USA Road-Tripin varrelta poimittua

Syksyn 2018 Road-Trippimme USA:ssa alkoi Orlandosta, kulki etelärannikon kautta TallahasseenNew Orleansin ja Houstonin kautta aina Dallasiin asti. Sieltä ajoimme takaisin Orlandoon Shreveportin ja Jacksonin kautta.

Tässä vielä poimintoja matkan varrelta mieleen jääneistä paikoista ja asioista!

usa road trip leikkipaikka
Ocalan leikkipuisto.

Ocala – Gainesville

Heti lähdettyämme Orlandosta kohti pohjoista, ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Ocalassa. Katsoimme kartalta jonkun leikkipaikan, ja osuimmekin todella hienoon paikkaan!

Tämä puisto ja leikkialue oli aivan viimeisen päälle hieno. Löytyi vaikka mitä rautatieaiheista leikkivälinettä sekä splash pad. Ilma oli edelleen kuuma, ja lapsemme sai jälleen kiljua riemusta näissä vesisuihkuissa.

usa road trip leikkipaikka

usa road trip leikkipaikka

usa road trip leikkipaikka

usa road trip leikkipaikka

 

Shreveport – Köyhän miehen Las Vegas

Dallasista lähdettiin ajamaan itään, ja paluumatkan ensimmäinen yö nukuttiin Shreveportissa. Kaupungin keskusta oli jännä, sillä siellä oli pieni kasinojen keskittymä. Mekin saatiin yöpaikaksi ihan siisti huone paikallisesta kasinohotellista!

Hotellin alakerta oli Las Vegas -tyyppisesti täynnä pelikoneita ja casinopelejä. Tällä kertaa menimme vain illalla suoraan huoneeseen nukkumaan, ja jatkoimme aamulla saman tien matkaa.

Mieleen jäi hotellin edessä toiminut parkkipoju, eli ”valet”. Ajoimme hotellin oven eteen vain tehdäksemme check-inin, jonka jälkeen voisi ajaa auton vasta kauemmas parkkiin. No, siinä oli sitten ison maailman tyyliin parkkityyppi heti huitomassa.

Lyhyen ja epämääräisen keskustelun jälkeen päädyimme kuitenkin viemään sen auton suoraan parkkipaikalle. Kaveri kun ehdotti, että joo menkää vaan tekemään check-in, niin mä pidän teijän auton avaimia sen aikaa. Öö, me ei hyödyttäisi tämmösestä ”palvelusta” yhtään mitään.

Oli se sitten tylyä tai ei, niin ihan sama. Mä kyllä pidän omat auton avaimet ihan mielelläni omassa taskussani, enkä ala maksaa avaintenpitopalvelusta tippejä kenellekään!

shreveport margaritaville
Shreveportin kasinohotelli Margaritaville.
usa road trip shreveport margaritaville
Näkymät Shreveportin kasinohotellin huoneesta.

Jackson – Pääkaupunki tämäkin

Shreveportin jälkeen saavuimme Jacksoniin, Mississipin osavaltion pääkaupunkiin.

Vietimme päivän puistossa, jossa oli sekä leikkipuisto että frisbeegolfrata. Oli kiitospäivän aatto. Ihmiset tekivät vielä kuumeisesti ostoksia tulevaa pitkää viikonloppua varten, ja kaupunki alkoi tyhjentyä ihmisistä. Meillä oli pieni epätietoisuus, miten täynnä moottoritiet tulisivat olemaan ja mihin aikaan.

Illan saapuessa kurvailimme vielä Jacksonin keskusta-alueella katselemassa täysin autiota kaupunkia. Siitä jatkoimme ajelua kohti Hattiesburgia, ja selvisimme ilman suuria ruuhkia.

usa road trip leikkipaikka
Leikkimaailma Jacksonissa.
usa road trip frisbeegolf
Oli kiva keli heittelyyn!
jackson capitol
Jackson Capitol building.

Autolla aikavyöhykkeeltä toiselle

Eipä ole ennen tullut ajettua autolla aikavyöhykkeen yli.

Floridan Tallahasseesta ajaessamme kohti Pensacolaa, yhtäkkiä huomasimme, että kännykän kello näyttää tuntia vähemmän kuin auton kello. Tiesimme kyllä etukäteen, että näin tulee tapahtumaan, mutta emme ihan tarkasti olleet kartalla, milloin tämä vyöhykeraja tulee vastaan.

Varmaan aika jännä olisi asua tämmöisen rajan lähellä, jos kävisi vaikka töissä toisella aikavyöhykkeellä.

Frisbeegolfrata + leikkipaikka = Profit

Kävimme parissa paikassa, jossa oli sekä frisbeegolfrata että leikkipaikka samassa puistossa. Sehän on aivan mainio yhdistelmä, ja hyvää yhteiskuntasuunnittelua! Ja kyllä, ne olivat ihan reilusti erotettuina toisistaan eri alueille, että ihan toimiva toteutuskin vielä.

usa road trip frisbeegolf
Kaikki oleellinen samassa paikassa!

Whole Foods Market – Herkkukeitaamme

Ensimmäisestä jenkkireissustamme asti olemme aina odottaneet innolla tähän markettiin pääsyä. Lähinnä eniten hyvää siinä on saatavilla oleva lämmin ruoka, joka on ns. kunnon ruokaa. Saatavilla on myös salaattia ja keittoja.

Tälläkin reissulla sekä Whole Foods että muut vastaavat palvelivat meitä lähes päivittäin. Oli hyvä kun saimme lapsellekin helposti kunnon ruokaa. Kanakeitto oli hänelle reissun hitti!

usa road trip whole foods
Salaattiateria Whole Foodsista.
usa road trip whole foods
Mikä järjestys!

Krispy Kreme – Original Glazed

Maailman parhaat donitsit myy Krispy Kreme, piste.

Kannattaa mennä tämän donitsiketjun omaan liikkeeseen, jossa donitseja valmistetaan paikan päällä. Vain täten varmistat tuotteiden ehdottoman tuoreuden.

Kävimme muutamaan otteeseen hakemassa näitä herkkuja. Ekalla kerralla M-E osti kolmen paketin, ja hänelle lyötiin sen lisäksi kouraan yksi lämmin donitsi suoraan linjalta!

usa road trip krispy kreme
Tästä kutsusta ei kannata kieltäytyä!

Toisella kertaa ajattelin, että olisi yksi asia jota pitäisi testata… Montako Krispy Kremen donitsia pystyy syömään putkeen?

Kurvasimme Krispy Kremen puljun pihaan, kävin hakemassa twelvarin, eli 12 kappaletta original glaced donitseja. Menimme puistoon nautiskelemaan, ja olihan ne jälleen hyviä!

Tällä kertaa kävin vain niin, että pettymyksekseni en päässyt lähellekään koko paketin syömistä kerralla. Olimme juuri käyneet syömässä, joten maha oli jo valmiiksi liian täynnä.. Jouduin nöyrtymään jo kuuden jälkeen, ja jättämään loput myöhempään!

Mielestäni 12-packin syöminen yhdeltä istumalta olisi oikein oiva tubehaaste tms… täytynee ensi kerralla toteuttaa!

usa road trip krispy kreme
Mikä tekee miehen onnelliseksi? No twelvari tietty.

Hotellien aamupalat

Lähes joka yö olimme hotellissa/motellissa, jossa hintaan sisältyi aamupala.

Tarjolla oli melkein aina samankaltaiset setit: Muroja, paahtoleipää, bagelia, pullia, munakasta, pekonia, kahvit, teet, mehut, ja melkein joka paikassa oli myös vohvelikone, jolla saa itse tehdä waffeleita!

Näillä aamiaisbuffeteilla sai halutessaan itsensä todella ähkyyn, ja sitten ei tarvinutkaan vähään aikaan syödä. Ikävä kyllä näihin kyllästyy aika nopeasti, ja varsinkin se tarjolla olevan makean määrä on aivan järkyttävä.

usa road trip vohvelikone
Waffelirauta tuotti paljon iloa aamiaisilla!

Aamupalaravintola

Yksi niistä harvoista aamuista, kun emme syöneet hotellillamme aamupalaa, löysimme sattumalta oikein kunnon aamiaisravintolan.

Saimme mahtavat annokset, ja palvelu pelasi. Ainutlaatuinen elämys tällä reissulla!

usa road trip aamupala
Muhkea French Toast

Respan yllätys

Matkamme loppuvaiheilla majailimme yhden yön Hattiesburgissa, ja saimme hotellista lähdettyämme respalta hauskan yllätyksen!

usa road trip
Respan terveiset meille checkoutin yhteydessä 🙂

usa road trip ranta

usa road trip puuvilla
Matkan varrella nähtiin myös puuvillapelto.

Muun muassa tämmöistä oli meidän USA Road-Tripillä tällä kertaa! Minne mahtaa seuraava reissumme kohdistua, ja mitäköhän se tuo tullessaan?

Yksi vastaus artikkeliiin “USA Road-Tripin varrelta poimittua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *