Raskausviikko 27, tammikuu 2022: Mikä lapselle nimeksi?
Lasten nimien pohtiminen – ihanaa ja uuvuttavaa!
Markuksen ja minun nimitoiveet eivät mene lainkaan yksiin. Siksi lasten nimien pohtiminen on ollut melkoinen soppa.
Miten nimet on saatu kuitenkin jo kahdelle lapselle sumplittua?
No esimerkiksi laittamalla toisen toivoma nimi ensimmäiseksi ja toisen toivoma nimi toiseksi. Ei ehkä paras esimerkki kompromissista, mutta ainakin molemmat ovat saaneet toiveensa jollain tapaa läpi.
Ensimmäinen lapsi – mikä lapselle nimeksi?
Ensimmäisen lapsen kohdalla emme tienneet lapsen sukupuolta ennen syntymää. Itse olin kuitenkin varautunut kaikkiin mahdollisuuksiin valitsemalla ykköseksi nimen, joka sopisi mille tahansa sukupuolelle. Unisex nimi oli valikoitunut lempparikseni vähän niinkuin vahingossa. Nimi oli kaunis ja suuhun sopiva.
Tämä nimi ei kuitenkaan miellyttänyt Markusta. Hänelle tuli nimestä mieleen eräs poliitikko, ja kieltämättä olin itsekin taipunut miettimään, voiko nimeä antaa lapselle juuri tuolla perusteella.
Myöskään eräs toinen nimi, josta olin haaveillut jo kauan aikaa ei sopinut Markukselle.
Kumpikaan edellisistä nimistä, ei mielestäni myöskään sopinut yhteen oman, aika tymäkän sukunimeni kanssa, jonka halusin tuleville lapsille. Markuksen sukunimeen molemmat nimet olisivat sopineet loistavasti.
Myös Markus halusi oman sukunimensä lapsillemme, eli ensimmäisen lapsen kohdalla emme joutuneet pohtimaan ainoastaan etunimeä, vaan myös sukunimeä.
Tuolloin yhdysnimen antaminen sukunimeksi ei vielä ollut mahdollista.
Markuksellakin oli yksi nimi, jota hän oli alusta asti ehdotellut lapselle. Itse sanoin sille heti aika vahvan ein, vaikka tykkäsinkin nimestä kovasti. Oli jotenkin huvittavaa, että se nimi taas olisi sopinut erinomaisesti yhteen minun sukunimeni kanssa.
Noh, teimme molemmat listat toivomistamme nimistä omiin muistiinpanoihimme ja sovimme että toisen nimiehdotuksia ei saa tyrmätä, mutta toki pitää voida olla rehellinen nimivaihtoehtojen sopivuudesta itselle.
Ihme kyllä, listasta löytyi myös muutama yhteinen lemppari. Mutta ne omasta mielestä kaikkein kivoimmat eivät tietenkään löytyneet toisen listasta.
Joskus raskausviikon 20 huitteilla sain päähäni nimen, josta en tuntenut voivani enää luovuttaa. (Kyse oli tytön nimestä ja jännä, että meille lopulta syntyi tyttö.) Kerroin siitä Markukselle. Hän ei sanonut ehdotonta ei:tä, mutta ei oikeastaan olisi tyytynyt siihen sellaisenaan.
Synnytyksen jälkeen Markus keksi lisätä nimen perään toisen nimen, joka löytyi molempien nimilistoista. Ja avot, meillä oli esikoisellemme nimi, josta molemmat tykkäsivät!
Markus olisi ollut valmis kirjoittamaan nimen viralliseenkin paperiin jo nopeasti vauvan syntymän jälkeen, mutta itse panttasin nimi-ilmoituksen tekemistä ristiäisiin asti.
Toinen lapsi ja melkoista nimien sekamelskaa – mikä lapselle nimeksi?
Toisen lapsen kohdalla meillä oli jo olemassa hyvät listat lasten nimistä. Molemmat tiesivät minkä tyyppisistä nimistä toinen tykkää, ja mitkä toinen tulee todennäköisesti hylkäämään.
Esikoisen kohdalla minä olin saanut päättää, että emme kysele rakenneultrassa lapsen sukupuolesta mitään. Tällä kertaa oli Markuksen vuoro päättää, ja hän kysyi. Saimme tietää, että meille oli tulossa tyttö-oletettu ja nimien miettiminen tuli heti paljon helpommaksi. Lähtiväthän puolet nimilistan nimistä oitis pois.
Tässä vaiheessa lapsi oli jo saanut myös sukunimensä. Eli nimen tulisi edes auttavasti rimmata myös sukunimeen.
Molemmille oli jäänyt kummittelemaan ensimmäisen lapsen kohdalla hylätyt omat lempparinimet ja aloimme ehdotella noita nimiä toisillemme heti rakenneultran jälkeen.
Kun pappi sanoi kastetilaisuudessa lapsen nimen ääneen, olin kauhuissani.
Asiasta tuli niin hankala, että lopulta päätimme lapsen nimen autossa matkalla ristiäisiin. Ja päätös oli niinkin henkevä kuin että Markuksen jo esikoiselle toivoma nimi tuli ykköseksi ja minun (myös jo esikoiselle toivomani nimi) kakkoseksi. Lapsi sai myös kolmannen nimen, joka oli minun keksimäni, ja josta oli raskausaikana tullut minulle melkoinen pakkomielle. Jos Markus olisi suostunut, olisi tuosta voinut tulla vaikka etunimi.
Sovimme automatkalla myös siitä, että kuulostelemme ristiäisten jälkeen kummasta nimestä tulee lopulta lapsen kutsumanimi.
Kun pappi sitten sanoi kastetilaisuudessa lapsen nimen ääneen, olin kauhuissani. Ajattelin, ettei lasta voisi mitenkään kutsua etunimellään, ja lopulta, hyvin nopeasti, hänen kutsumanimekseen taipui hänen toinen nimensä.
Nimiasioissa on kyse jostain paljon syvemmältä olevasta asiasta kuin ”pelkästä nimestä”.
Nimiasia kaivelee minua edelleen. Koska olin jo saanut päättää esikoisen etunimen, koin huonoa omaatuntoa siitä, että jälleen lasta kutsuttaisiin sillä nimellä, jolla minä halusin. Tykkäsin tosi paljon Markuksen antamasta etunimestä, mutta jotenkin en vain mitenkään kyennyt näkemään omaa lastani, tai juuri tätä lasta, sen nimisenä.
Nimiasioissa lienee siis kyse jostain paljon syvemmältä olevasta asiasta kuin ”pelkästä nimestä.”
Puolustaudun itsekkyyden ajatuksia vastaan sillä, että lapsen nimellä näyttäisi olevan minulle paljon suurempi merkitys kuin Markukselle. En tiedä voiko tällainen pitää paikkaansa, mutta siitä saan edes jonkinlaista mielenrauhaa.
Lue myös: Ristiäisten muistilista
Kolmas lapsi – ja aina yhtä hankalaa..
Ja jälleen on nimiasia mietinnässä. Olemme tismalleen saman tenkkapoon edessä kun aiemmin.
Markus tykkää mielestäni ihmeellisistä nimistä, jotka eivät vaan lausunnaltaan sovi suuhuni millään. Vaikken siis sinänsä ajattelisi minkään nimen olevan ruma, on esimerkiksi sanoja, joita en tunnu osaavani lausua, kun lässyttäen. Jotenkin en tykkää miltä nimi ”maistuu suussani” tai millaisen reaktion se aiheuttaa minussa äänneasultaan.
Lisäksi olen toivonut kaikilta jo edellisille lapsille annetuilta nimiltä, että niiden takana olisi joku merkitys, eikä nimi olisi keksitty 2000-luvulla. Tykkään itse aika vanhoista nimistä ja toisaalta ulkomailta lainatuissakin nimissä saattaa olla kivoja.
Luin jostain, että kannattaa pyytää lapsilta vinkkejä pikkusisaruksen tulevaan nimeen. Esikoinen on jo pitkään ollut sitä mieltä, että lapsesta tulee Vekotiitus. Kuopukselta kysyttäessä saamme joka kerta vastaukseksi: ”Sen nimeksi tulee Prinsessa”!
Mutta, minulla olisi nyt siis jälleen kerran hyvä nimi mielessä lapselle. Katsotaan suostuuko Markus siihen, vai keksiikö hän yllättää minut jollain ihan uudella?
Kumpi saa tehdä lopullisen päätöksen, aika näyttää!
Miten teillä on mennyt nimenantoprosessin kanssa? Oletteko päässeet nimistä helposti yksimielisyyteen?
// M-E
Lue edellisestä raskausviikosta 26: Koronatestiin ohituskaistalta!
