Miten lapset saa viihtymään autossa?
Tämä kysymys on varmasti elänyt jo pitkään, mutta vastaukset siihen ovat aikojen saatossa muuttuneet.
Tässä minun lapsuusmuistojani pitkistä automatkoista, sekä hieman peilausta nykyaikaan.
Omat muistot lapsuuden automatkoista
Omaan lapsuuteen kuului säännöllisesti pitkä automatka, joka suuntautui mummoloihin Satakuntaan. Varsinais-Suomesta sinne kertyi reipas kolmen tunnin köröttely. Lapsena tuo matka tuntui pitkältä, eikä siihen oikein koskaan tottunut.
Tai matkan etapit oppi kyllä hyvin ulkoa, mutta silti se tuntui aina vaan todella pitkältä matkalta. Ehkä vasta sitten kun pääsin itse ajamaan tuota matkaa, se alkoi tuntua järkevän pituiselta, eikä uuvuttavalta ikuisuudelta.
Aina reissuun lähdettäessä piti siis varautua kaikin käytettävissä olevin tavoin. Kuinka selvitä matkasta kuolematta tylsyyteen?
Muistaakseni en oikein kyennyt lukemaan autossa mitään. Joten matkalle oli keksittävä jotain muuta viihdykettä.
View this post on Instagram
Sanailupelit
Perinteiset sanailuvisat ja pelit olivat meillä jonkin verran käytössä, mutta ihan valtavia hittejä ne ei muistaakseni olleet. ”Laiva on lastattu” alkoi ilmeisesti jossain vaiheessa tympimään.
Pientä lasta sekin konsepti jaksaa jonkin aikaa viihdyttää, joten olen opettanut sen jo meidän lapsillemme. Vanhempi osaa jo pelata sitä kutakuinkin oikein, ja kaksivuotias hölöttää sujuvasti mukana mitä sylki suuhun tuo. Meillä on käytössä siitä helpotettu versio, jossa sanoja ei valita alkukirjaimen mukaan, vaan jostain teemasta. Aluksi oli esimerkiksi ”eläimiä”, ”ruokia” tai ”leluja”. Nyt olemme siirtyneet vakiona ”Autot-elokuvan hahmoihin”, ja niitäkin riittää aika kiitettävä määrä!
Lue myös: Kun Autot valtasivat tytön sydämen
Autojen bongaus
Erilaiset rekisterikilpiin, automerkkeihin tai väreihin perustuvat pelit olivat myös käytössä omassa lapsuudessani.
Jokainen valitsee auton värin tai automerkin, ja aina kun vastaan tulee kyseiseen kategoriaan kuuluva auto, saa pisteen. Nämä oli kaikki sellaista puolikivaa tarkkailua, mutta ei niillä ehkä kovin pitkälle silti pötkitty.
Hauska autopelimuisto lapsuudestani oli siskoni kanssa käymäni kisailu siitä, kumpi näkee matkalla enemmän kuplavolkkareita. Niitähän vilahteli silloin siellä sun täällä vähän väliä. Koitappa nyt pelata samaa peliä! Talviaikana lupaan että jäät nollille, ja kesälläkin aika tuuri pitää olla edes yhteen pisteeseen!
Mikäköhän olisi tämän ajan kuplavolkkaria vastaava pirssi, joka edustaisi jotain erottuvaa vähemmistöä?
Ehkä Tesla?
View this post on Instagram
Fyysiset pelit
Joskus kokeilimme autossa myös jotain ihan fyysisiä pelejä. Niissä haasteena oli tietenkin pieni tila ja heiluva auto.
En oikein muista miten pelien kanssa kävi. Olisiko joskus joku Uuno-korttipeli ihan onnistunutkin, ja ehkä myös joskus saimme käytyä aivonystyröitä kutittavan mittelön matkashakin kanssa onnistuneesti.
Pelit olivat kuitenkin selvästi vähemmällä huomiolla meidän reissuilla.
Sisarusten välinen nahistelu
Tämä on oiva tapa kuluttaa niin pitkää ja tylsää matka-aikaa autossa.
Meitä oli aina vähintään kaksi, myöhemmin kolmekin matkaajaa takapenkillä, joten toisen puolelle änkeminen ja siitä suuttuminen oli ihan perusjuttuja. Tätä meillä ei vielä ole koettu, koska molemmat ovat istuvat kaukana toisistaan omissa jykevissä linnakkeissaan, eivätkä pääse toisiinsa käsiksi.
Lue myös: Näin vaihdat oman auton julkisiin lasten kanssa
Markuksen puuhapussi
Minun salainen aseeni lapsuuden automatkoille oli tämä!
Ennen pitkälle matkalle lähtöä keräsin tummansiniseen vyölaukkuuni kaikenlaista pikku tilpehööriä, jolla ajattelin voivani viihdyttää itseäni matkan aikana.
View this post on Instagram
Vyölaukkuun sujahti mukaan kotoa ties mitä. Kumilenkkejä, ehkä joku älypeli tms. aivopähkinä, lätkäkortteja, jotain pieniä leluja, esimerkiksi Kinder-munasta saatuja juttuja, kynä ja paperia… Ehkä jotain rusinoita, pähkinöitä, karkkia tms. jos sattui olemaan. En tarkalleen muista mitä kaikkea arsenaaliini kuului, mutta ajatus oli nerokas!
Kaikkeen sitä ihminen kykeneekin. Tai ainakin kykeni silloin.
Nukkuminen
Enemmän tai vähemmän mukavista ajanvietteistä huolimatta kaikkein paras tapa kuluttaa matka-aikaa lapsena oli ehdottomasti nukkuminen!
Mikään ei ollut yhtä hienoa kuin nukahtaa auton hyrinässä oikein makeaan uneen, ja havahtua vasta kun oltiin jo perillä. Se oli tylsän automatkan vapaalippu ja vapaudut vankilasta -kortti!
Varsinkin pimeään aikaan ajettaessa oikein harmitti jos ei yhtään väsyttänyt, eikä siten saanut unen päästä kiinni. Sitten ei auttanut kuin kärvistellä ja tuijotella rytmisesti vaihtuvaa katuvalaistusta tai muiden autojen ohi suhahtelevia valokeiloja.
Ainiin, kun takana ajaa auto, takapenkkiläiset voivat tehdä varjokuvia etupenkin alhaalla oleviin häikäisysuojiin!
Oletko kokeillut?
Lue myös: Reissuvinkit – Auton vuokraus ulkomailla
Nykyaika – Tämä kaikki on viety!
Omista kokemuksistani alkaa olla jo kolme vuosikymmentä. Siinä ajassa maailma on muuttunut, ja ilmeisen moni kaltaiseni on päättänyt, että tälle autossa istumisen tylsyydelle on pakko tehdä jotain!
Näiden aatoksien tuotteena on syntynyt yksi laite, joka ratkaisee monen muun ongelman ohella myös tämän.
Enää ei lapsiparkojen tarvitse keräillä vyölaukkua täyteen roinaa, eikä jäädä nollille kuplavolkkaripelissä.
Ei tarvitse myöskään opetella tunnistamaan vilauksessa ohi kiitävien autojen merkkejä, eikä harmitella ettei Monopolia oikein voi pelata takapenkillä.
Nykyään on kaikki paremmin, eikä lapsilla ole enää tylsää.
Vai onko näin?
// Markus
Kirjoittaja kruisailee mielellään pitkin Suomea etsien katseellaan edelleen kuumeisesti kuplavolkkaripisteitä. Ota meidät seurantaan Instagramissa, niin näet minne tie vie tänä kesänä!
View this post on Instagram
Tästä tuli hauskat muistot mieleen. Kyllä, muistan kuplavolkkarikisan. Ja etenkin ne nahistelut takapenkillä.. yleensä veljesten kesken. Ja jossain vaiheessa äidin piti mennä taakse keskelle ja joku onnekas lapsi pääsi etupenkille. Mutta vyölaukkusi aarteet jäivät minulta kyllä pimentoon..?