Tampereen maauimalan lastenallas vesipedon testissä

Vaikka tämän kesän helteet saattavat olla enää vain lämmin muisto, on silti hyvä aika hehkuttaa vähän Tampereen kesätarjontaa lapsiperheille.

Kävimme heinäkuussa ensimmäistä kertaa Tampereen maauimalassa, ja olimme vaikuttuneita! Lastenallas oli niin täynnä ettei meinannut sekaan mahtua, ja maauimala kokonaisuutena oli varsin hieno!

Tampereen maauimala lastenallas
Tampereen maauimala on mahtava paikka lasten kanssa! Taustalla lastenallas, joka on siis iso!

Laahustimme paikalle omalla autolla, mitä ei tosin voi suositella! Uimahallin edustalla on vain kolmen tunnin kiekkopaikka, joten siihen kun jättää niin saattaa tulla kiire pois.

Lastenaltaita on kaksi, kahluuallas sekä vajaan metrin syvyinen iso lastenallas. Molemmat palvelivat meidän perheen pientä vesipetoa, jolla tämän kesän mielitouhuihin kuuluu muun muassa uimarenkaan kanssa lilluminen ja potkuttelu edes takaisin. Uimaan oppiminen on jo hyvässä vauhdissa!

Kuumana kesäpäivänä paikka oli tupaten täynnä. Lastenallas oli myös aivan täynnä, mutta sekaan mahtui kun varovasti ujuttautui.

Hyppytornin kyljestä löysimme hyvän varjopaikan jossa oli hyvä olla vauvan kanssa. Muuten koko alue kylpi auringossa. Alueeseen kuuluu laaja puisto nurmikenttineen sekä leikkipaikkoineen. Siellä on myös pieni pelialue jossa on pingispöytä ja pöytäfutis.

Vietimme aikamme vuorotellen lastenaltaassa kaksivuotiaan kanssa. Toinen sai päivystää vauvan kanssa. Lastenaltaassa käytiin hyppimässä syvässäkin päässä, oli hyvä kun hänen jalat ylsi koko altaassa pohjaan. Kahluualtaassa hän lillui renkaallaan, ja minä paistattelin päivää monen muun aikuisen tavoin.

Minun ja M-E:n kokemus oli aika samanlainen: ihan kuin olisi ollut ulkomailla! Tällaisia ulkona altaalla hengailuja kun ei Suomessa oikein pääse kokemaan. Ennen kaikkea maauimalan tarjonta lapsille yllätti positiivisesti!

Yksi kesän kuumimmista päivistä oli todella otollinen aika vierailla maauimalassa. Altailla sai sitä kaivattua viilennystä paikoin hyvin tukalaankin helteeseen. Tähän tosin kiteytyy myös maauimalan huono puoli… mitä siellä tekisi lasten kanssa kylmällä kelillä? Tekisi mieli sanoa ettei yhtään mitään, vaikka lapset ovatkin taatusti toista mieltä!

Tampereen maauimalan lipunmyynti
Tampereen maauimalan sisäänpääsymaksu on varsin maltillinen.

Onko maauimala hintansa väärti?

Maauimalaa on odotettu Tampereelle pitkään. Ilmeisesti jo 1920-luvulta lähtien!

Itse en ole asiaan tarkemmin perehtynyt, mutta hieman toki ihmetyttää miten sellainen kannattaa ylipäätään rakentaa. Kesäkausi on meillä lyhyt, ja oikeasti lämmin kesäkausi vielä lyhyempi. Toki yhteislipulla asiakkailla on mahdollisuus käyttää uimahallin saunoja, siinä saattaa olla ratkaisu kylmien kesien ongelmaan.

Kaikesta huolimatta, väittävät että maauimalan toimintaa pyöritetään pääsylipputuloilla. Mahtava juttu jos tämä onnistuu!

Sisäänpääsyn hinnat

Pelkkä maauimalan sisäänpääsy maksaa aikuisilta 5,50 euroa, ja on kuumana päivänä todellakin sen arvoinen. Lapset kustantavat vain 2,20 ja alle neljävuotiaat pääsevät täysi-ikäisen kanssa ilmaiseksi.

Hintoja on vielä paljon paljon lisääkin, mikä saa minulta pienen pahan katseen… Miten näin yksinkertaisesta asiasta voi saada näin monimutkaisen? Mutta toisaalta, onpahan huomioitu eri käyttäjäryhmiä ja käyttötarpeita.

Katso koko hinnasto Tampereen maauimalan sivulta.

Evästäminen

Omia eväitä voi tuoda ja nautiskella vaikka puistoalueella. Kioskista saa myös ruokaa, mutta ruuhkaisena päivänä homma ei oikein toiminut. Kioskiin oli pitkä jono, joka ei liikkunut käytännössä yhtään. Olisimme mielellämme ostaneet kahvia ja pehmistä, mutta kun vartin jonottaminen ei tuottanut minkäänlaista tulosta, kaikki jäi ostamatta.

Tuli mieleen aiempi pohdiskeluni suomalaisesta palvelutasosta, jossa tilaisuuksia ei todellakaan osata hyödyntää. Muun muassa siitä ja vähän muustakin löytyy juttua yhdestä aiemmasta postauksestani.

Tampereen maauimala lasten kanssa pyöräparkki
Paras tapa saapua paikalle on pyörällä tai julkisilla!
Tampereen maauimala lastenallas
Tampereen maauimalan lastenallas on iso, kaikki mahtuu!
Tampereen maauimalan hyppytorni
Huimapäät pääsevät myös hyppimään!

Vahva suositus siis Tampereen Maauimalalle! Kun iskee kuuma päivä, mene sinne lasten kanssa! Vielä tänä kesänäkin ehtii, se on elokuun loppuun asti auki!

Lisätiedot: tampere.fi/tampereenmaauimala

Lue lisää: Tältä se nyt näyttää, Tampereen maauimala avattiin vihdoin (Ylen juttu viime kesän avajaisista).

// Markus

Kirjoittelen M-E:n kanssa perhe-elämästämme Tampereen seudulla.
Ota meidät seurantaan vaikka Instagramissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *