M-E, millainen olisi unelmiesi päivä?

Markus sai jo aiemmin kertoa omasta täydellisestä päivästään, joten nyt on M-E:n vuoro!

Mistä hän unelmoi? Mikä tekisi hänen päivästään täydellisen?

Tänään on täydellinen päivä!

Mistä heräisit?

Jostakin designhotellihuoneesta. Raikkaasta ilmasta paksujen vällyjen alta.

Heräisin lasten ja miehen keskeltä todella isosta sängystä, jossa olisi täydelliset valkeat petivaatteet. Kaikki oltaisiin nukuttu siellä suloisesti sekaisin.

Minä ja Markus heräisimme, todella virkeinä, todella aikaisin, ennen lapsia (tämä taitaa olla koko postauksen utopistisin kohta..) ja saisimme yhteisen aamuhetkemme toisiamme ja lapsiamme ihaillen.

Sängyn vierellä olisi kasa lahjoja koko porukalle. Ja kaikki olisivat tietenkin juuri sellaisia, kun olisimme toivoneet. Rakastan lahjojen saamista lähes yhtä paljon kun niiden antamista.

Mitä söisit aamiaiseksi?

Vaikka heräisin rantahotellista jossain kaukana kaupungista, aamiaisella olisin kuitenkin suurkaupungin keskustassa, jossain silmiähivelevästi sisustetussa kahvilassa. Aloittaisin aamun ihan itsekseni hesaria tai Corriere della Seraa lukien. Ymmärtäisin kaiken lukemani helposti. Kahvilassa olisi soma italian kielen sorina ja kun olisin kyllästynyt lukemiseeen, kahvilan sisään alkaisi lappaa kaikkia lemppari-ihmisiäni sopivaan tahtiin. Ehtisin jutella kaikkien kanssa tärkeimmät, ennen siirtymistämme isoon yhteiseen aamupalahetkeen.

Tilaisin pekonia, paistettuja tomaatteja ja patonkia joillain ihanilla täytteillä. Tuore puristettua appelsiinimehua. Paljon hyvää kahvia. Aamupalan jälkkäriosiossa olisi tuoretta ananasta ja vohveleita mansikoilla ja kermavaahdolla. Tai amerikkalaisia pannukakkuja vaahterasiirapilla ja voilla. Huh. Söisin paljon ja antaumuksella, mutta en tulisi liian täyteen. Heh. Mikä mahtaa olla kuolemansyntini?

täydellisen päivän haaveita

Mitä pukisit päällesi?

Jotkut uudet itselleni täydellisesti sopivat, tyylikkäät, mutta mukavat suomalaiset eko/design/reilukauppa vaatteet. Tämä on vielä kokematta.

Minne menisit?

Aamun voisi aloittaa käppäilyllä joenrannassa suurkaupungin keskustassa. Ilma olisi aurinkoinen ja lämmin, eikä liikenteessä olisi liikaa ihmisiä. Matkaa modernin taiteen museoon olisi juuri sopivasti, että matkalla saisi mukavasti raikasta ilmaa kuitenkaan itseään liikaa väsyttämättä.

Museossa olisi monta uutta mieltä hivelevää ja inspiroivaa näyttelyä, ja saisin kaikki kahlattua niin, ettei museossa pyöriminen kuitenkaan alkaisi kyllästyttää.

Museon jälkeen voisi lähteä vaikkapa huvipuistoon. Huvipuistojen iloinen tunnelma tempaa mukaansa, vaikkei siellä juuri mitään tekisikään.

Parhaassa päivässä olisi mukana myös mukava määrä shoppailua. Ihania uusia liikkeitä ja kaikkea uutta ja ihmeellistä. Löytäisin juuri tarvitsemiani/haluamiani tuotteita ja kaikki ne olisivat eettisesti valmistettuja. Mahtavaa!

Minun ei myöskään tarvitsisi kantaa ostoksiani, vaan kädet olisivat aina vapaana. Kaupoissa soisivat parhaat biisit ja asiakaspalvelu olisi moitteetonta. Soppailun paras anti on inspiroituminen, ei tavaran määrän kasvattaminen.

täydellisen päivän haaveita
Kiasman näyttelyssä X vuonna X.

Kenelle kokkaisit?

En kenellekään. Ruoanlaitto ei ole mun juttu. Välttäisin ruoanlaittoa viimeiseen asti.

Toivoisin, että aviomieheni valmistaisi minulle täydellistä pizzaansa (minitomaatit, vuohenjuusto, pinjansiemenet, pesto, mozzarella, rucola) ja sitä voisi syödä pitkään ja hartaasti. Söisimme päivällistä merenrantaravintolassa.

Minkä biisin kuuntelisit?

Aika paljon kaikkia menneiden vuosien omia hittibiisejä.

Illalla voisin fiilistellä aviomiehen kanssa kaikkia ”meidän biisejä.”

Mitä lukisit?

Jostain syystä kaikki ne kirjat, joita rakastan olisivat vielä lukematta. Lukisin kaikkia lemppareitani ja saisin niistä saman fiiliksen kuin silloin, kun luin niitä ensimmäistä kertaa.

Kenelle soittaisit?

En kenellekään. En nauti puhelimessa puhumisesta. Lisäksi olisin jo jutellut kaikille parhaille ihmisille aamupalalla.

täydellisen päivän haaveita
Kahvi on olennainen osa unelmieni päivää.

Mitä uutta haluaisit oppia?

Aamun lehtiä selaillessani niistä löytyisi pari mielenkiintoista artikkelia psykologiasta, ja ne tarjoaisivat minulle ahaa-elämyksiä. Myös museon näyttelyiden tarkoitus on inspiroida, eli sielläkin oppisin jotain uutta.

Millainen sää olisi?

Aurinkoinen, pilvetön, +25, lämmin tuuli. Yöllä voisi hyvinkin sataa.

Millainen olisi täydellinen ilta?

Meren tuijottelua rannalla ennen auringon laskua. Lämmin ihana ilta. Kauniit valaistukset merenrannalla.

Lapset nukahtaisivat kainalooni sekunnissa, siihen täydelliseen isoon hotellisänkyyn. Oma valvominen ei haittaisi lapsia vaan he nukkuisivat täyttä ja heitä voisi ihailla pitkän illan ajan.

Illalla hedelmälautanen sänkyyn. Täydellinen kirja. Täydellinen aviomies. Nukahtaminen. It is just that simple. Minua on helppo miellyttää.

täydellisen päivän haaveita

Jatka lukemista: Millaisesta päivästä Markus unelmoi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *