Tämä postaus on kirjoitettu aika tasan vuosi sitten, mutta on jäänyt ns. perhe-elämän alle muhimaan. Juttu sopii kuitenkin hyvin vanhempainvapaa-uudistuksen teemaan, joten ajattelin, että julkaisun aika on nyt.
Millaisia ajatuksia töihin paluu herätti?
Miten sujui työn ja imetyksen yhdistäminen?
1.2.2020:
Tein tuossa puolen vuoden rupeaman töitä ja kylläpä se virkisti. Oli mukava kurkistaa työssäkäyvän vanhemman rooliin niin monen kotiäitivuoden jälkeen. Millaisia ajatuksia työssäkäynti herätti? Siitä seuraavassa!
1. Työn ja imetyksen yhdistäminen
”Mites imetys sitten onnistuu? En minä olisi voinut mennä töihin vauvan ollessa noin pieni, kun imetin.”
Yksi reaktioista, jonka sain, kun kerroin työpaikalla, että meillä on vauva kotona.
Meillä imetys sujui työssäolon lomassa oikein hyvin. Sanoisin itse asiassa, että jopa paremmin, sillä mystinen imetyskipu, josta olin kärsinyt koko vauvan alkutaipaleen, oli vihdoin tipotiessään. Vuorokauden imetyskerrat vähän vähenivät töissä ollessa, ja voin rehellisesti sanoa, että aloin nauttia imettämisestä enemmän. Jokaista yhteistä hetkeä vauvan kanssa osasi arvostaa ihan eri tavalla, kun ne olivat harvemmassa.
Vauvan ollessa 7kk aloin olla niin väsynyt (aloitin siis ihan uudessa työssä, uusi ympäristö, uudet järjestelmät, uudet ihmiset, jatkuvaa läsnäoloa vaativa työ), että Markus alkoi ottaa suuremman vastuun myös yösyötöistä. Viikonloppuisin otin takaisin menetetyt imetyskerrat ja homma jatkui samaan tyyliin koko työssäoloaikani.
En todellakaan sano, että imetyksen ja työnteon yhdistäminen olisi helppoa. Sanotaan, että imetys itsessään on puolipäivätyö. Kun siihen lisää varsinaisen päivätyön, niin hommaa riittää. Mutta on se myös antoisaa.
Lue tästä lisää imetystaipaleestamme:
Tavoitteena taaperoimetys – tein sen!
2. Se ei todellakaan ole ”normaalia”, että nelikuisen vauvan äiti lähtee töihin
”Missäs teidän vauva sitten on? Eihän noin pieniä voi viedä päivähoitoon! ..Vai ahaa! Onko se isän kanssa kotona?”
Heureka.
Kommentin sain (jälleen) töissä kertoessani, että meillä on pieni vauva kotona. Toki keskustelun jatkuessa ihailua keräsi myös isi, joka on kotona. Puuh, pisteet Markukselle tietty, mutta olen niin väsynyt tähän koti-isien ihannointiin välillä. Ymmärrän, harvassa ovat, ja toivottavasti perhevapaauudistus tuo tähän hieman muutosta ajansaatossa, mutta samaa työtä ne äidit siellä kotona tekevät ihan ilman ylistyksiä.
Olen kyllä miettinyt, olisiko tuo myös itselläni ensireaktio, jos joku sanoisi olevansa töissä, vaikka pieni vauva on kotona. En usko.
Minun kuplassani reagoidaan: ”Oi, ihanaa, vauva kotona odottamassa! Se on kuin palkinto työpäivän jälkeen!”
”Voi että, heräileekö vauva vielä paljon öisin? Saatteko nukkua? Miten jaksat?”
Ehkä saattaisin hieman miettiä, että miten raaskitkaan jättää käärön kotiin työpäivän ajaksi, mutta haluan uskoa, että mietin näin myös töihin palaavan isin kohdalla.
3. En enää kaivannut samalla tavalla omaa aikaa
Mitä se ”oma aika” oikeastaan tarkoittaakaan? Minulle se on näemmä sitä, että saan keskittyä johonkin kiinnostavaan asiaan, ilman keskeytyksiä. Kun jostain innostuu, ja sen kanssa pakertaa, sehän on melkein meditatiivista. Juuri näin oli myös töissä.
Minulle työaika on siis jollain tasolla omaan aikaan verrattavissa olevaa aikaa. Kuusi tuntia hurahti helposti ilman, että ehdin edes vilkaista kelloa puhelimesta. Ja sen jälkeen kaipasinkin jo kipeästi kotiin viettämään aikaa perheen kanssa.
Toki halusin myös aikaa käydä lenkillä, salilla tai uimassa, mutta meillä mahdollisuus liikuntaan kuuluu molempien vanhempien viikon rutiiniin.
4. Kämpän sotkuisuusaste – kiinnostus nolla.
Kolme vuotta kotona lasten kanssa oli melkoista sotkun sietämistä. Minulla kun on ollut sellainen periaate, että jos on lasten kanssa kotona, niin sitten keskitytään lapsiin, eikä kotitöihin. Siivoaminen, pyykit ja ruoanlaitto minimiin ja läsnäolo, puuhailu ja sekoilu maksimiin. (Disclaimer: Tällaisen mahdollistaa kaksi vanhempaa, joista toinen voi hommailla sitten kun molemmat vanhemmat ovat kotona) Se tarkoitti sitten sitä, että se oma ”työpiste” eli koti oli kohtalaisessa kaaoksessa leikeistä jatkuvasti. Silloin se välillä ärsytti enemmän ja välillä vähemmän.
Nyt, työpäivien jälkeen oli aivan sama miltä kotona näyttää. En oikeasti kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Tai sanotaanko, että se tunne mikä sekasotkusta syntyy, ei vallannut mieltä samalla tavalla, kun silloin kun vietti lasten kanssa kaikki päivät kotona. Tärkeintä on, että lapset ovat tyytyväisiä ja saa viettää aikaa niiden kanssa. Lapset kun eivät siitä sekasotkusta samalla tavalla perusta. Päinvastoin. Aina kun äiti siivoaa, niin ”äiti on sotkenut minun leikit, byääää!”
Jos aihepiiri ”imetyksen ja töiden yhdistäminen” kiinnostelee, niin Mothers in Businessin sivuilta löytyy hyvä juttu aiheesta:
Mothers in Business: Imetys ja töihinpaluu
