahtuu.
Supistusappi käyttöön!
Supistukset eivät kuitenkaan sattuneet juuri lainkaan, siksi oli vaikea uskoa, että niillä olisi mitään tekemistä synnytyksen kanssa. Tämän kaltaiset supistukset olivat minulle siis täysin uusi juttu.
Otin ensimmäistä kertaa elämässäni itse (!) supistusapin käyttöön. Ja kyllä. Pian huomasin, että supistuksia tulee 6-8 minuutin välein. Jee! Tämän on pakko olla sitä!
”Ehtiikö vielä leikata hiukset? -Markus”
Aloimme kaikessa hiljaisuudessa keräillä kamoja sairaalaa varten. Itselleni ja vauvalle olin pakannut jo tärkeimmät valmiiksi, mutta Markus teki lähtöä aiemmitta valmisteluitta. Kyseli vielä, että ehtiikö leikata hiukset. Hohhoijaa.
Lue lisää: Isän valmistautuminen lapsen tuloon
Sanoimme vanhemmilleni, että lähdemme käymään synnytyspäivystyksessä ja että eivät vielä sanoisi lapsille mitään, kun voi olla että tulemme takaisin nopeastikin. Annoin kuitenkin lapsille heille varaamani pussit, joissa oli vesivärikirjat, värityskirjat ja suklaapuput ajanvietteeksi.
Oli maailman parasta, että vanhempani olivat tuolloin meillä. Lapset jäivät mummon ja ukin kanssa enemmän kuin mielellään.
Tilannearvioon Taysiin – Synnytyskertomus osa 1
Olin jo edellisen lapsen kohdalla pelkopoli-käynneilläni sopinut kätilön kanssa, että synnytyksen käynnistyessä itsekseen minun olisi hyvä mennä saman tien käymään tilannearviossa Taysissa. Tämä sekä nopeasti edenneiden synnytysteni että oman mielenterveyteni takia.
Lähdimme siis kohti sairaalaa ja loistin kuin Naantalin aurinko. Vaikka olin jo synnyttänyt kaksi kertaa aiemmin, koin tämän kaiken ensimmäistä kertaa. Supistukset olivat keveitä, mutta selkeitä ja säännöllisiä. Ihmeellistä. Minua ei pelottanut tippaakaan. Olin vaan täynnä intoa ja jännitystä.
Lue lisää: Esikoisen synnytystarina – miehen näkökulma
Lue lisää: Kuopuksen synnytystarina – äidin näkökulma
Ajelimme sairaalalle ja siellä oli hiirenhiljaista. Ihana kätilö otti meidät vastaan ja pääsin heti käyrille. Supistelu loppui maatessa kuin seinään ja tauko supistuksissa kesti 40 minuuttia. Sisätutkimuksen tulos: samat kaksi senttiä auki kun viikko sitten.
Jostain syystä tuo tieto ei kuitenkaan hetkauttanut minua suuntaan tai toiseen. Uskalsin luottaa tunteeseeni synnytyksen lähestymisestä. Tiesin, että jotain on tapahtumassa, enkä halunnut enää lähteä kotiin.
Sovimme, että jäämme Taysin läheisyyteen hengailemaan pariksi tunniksi ja tulisimme sitten takaisin. Jos synnytys olisi edistynyt, voisin jäädä sairaalalle jälleen hengailemaan. Mikäli taas supistukset olisivat loppuneet, voisin halutessani lähteä käymään vielä kotona.
Minusta tämä oli hyvä suunnitelma. Sairaalan läheisyys toi ajatuksena minulle turvaa. Nyt kuitenkin olo oli varmempi, enkä jokseenkin osannut pelätä lapsen syntyvän nopeasti. Oli helppo luottaa omiin tuntemuksiin, kun mukana ei ollut käynnistykseen tarkoitettua vauhditusta.
Supistukset säännöllistyvät jälleen – Synnytyskertomus osa 1
Päivä oli ihanan aurinkoinen! Yksi ensimmäisistä oikeasti keväisistä päivistä! Joimme kahvit sairaalan uudessa kahvilassa ja käppäilimme sairaalan pihassa. Erityistä parisuhdeaikaa sanoisin!
Supistuksia alkoi jälleen tulla, ehkä 10-12 minuutin välein. Edelleenkään ne eivät olleet kivuliaita, mutta selviä.
Oli ihmeellistä kokea supistusten aaltomaisuus, josta muut ovat puhuneet. Itse olen kokenut käynnistetyissä synnytyksissä supistukset vaan hillittöminä kramppeina, lähes ensimmäisestä supistuksesta alkaen.
Markus ehti tuossa välissä kirjoittaa myös yhden blogipostauksen, ja sen jälkeen suuntasimme käyrille.
Jotain pientä edistystä oli tapahtunut. Koska supistukset olivat jälleen säännöllistyneet, sovimme, että käymme syömässä ja tulemme vielä joskus kuuden maita näytille uudestaan.
Harmitti jonkin verran, että tämä kätilö olisi lähdössä kotiin ja seuraavalla kerralla sairaalaan saapuessa meidät ottaisi vastaan joku toinen kätilö.
Lähdimme autolla Prismalle ja autossa supistukset alkoivat napakoitua. Jokainen töyssy antoi supistuksille erityistä voimaa.
Menimme buffettiin syömään. Otin salaatin ja Markus otti koko setin jälkiruokineen. Nälkä oli kamala, mutta ruokahalu vähäinen. Sain kuitenkin supistusten lomassa syötyä ihan hyvin.
Ja hei! Tässä vaiheessa tajusin, etten ollut oksentanut vielä kertaakaan. Molemmissa aiemmissa synnytyksissä olen aloittanut synnytykseni oksentamalla jokaisella supistuksella.
Avautumisvaihe – Supistukset napakoituvat
Syömisen aikana supistukset säännöllistyivät 4-6 minuuttiin ja nousin jo pöytää vasten ottamaan niitä vastaan. Ei sillä, että kipu olisi ollut hurjan kova, mutta ero aiempaan oli selkeä.
Ajatella, olin ottanut supistuksia vastaan jo kohta 8 tuntia, ja edelleen sanoisin, että kipu oli ollut mitätöntä! Mitä ihmettä täällä tapahtuu?? Missä ovat ne hengen vievät supistukset, joita olin kokenut edellisissä synnytyksissäni tunteja heti ensimmäisestä tai toisesta supistuksesta alkaen??
Meillä oli ajatus, että kävisimme vielä kotona, kun isovanhemmat olivat tekemässä vahdinvaihtoa, ja omat vanhempani lähtisivät ajelemaan kotiin. Mutta ruokailun aikana minulle kävi hyvin selväksi, että haluaisin lähteä jo sairaalalle.
Kuuden maissa sairaalassa meidät otti vastaan iltavuoron kätilö, joka onneksi vaikutti myös ihan mukavalta. Pääsin nopeasti sisätutkimukseen ja hän totesi kohdunsuun olevan 3cm auki ja kalvo tuntui koko mitalta käteen. Edistystä kahdessa tunnissa oli siis tullut paljon! Kätilö varoitteli myös, että vedet saattavat mennä milloin tahansa.
Otimme tässä vaiheessa puhelun kotiin ja kerroimme, että taidamme palailla kotiin vasta vauvan kanssa. Itseäni jännitti lasten jääminen kotiin Markuksen vanhempien kanssa (tai ehkä se, että stressaisiko hoitajien vaihdos lapsia) ja ärähdin äitilleni, että onko heidän nyt ihan pakko lähteä kotiin. Myöhemmin sain kuulla, että vanhempani olivat jääneet meille vielä yhdeksi yöksi.
Kätilö kyseli kivunlievitystoiveistani ja sanoin, että toiveissa ei todellakaan ole luonnollinen synnytys vaan kaikki kivunlievityskeinot otetaan kiitollisena vastaan. Sanoin myös, että haluan epiduraalin heti kun se vaan on mahdollista saada.
Kätilö sanoi, että hän lähtee varaamaan meille synnytyssalin ja aloittaa heti epiduraalin valmistelun.
Mitä? Nyt jo?
Synnytyskertomus osa 2 – Hän on täällä!
// M-E
