Markus:
Kesälomat tuli pidettyä, mutta töihin ei tarvinutkaan palata… Mitä?
Työnantaja ei siis mennyt nurin, eikä potkujakaan tullut loman aikana, vaan osuuteni vanhempainvapaasta alkoi heti kesäloman päätyttyä, ja tulee jatkumaan aina vuoden loppuun asti!
Mielinkö takaisin töihin? En vielä!
Tässä kolme syytä, miksi näin.
Suhde lapsiin
Kotona ollessa suhde lapsiin kehittyy aivan eri tasolle kuin päivät töissä ollessa. Vaikka äiti on edelleen kaksivuotiaalle se ehdoton ykkönen tietyissä asioissa, kuuluu meillä nykyään aika jatkuvalla toistolla myös ”Isi, isi!” -huudot.
Huvittavaa on myös miten isi ja äiti menee aika päällekkäin ja sekaisin, tuntuu että hän kutsuu välillä kumpaakin ensin vahingossa väärällä termillä ja sitten korjaa. Ja jos molemmat olemme paikalla, niin huomiota haetaan usein huudahduksella ”Isiäiti!”.
Välillä sitä sydän oikein hypähtää, kun vanhempi tahtoo sylkkyyn ja sanoo esimerkiksi että ”Onpas kiva kun me ollaan täällä yhdessä ja voidaan sitä sun tätä…” Myös nuorempaan on pikkuhiljaa saanut luotua enemmän suhdetta ja kontaktia. Jokainen juttutuokio ja rauhoittelu syliin tuo meitä lähemmäs toistemme tuntemisessa.
Isin syli onkin ollut jo jonkin aikaa se mieluisin paikka, kun lattialla, sitterissä tai vaunussa olo alkaa ahdistaa eikä mikään muu tunnu kelpaavan.
Kultaakin kalliimpi uni
Kotiin jäätyäni olen nukkunut enemmän kuin miesmuistiin. Kun työviikoilla keskimääräinen unen määrä oli 5-6 tuntia yössä, nyt unikeskiarvoni on jo noin seitsemässä tunnissa. Toistuvat aamuherätykset aivan liian vähien unien jälkeen eivät ole jotain mitä jäin kaipaamaan.
Nyt toki olen herännyt silloin tällöin aikaisin ihan vapaaehtoisesti, mutta vain koska olen halunnut aikaa itselleni. Nyt kun unta saa jo yleensä enemmän, tulee joskus jo tehtyä uhrauksiakin muiden asioiden takia. Vaikka ei varmaan vieläkään pitäisi, sillä ei univajetta ihan nopeasti kurota kiinni.
Viime aikoina onkin tuntunut siltä, että mikään unimäärä ei ole tarpeeksi. Aamulla on melkein aina vaikea nousta, vaikka olisi nukkunut miten pitkään. Tämä kertonee jotain meikäläisen kroonisesta univajeesta. Enkä väitä että tilanne olisi M-E:lläkään sen parempi, päinvastoin.
Yöherätykset hoidamme vaihtelevasti vuorotellen, mutta M-E ottaa niistä hieman enemmän vielä vastuuta. Joskus tilanne on myös se, että riippumatta kumpi syöttää, molemmat kärsivät ja heräävät ääniin. M-E:n tapauksessa öisin hereilläolo on myös hieman pidempää, johtuen imetyksen kestosta verrattuna pulloruokintaan.
Harmillista on, että myös meidän kaksivuotias joutuu usein kärsimään yöllisistä äänistä, ja heräilee välillä aivan turhaan.
Paikkariippumattomuus
On mahtavaa, ettei ole sidottuna yhteen paikkaan joka ikinen arkipäivä. Kun töissä ollessa kaikki menot pitää kasata viikonlopuille, elintärkeä palautumisen mahdollisuus vähän niinkuin puristuu viikonlopusta pois. Yhtäkkiä tajuat, että oletkin viikonlopun jälkeen entistäkin väsyneempi, vaikka tarkoitus oli rentoutua.
Nyt kun ei ole jatkuvia velvollisuuksia olla aina kotona, voimme vapaammin liikkua minne haluamme, ja viettää aikaa missä haluamme. Voimme ”levätä” kotona vaikka keskellä viikkoa, ja olla täydellä tohinalla menossa sitten viikonloppuna, jos haluamme.
***
Muun muassa näistä syistä en ihan vielä kaipaa takaisin töihin. Mutta siis oikeastihan ne todelliset kolme syytä ovat vaimo ja kaksi lasta!
// Markus
Kirjoittelen M-E:n kanssa perhe-elämästämme.
Pistäpä sitten seuraten Instagramissa, Facebookissa tai blogit.fi-sivustolla ja pysyt kärryillä uusista postauksista!
