En ollut tuntenut tällaista pitkään aikaan. Olin halunnut reissuun, mitä kauemmas, sen parempi. Halusin kokea jotain uutta ja jännittävää. Mutta nyt minusta tuntui, että olin liian kaukana kotoa ja liian yksin.
Istahdin skeitin päälle kadunkulmaan. En ollut ihan varma missä tarkalleen olin. Takana kolme hikistä päivää vaeltaen ympäri minulle tuntematonta kaupunkia. Tavoitteenani oli löytää itselleni kämppä. En vielä tiennyt, mitä tulisin tekemään seuraavat kolme kuukautta. En tiennyt, oliko sittenkään hyvä idea edes lähteä tähän seikkailuun. Olin täynnä epätietoisuutta, ja aloin pohtia elämäni merkitystä siinä hetkessä.
***
Vilunväreet kulkivat pitkin kehoani kun ikkunan raosta puhalsi kylmää ilmaa kolkkoon huoneeseeni. Kylmä kivilattia ilman mattoa, vanha sänky, reppuni, ja vähän vaatteita sikin sokin lattialla. Olin peiton alla ja tärisin kuumehoureisen oloisena.
Olisin halunnut vain yhtä asiaa, särkylääkettä. Mutta minulla ei ollut ketään, joka olisi voinut hakea minulle sitä. Minun oli pakko odottaa, että kämppiksistäni joku tulisi kotiin. Mietin, tulisikohan se meksikolainen kaveri vai kolumbialaispariskunta ensin kämpille. En edes tiennyt mitä niille sanoisin. Osasin niin huonosti espanjaa.
***
Nämä otteet kertoivat tapahtumista ja tuntemuksistani, joita koin vaihtovuoteni alussa. Olin lähtenyt yksin Espanjaan tilanteessa, jossa luvattu opiskelupaikkani ei näyttänytkään toteutuvan. Olin toki seikkailunhaluinen ja innoissani, mutta tietyllä tapaa elämä tuntui myös koettelevan rajulla kädellä.
Pysähdyin katsomaan sitä hetkeä, ja aloin pohtia elämäni senhetkistä tarkoitusta. Miksi olin siellä missä olin? Miksei elämässäni ollut ketään muuta, vaan olin täysin yksin ja tyhjän päällä? Mitä elämältä halusin, ja mihin haluaisin pyrkiä? Mitä haluaisin tavoitella, jotta tuntisin itseni onnelliseksi?
Vastauksia ei tippunut taivaalta.
Kuljenko putkessa?
Yleensä on helppoa painaa elämän putkessa eteenpäin, ja olla miettimättä sen enempää. Eletään hetkessä tai toteutetaan jotain annettua suunnitelmaa, mutta painetaan kuitenkin vähän autopilotilla.
On oikeastaan vaikeaa saada elämään sellaista stoppia, joka laittaisi kunnolla miettimään pohjia myöten oman elämän tarkoitusta. Eihän kukaan edes halua sellaista, koska ensimmäisenä mieleen tulee sen tarkoittavan jotain pahaa. Siinä valossa tuollainen hetkellinen vajoaminen kaukomailla yksin reissatessa oli varsin turvallinen ja miellyttävä tapa kokea tällainen pienimuotoinen pysähdys.
Elänkö sitku-elämää?
”Sitten kun valmistun, olen todella onnellinen, koska ei tarvi enää stressata kouluhommista.”
”Jos saisin sellaisen työn josta pidän, ja jossa olisi hyvä palkka, olisin tyytyväinen elämääni, eikä tarvisi enää huolehtia miten arjesta selviää.”
”Jos mulla joskus olisi vaimo, olisin varmaan todella onnellinen.”
Näitä kaikkia ajatuksia olen joskus käynyt läpi. Mutta olenko muuttunut onnellisemmaksi, kun olen saavuttanut näitä itselleni asettamia tavoitteita? Vai tuleeko aina seuraava ”sitku”? Yleensä näin käy.
On helppoa olla tyytymätön nykytilanteeseen, ja ajatella että jonkin asian saavuttaminen tekisi minut onnelliseksi. Kuten kaikki tietävät, näin ei yleensä kuitenkaan käy. Aina tulee seuraava asia, joka alkaa kalvaa mieltä.
Positiivisen kautta ajatteleva sanoisi, että vaikka olisimme miten vaikeassa tilanteessa, aina löytyy joku pieni ilon aihe. Samoin meillä on aina myös ongelmia. Molemmat vaan ovat suhteellisia käsitteitä.
Elämme omassa kontekstissamme, jossa meillä on omat ilot ja ongelmat. Toisten ihmisten ongelmat voivat vaikuttaa meistä joko todella vähäisiltä tai sitten paljon isommilta kuin omamme. Silti hajoilemme omiin ongelmiimme ihan rutiinilla, olivat ne sitten miten isoja tai pieniä tahansa. Ne ovat vain tässä hetkessä meille niitä isoimpia.
Sitkusta nytkuun
Haluan muuttaa ajatteluani siihen, että nyt kun minulla on tämä hetki tässä, olen onnellinen. Minulla ei ole kaikkea, ja juuri siksi elämäni on täydellistä. Jos kaikki olisi jo saavutettu, miten mikään enää tuntuisi mielekkäältä tai tärkeältä?
Aina kun ajattelen tai sanon ”sitku”, haluaisin pysähtyä, ja vaihtaa se sanaan ”nytku”. Sen jälkeen mietin, mitä teen juuri nyt, näillä eväillä mitä on käytettävissä. On hyvä että on haaveita ja tavoitteita, ne tekevät elämästä mielekästä. Mutta ei kannata kuvitella, että niiden saavuttaminen tekisi minut onnellisemmaksi.
Se on se matka, eikä niinkään se määränpää. Elämä on se matka, ja elämän haasteet ovat iso osa sitä matkaa.
Vaikka haasteita on aina, olen kiitollinen jos mikään niistä ei tunnu liian isolta.
Ihminen kokee nautintoa silloin, kun hän saavuttaa asian jonka hän haluaa. Mutta jos ei osaa nauttia siitä mitä omistaa nyt, ei osaa nauttia mistään tulevaisuudenkaan asioista, koska kun tulevaisuus tapahtuu, se on taas nykyhetki. Ihminen kokee myös ahdistusta kun ei saavuta haluamaansa asiaa. Nautinto on taitolaji.
Tästä on myös helppo nähdä, että jos oman ”onnellisuuden” sitoo mielialaan, se ei tule ikinä olemaan pysyvää. ”Mikä tekee ihmiset onnelliseksi?” ei mielestäni ole kovin kiinnostava kysymys. Itse haluaisin enemmän tietää: Mikä on onnellisuuden määritelmä? Ja: Haluatko olla onnellinen?
Kiitos loistavasta kommentista!
Hyvä pointti on juuri onnellisuuden ja mielialan ero. Jos luulet aina olevasi onneton kun mieli on maassa, saatat tehdä vääriä ratkaisuja kun yrität korjata tilannetta.