Uusikaupunki lasten kanssa – Hiiop, lapset purjeisiin!

Kaupallinen yhteistyö: Visit Uusikaupunki

Uusikaupunki lasten kanssa – Seikkailuja satamakaupungissa

”Onpas kivaa olla ihan uudessa kaupungissa!”

Näin tokaisin, kun saavuimme Uuteenkaupunkiin ensimmäistä kertaa ikinä!

Uusikaupunki lasten kanssa
Uusikaupunki lasten kanssa koettuna!

Uusikaupunki, tuo kesäisin vilkas satamakaupunki, kutsui meitä tutustumaan sen tarjontaan lapsiperheille.

Entuudestaan Uki oli meille tuiki tuntematon kolkka Suomen Lounaisrannikolla. Itse olin käynyt siellä kerran ennenkin, melkein parikymmentä vuotta sitten. Muistikuvia tuosta reissusta ei kovin paljoa ollut.

Sanottaneen myös heti aluksi, että Uudenkaupungin lyhenne ja sen oikeaoppinen taivutus Uki, Ugista, Ukiin, ei ole minulla ollenkaan hallussa, joten otan oikeudekseni käyttää lyhennettä miten sattuu!

Kaupunkikierros lapsiperheille tarinoiden tahdissa

Tutustumisemme Uuteenkaupunkiin alkoi keskeltä Ugin ydintä Myllymuorin seikkailuretken parissa.

Myllymuorin seikkailut Uudessakaupungissa
Myllymuorin seikkailu on tarinallinen kaupunkikierros Uudenkaupungin keskustassa.

Tuo tarinaa, satuilua ja musiikkia sisältävä kaupunkiseikkailu oli mukava katsaus kaupungin keskustaan. Nelivuotiaamme tempautui saman tien mukaan tähän ”interaktiiviseen näytelmään”, ja kaksivuotias oli myös ihan messissä.

Konseptina tällainen lasten satukierros oli meille uusi kokemus. Pointsit hienosta ideoinnista ja toteutuksesta!

Myllymuorin seikkailuretket Uudessakaupungissa

Uki Myllymuorin seikkailu
Myllymuorin seikkailu sisälsi satujen lisäksi hitusen historiaa lapsille sopivassa muodossa.

Humoristinen unimaailma – Taidetalo Pilvilinna

Automme ilmastointi huusi täyttä häkää ajellessamme kohti Taidetalo Pilvilinnaa. Jälleen kerran meitä helli tämän kesän superhelle, joka alkoi iltapäivällä vähän jo uuvuttaa.

Kovin kauaa emme ilmastoinnista ehtineet nauttia, koska matka Taidetalolle ei ole pitkä. Vain kolme kilometriä torilta, ja edessämme oli tämä erikoinen näky.

Mikä paikka tämä oikein on?

Liisa Ihmemaassa?

taidetalo pilvilinna - uusikapunki lapsiperheille
Taidetalo Pilvilinnan piha on täynnä taidetta.

Metsikössä kulkevan taidepolun varrella on muun muassa hupaisia patsasteoksia, joiden nimeämiset ja toteutus saivat ainakin aikuisten suupielet virneeseen.

Lapset ihastelivat taidetta omasta kokemuspohjastaan, ja veistosten eläinaiheet sekä tyyli upposi heihin täysin!

Taidetalo Pilvilinna taidepolku lasten kanssa
Taidetalo Pilvilinnan taidepolku sopii lapsille, ja se on helppo kulkea myös lastenrattailla.

Itse taidetalon rakennus on yksi iso taideteos, jonka kaikki pinnat ovat käytännössä osa isoa maalausta.

Talossa soi hempeän rauhallinen musiikki, jonka luoma tunnelma oli erittäin miellyttävä kokemus tällaiselle äänekästä ja paikoin rauhatonta lapsiperhearkea normaalisti elävälle.

taidetalo pilvilinna lapsiperheet
Taidetalo Pilvilinna on lattiasta kattoon yhtä isoa teosta.

Talon takaterassi oli myös erittäin kutsuva. Kahvihetki tässä tunnelmassa ja näillä maisemilla on sellaista herkkua, johon ei kovin usein aukea mahdollisuutta!

Taidetalo pilvilinna

Taidetalo Pilvilinna terassi
Taidetalo Pilvilinnan terassi kutsuu nautiskelemaan.

Illallista makasiineilla lasten kanssa

Olimme etukäteen saaneet vinkkiä jo siitä, että makasiineilla sijaitsevat Uudenkaupungin parhaat ravintolat.

Uusikaupunki lasten kanssa: Makasiiniravintola Kirsta
Rantamakasiinit ovat Uudenkaupungin ykköskohde ulkona syömiseen.

Mietimmekin ensin ruokapaikaksi joko Bistro Bayta tai Captain’s makasiinia, mutta päädyimme Kirstaan, koska muut terassit olivat melko täynnä. Yhdellä terassilla oli lisäksi livemusiikkia, joka lasten kanssa tuntui hieman liian kovalta.

Onneksemme Kirstan yläterassilta löytyi lasten leikkipaikka! Hiekkalaatikko leluineen ja pöytä piirtämiseen teki pöydän valinnasta helppoa.

Ravintola Kirsta lasten leikkipaikka
Ravintola Kirstan terassilla oli oikein kunnollinen lasten leikkipaikka.

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, niin kaikki avut rauhaisaan ravintolakäyntiin lasten kanssa käytetään ja otetaan mielellään vastaan!

Söimme tulista pizzaa ja burgeria, koska tällä kertaa kävikin niin, että vain me vanhemmat söimme ja lapset viihdyttivät itseään sillä aikaa. Selvisimme loppuun asti ilman suurempaa showta. Tai ainakin melkein loppuun asti. Ruokailumme päätteeksi kävimme nelivuotiaan kanssa pienehkön väittelyn siitä, antaako hän puhelimen pois vai ei.. Kuulostaako tutulta?

Ravintola Kirsta pizza ja hampurilainen
Ravintola Kirstan pizzaa ja purilaista.

Suomen suurin skeittiparkki ja pumptrack

Skeittiparkkien nykytrendi on kaikille rullaajille suunnatut monipuoliset puistot, jotka koostuvat pumptrackin ja betoniparkin yhdistelmästä.

Uudenkaupungin uusi skeittipuisto mukailee juuri tätä suuntausta, ja on jopa vaatimattomasti Suomen suurin. Tällä meriitillä se oli meille aivan must see -kohde!

Uusikaupunki lasten kanssa: skeittiparkki
Uudenkaupungin skeittiparkki löytyy Kaupunginlahden perukoilta.

Puisto oli melko luonnollisesti suurin jossa olemme käyneet, ja laajuudessaan mahdollistaa varmasti aika isonkin käyttäjämäärän samaan aikaan. Me olimme liikkeellä aamupäivällä, joten ruuhkaa ei vielä ollut.

Parkki on maisemallisesti hienolla paikalla, ja puiden välissä kiemurteleva pumptrack on mukavan näköinen kokonaisuus.

Superpitkällä pumptrackilla sai ainakin jalat kevyesti hapoille jo yhdellä kierroksella! Nelivuotiaankin mielestä parkki oli aivan mahtava, ja kannatti kuulemma käydä!

Uudenkaupungin skeittiparkki
Uudenkaupungin skeittiparkki on yhdistelmä betoniparkkia ja pumptrackia.

Skeittiparkilta siirryimme suoraan viereiseen Leijonapuistoon testaamaan paikkakunnan parhaan leikkipuiston!

Suomen suurin skeittiparkki Uudessakaupungissa

Leijonapuisto – Ugin paras leikkipuisto!

Leijonapuiston laaja leikkialue on yksi Top-kohteista lapsiperheille!

Tämän kaltaiset ikoniset puistot saavat meidät aina vieraakseen, ja ne monesti myös saavat meiltä pyyteetöntä ihailua osakseen. Tätä samaa olen jo hehkuttanut ainakin Porin ja Vaasan kohdalla, joilla on myös omansa.

Oispa meilläkin!

Uusikaupunki Leijonapuisto
Uudenkaupungin Leijonapuiston leijona vahtii leikkijöitä. Rohkeimmat uskaltautuvat selkään!
Uusikaupunki paras leikkipuisto on Leijonapuisto
Leijonapuiston isompien puolella on aika komea kiipeilyrata! Etsi kuvasta meidän perheen kolme jäsentä!

Puistosta löytyy muuten myös aikuisille treenin mahdollistava ”Gritbird-lintu”. Leijonapuiston ja skeittiparkin välissä on vielä laajempi kokonaisuus ulkoliikuntalaitteita.

Yhdistettynä skeittiparkin ja keskustan läheisyyteen sekä leikkipuiston monipuolisuuteen, puisto ansaitse eainakin meidän silmissä tittelinsä Ugin parhaana leikkipuistona!

Leikkipuisto leijonapuisto

Bonk-museo ja lasten keksimö

Bonk-museo oli varsinainen tapaus!

Tämä hienosti paketoitu huumoripläjäys on tarinaltaan ehkä enemmän aikuisten hupimaa, mutta onhan ne kaikki ihmeelliset laitteet ja vempaimet kiinnostavia myös lapsille.

Bonk museon opastettu kierros
Bonk-museon opastetulla kierroksella opas puhui pehmoisia harvinaisen uskottavasti.

Lapset oli huomioitu hienosti myös museon pihalla sijaitsevassa lasten keksimössä, jossa sai kyhätä mieleisensä kojeen tai laitteen tarjolla olevista materiaaleista. Mitään turhia rajoituksia ei ollut, koska siellä eivät päde mitkään fysiikan tai minkään muunkaan säännöstön tylsät lait!

bonk-museo uusikaupunki
Bonk-museon keksimössä lapset pääsevät rakentamaan omia keksintöjä!

Sisäänpääsyyn kuuluu opastettu kierros, joka on nimenomaan se juttu.

Siinä saimme kuulla niin uskomatonta läppää Bonkin perheen vaiheista ja keksinnöistä, että kateeksi käy… Osaisinpa minäkin keksiä yhtä hienoja juttuja lasten kanssa leikkiessä!

Tämän museokierros voisikin toimia mielikuvituksen virkistäjänä tuoden näin apuja arkeen? Olisi ehkä pitänyt vielä kyhätä lasten kanssa keksimössä jokin laite, jolla tylsän aikuisen hapantuneeseen mielikuvitukseen saa aktivoitua uutta puhtia!

Bonk-museo ja lasten keksimö

bonk-museo - lasten keksimö
Kukapa lapsi ei piilonpaljastajaa kaipailisi!

Uki on yhtä kuin autotehdas – Automuseossa Saabin jäljillä

Mistä tunnet Uudenkaupungin?

Vastaus on melkein aina itsestään selvä: Autotehdas!

Meidän tytöt ovat autohulluja. He tunnistavat ja nimeävät kadulla autoja Disneyn Autot-elokuvan mukaisesti. Automuseossa käynti ei ollut siis meille vaikea valinta.

automuseo - uusikaupunki
Pitäisikö muuttaa Saab-tielle hienon osoitteen takia?
uusikaupunki lasten kanssa - automuseo
Pikku Fiiu on yksi meidän ikuisista suosikeista.

Automuseo koostui muutamasta eri osastosta. Ensimmäisessä hallissa oli yleisempi näyttely, jossa oli kaikenlaisia autoja. Toinen halli oli hyvin pitkälti omistettu paikallisen tehtaan Saab-tuotannolle.

Saab-näyttelyn puolelta löytyi siis Saab jos toinenkin! Meille vanhemmille tuo osasto oli puhdasta nostalgiaa. Onhan lapsuutemme ajan tieliikenne ollut täynnä näitä ikonisia Saabeja, ja sellaisen kyydissäkin on monesti oltu.

uudenkaupungin automuseo
Saab-näyttelyn hienoin auto oli merkiltään Saab.
Uudenkaupungin automuseo
Tämä poikkileikkaus oli hieno ja konkreettinen katsaus auton sisuksiin!

Erityismaininta vielä Minimaailmat-nukkekotinäyttelylle, joka sattui olemaan esillä käyntimme aikana.

Pienen pienet miniatyyrit erilaisista huoneista ja maisemista valloittivat meidät kaikki!

Uudenkaupungin Automuseo

Lasten Merirosvoristeily kaljaasi Olgalla

Hiiop, vetäkää lapset ne purjeet ylös!

Reissumme huipentui risteilyyn Uudenkaupungin saaristossa.

Tällä kertaa kyseessä ei ollut mikä tahansa risteily, vaan merirosvoristeily!

Kaljaasi Olga Uki
Kaljaasi Olga valmiina merirosvoristeilylle.
Kaljaasi Olga lasten merirosvoristeily
Laivan kippari, itse Kapteeni Koukku.

Pohjoismaiden vanhin edelleen purjehtiva kaljaasi Olga lähti satamasta ja mukaan hyppäsi iloinen joukko lapsia ja heidän vanhempiaan.

Näin vanhalla laivalla purjehtiminen tuntui epätodelliselta, olihan paatilla ikää jo pitkälti toistasataa vuotta!

Risteilyllä lapset pääsivät osallistumaan purjehdukseen monin tavoin. Purjeet nostettiin ylös lasten kiskoessa köysistä kaikin voimin.

Kaljaasi Olga purjeet ylhäällä lasten merirosvoristeilyllä
Lapset pääsivät mukaan nostamaan purjeita ylös!
Lasten merirosvoristeily Uki
Kiltit merirosvot opettivat lapsille solmuja.

Kaikista halutuin paikka taisi olla ruorissa, ja jokainen halukas lapsi pääsi ohjaamaan tätä oikeaa merirosvolaivaa!

Lapset pääsivät myös opettelemaan merenkulkijoille niin tärkeitä solmuntekotaitoja, ja yksi kohokohdista oli aarrearkun etsintä koko porukan voimin.

Merirosvoristeily Kaljaasi Olgalla

merirosvoristeily uusikaupunki
Kyl naurattaa, ku tajuttiin, ettei ne ollukaan oikeita merirosvoja.

Pakkahuoneella suupielet sokeriin

Merirosvoristeilyn saapuessa takaisin satamaan, Pakkahuoneen kuuluisat munkit odottivat meitä jo kuumeisesti ja kuumana!

Pakkahuoneen munkkikahvit Uki
Pakkahuoneen munkkikahvit ovat käsite.

Pakkahuoneella oli sopivasti myös hyvä leikkipuisto, jonka jykevä aitaus antoi vanhemmille ihanan rauhallisen hetken. Kerrankin voisi olla varma, että lapsi ei saa päähänsä hypätä mereen! Tai vaikka saisikin, niin toteutus olisi ainakin vaikeampaa kuin rantabulevardilla kävellessä.

Pakkahuoneen munkit ja leikkipuisto

pakkahuone uusikaupunki leikkipuisto
Kerrankin on kunnon aita, joka estää lapsia juoksemasta mereen!

Uusikaupunki lasten kanssa

Uusikaupunki oli meille ennestään lähes täysin tuntematon kaupunki.

Ihastelimme keskustaan saapuvaa Kaupunginlahtea, jonka ympärille kietoutui paljon hienoa nähtävää ja tekemistä.

Keskustan ydin oli melko pieni, mikä oli hyvä asia. Oli tavallaan rentouttavaa, että kaikki oli todella lähellä ja matkustamiseen ei tarvinnut käyttää aikaa. Useat siirtymistä onnistui helpoiten ihan vaan kävellen.

Uusikaupunki lasten kanssa
Uusikaupunki lasten kanssa – Kaupungin hienous kietoutuu Kaupunginlahden upeaan maisemaan.

Uusikaupunki on todella hyödyntänyt meren läsnäolon ja kehittänyt keskustan aluetta palvelemaan niin paikallisia kuin vieraileviakin lapsiperheitä.

Kahden päivän visiittimme oli vasta pikainen katsaus kohteisiin, joten suosittelen varaamaan reilusti aikaa seuraavalle kesäretkellenne Uuteenkaupunkiin!

// Markus

Lue myös: Uudenkaupungin nähtävyydet – Vanhojen talojen lumoa vai vaihtoehtoista historiaa?

Lue myös: Uki Santtioranta Camping – mökkimajoitus perheelle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *