Migreeniä ja vauvan liikkeitä – Raskausviikko 13

Raskausviikko 13, lokakuu 2021: Vauvan liikkeet tuntuvat!

vauvan liikkeet tuntuvat
Terkut sängynpohjalta.

Olen saapunut raskaudessa sille onnelliselle osuudelle, jossa häiritsevimmät raskausoireet ovat (ehkä.. En usko enää mihinkään..) tipotiessään. Ei, kahvi ei edelleenkään ole suosikkieni listalla, astianpesukoneen avaaminen on aina yksi suuri seikkailu ja juoksemista en edes harkitse. Mutta nämä ”oireet” ovat pieniä verrattuna siihen jäätävään kuvotukseen ja omituiseen mielialan laskuun, jota aiemmat raskausviikot ovat olleet täynnä.

Lue lisää raskausviikoista 5 ja 6: Epäilyä, ärsytystä ja kuolemanpelkoa

Lue lisää edellisistä raskauksista: Alkuraskaudet ja fiilikset

Olen saanut nukkua kuin tukki ja tällä lienee osuutensa siihen, ettei päivisin liiemmin väsytä. Kuopusta odottaessani muistelen olleeni nimenomaan alkuraskaudessa todella väsynyt. Esikoisen kanssa taas olin ensimmäisinä viikkoina niin stressaantunut, että nukuin alussa tolkuttoman huonosti.

raskausviikko 13
Ystävä toi ihanan myöhäisen synttäriyllärin, kiitos! <3 Ja ei, hän ei vielä tiennyt raskaudesta.

Myös alkuraskauden kaikinpuolinen turvotus alkaa olla vähenemään päin ja kiinteämpi pallo alkaa puskea alavatsan kohdalla ulospäin.

Lue lisää: Sikiöseulonnat – raskausviikko 12

Mutta se migreeni vaivailee edelleen..

Olisi tosi kiva olla jatkuvasti toistamatta itseään.. Mutta päänsäryt jatkuvat minulla edelleen. Ja välillä ne leimahtavat pitkiksi migreenikohtauksiksi. Nyt olen kuitenkin ollut niin onnekas, ettei ole tarvinnut joka päivä pärjätä yksin lasten kanssa kotona. Saatiin viime viikolla yhdeksi päiväksi apua isovanhemmilta, ja kerran viikossa meillä on käynyt lastenhoitaja auttelemassa.

migreeni alkuraskaus
Migreenissä valosta ei saa energiaa, päinvastoin.

Hormonaalinen migreeni on sillä tavalla hankala sairaus, ettei se itselläni juuri näy ulospäin, ellei merkkejä siitä osaa etsiä. Aiemmin saatoin olla viikonkin särkyni kanssa yksin niin, ettei Markus esim. siitä osannut kysellä. Hän vaan ajatteli minun olevan jostain syystä hajamielisempi, poissaolevampi ja kiukkuisempi. Nykyään näin käy harvoin, sillä vaadin enemmän apua niinä päivinä, kun pää on kipeä.

Lue lisää: Kuukautismigreeni – riesa, joka repii päätä ja koko perhettä

Tämä taas vaikuttaa Markuksen työpäiviin, sillä jos tarvitsen apua päivisin, hänen työpäivänsä jatkuvat illalla. Siksi ulkopuolinen apu päivisin on todella arvokasta.

Harmikseni tuntuu kuitenkin siltä, etteivät auttajat välttämättä osaa omaa apuaan arvostaa. On vaikuttavampaa auttaa ihmistä, jolla on jalka poikki, kun avun tarve on konkreettisesti nähtävillä: ”En pysty kävelemään – tarvitsen apua.”

raskausviikko 13
Isin ilta-askartelut lasten kanssa. Upeita tuli!

Saatan ulkopuolisen silmin näyttää hyvinkin normaalilta ja käyttäytyä normaalisti vaikka kipu on kova. Tällaisessa tilanteessa avun antaminen saattaa tuntua turhalta, kun ”eihän tuota edes mikään näytä vaivaavan”.

Migreeni vaikuttaa itselläni nykyään myös puhumiseen, eli minun on vaikea saada sanottua asioita, tai aloittaa sanomaan ja huomaamattani olen vain mieluummin hiljaa. Ulospäin saatan vaikuttaa poissaolevalta, vaikkei kipu yltäisi asteikolla (1-10) kolmosta pidemmälle.

Lue lisää: Raskausviikot 8 ja 9: Migreeni alkuraskaudessa vei ensiapuun

Vauvan liikkeet tuntuivat ensimmäistä kertaa

Esikoiselta tunsin ensimmäiset liikkeet joskus viikolla 14+, mutta kuopus aloitti potkiskelun jo viikolla 12+4. Tämän tyypin tunsin ensimmäisen kerran 12+3, mutta koska tyyppi ei ole vahvistanut tuntemuksiani muuta kun satunnaisella räpiköinnillä, olen alkanut epäillä itseäni.

vauvan liikkeet tuntuvat
Vauvan liikkeet tuntuvat, jee!

Liikkeet olen tuntenut joko ihan alhaalla vatsassa tai sitten ihan ylhäällä. Tätä tuntemusta vahvistaisi ehkä se, että viime viikon sikiöseulonnoissa hoitaja ilmoitti istukan sijaitsevan edessä. Edestä potkut siis tuskin tulevat tuntumaan vielä aikoihin.

Tällaisia ajatuksia raskausviikolla 13.

Milloin sinä olet tuntenut vauvan liikkeet ensimmäisen kerran raskaudessasi? Kerro kommentteihin!

//M-E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *