Vastasyntynyt heti oikeaan päivärytmiin! Miten se on mahdollista?

Vauvan päivärytmi, onko sitä?

Ihan pienillä vauvoilla ei taida olla varsinaista rytmiä.

Joskus käy kuitenkin niin hyvä tuuri, että vauva on ikään kuin oikeassa rytmissä jo syntymästä. Meille taisi tämän vauvan kanssa käydä näin.

vauvan päivärytmi

Vauvantahtista vai aikuisentahtista? – Vauvan päivärytmi

Sairaalasta saapumisen jälkeen vauvelimme nukkui ensimmäiset kolme viikkoa oikeastaan kokonaan. Heräsi syömään välissä ja taas nukkui.

Jotenkin tuntui, että hän vielä rytmitti mahdolliset pienetkin valvomiset päiväajalle, eli nukkui ihan täyttä noin klo 21-12 parilla kolmella syötöllä ja sitten söi useammin päivän aikana.

vastasyntynyt nukkuu sairaalan vuoteessa

Ainoa rytmittävä tekijä päivissämme on ollut valon määrä ja isompien lasten meteli. Ilmeisesti nuo yhdessä ovat toimineet erinomaisesti, sillä nyt jo puolitoistakuinen vauvamme pitää edelleen samaa rytmiä yllä.

Edellisessä postauksessa kertoilinkin huimista 8,5h yöunista, jotka hän vetäisi neliviikkoisena! Ei ole tätä meidän perheessä tapahtunut edellisten lasten kanssa edes vahingossa!

Perhepedissä parhaat unet

Esikoinen nukkui meillä sivuvaunussa ison sängyn vieressä. Olisin ehkä halunnut nukkua vauvan kanssa kylkikyljessä jo tuolloin, mutta jotenkin pelkäsin, että vierin hänen päälleen yöllä. Olin esikoisen aikaan vielä todella sikiuninen nukkuja, ja vastasyntyneen kanssa Markus oli se, joka ensin heräili vauvan huuteluihin.

vauvan paivarytmi löytyy valon määrän vaihtelulla
Äitin vieressä paras <3

Esikoinen heräsi 11 kuukauden ikäiseksi aika täsmällisesti 3-4h välein syömään. Sitten pidimme unikoulun, jonka jälkeen hän on nukkunut täysiä öitä paria poikkeusta lukuunottamatta.

Lue lisää: Unikoulu ja nukuttaminen

Koska esikoinen siirtyi tästä reilun vuoden iässä eroahdistuskaudellaan viereemme nukkumaan ja jäi siihen, teki Markus periaatepäätöksen, että seuraava lapsi oppii vauvasta asti nukahtamaan omaan sänkyynsä. Itse en luvannut ottaa tähän osaa, eli vauvan nukuttaminen jäi hänen hommakseen. Se osoittautuikin melkoisen työlääksi (ehkä johtuen korva-ongelmista) ja kuopuskin siirtyi lopulta nukahtamaan viereeni.

Lue lisää: Seuraavalle lapselle korviin putket synnärillä!

Tässä vaiheessa esikoinen oli kuitenkin jo siirtynyt omaan sänkyynsä, eli viereen(i) mahtui oikein hyvin!

Uuden tulokkaan kanssa olin jo aiemmin sanonut Markukselle, että aion mennä siitä missä ei ole aitaa laisinkaan. Eli jos vauva vaan tykkää nukkua vieressä, niin siinä hän myös nukkuu, ja syö.

Päätös on ollut erinomainen. Vauva nukkuu erinomaisesti ja pitkiä pätkiä, samoin äiti. Isikään ei voi valittaa, kun saa nukkua täysiä öitä.

vastasyntyneen päivärytmi

Myöskään samassa huoneessa nukkuvat isommat lapset eivät ole parin ekan yön jälkeen heränneet vauvan tuhinoihin.

Meillähän siis tällä hetkellä koko porukka nukkuu samassa huoneessa. Isommat kerrossängyssä ja me muut isossa sängyssä. Toinen ja ainoa lisähuoneemme on työhuoneena ja sinne on kyllä ollut rakenteilla aikuiselle sopiva lisäsänky. Ajatus oli, että nukkuisin siellä vauvan kanssa, jos yölliset itkut häiritsevät muita. Alkuun sänkypaikkaa ei ollut vielä tehtynä, mutta hyvin pärjäsimme silti. Nyt kun se on, sitä ei tule käytettyä, koska ei välttämättä tarvitse. Vauva ei juurikaan itke yöllä, eikä siten herättele muita.

Päivällä enemmän sekoilua – Vauvan päivärytmi

Nyt on oikeastaan mennyt vasta pari viikkoa niin, että vauva on ollut päivisin pidempiä aikoja myös hereillä. Hän on tyytyväinen ja rauhallinen tutkiskelija ja vaan hengailee kanssamme.

Päivät meillä menevät enemmän ja vähemmän ei-missään-tahdissa. Vauva nukahtelee usein syötölle ja nukkuu välillä 4 tuntia putkeen. Välillä syö vähän väliä ja nukkuuu vain pieniä unia.

nukkuva vauva tutti suussa

Iltaisin hänellä on vauvoille tyypillistä rauhattomuutta ennen nukahtamista yöunille ja Markuksella on riittänyt kanniskeltavaa. Viimeisellä syötöllä hän saattaa nukahtaa ja herätä ja vaatia lisää ruokaa ja sitten lopulta nukahtaa yöunille.

Sanoisin, että kaikki on mennyt todella helposti näin. En vaihtaisi mitään.

Miten teillä päivän rytmit?

// M-E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *