Tavoitteena taaperoimetys – tein sen!

Esikoisemme kanssa perinteinen imetys ei onnistunut lainkaan. Pumppasin hänelle maitoa ensimmäiset neljä kuukautta ja sitten homma loppui kokonaan joutuessani sairaalaan ja melkoisen kipulääkekoktailin turruttamaksi.

Imetyksen epäonnistuminen aiheutti suuren turhautumisen. En oikein uskaltanut edes toivoa, että homma sujuisi uuden tulokkaan kanssa paremmin. Näin kuitenkin kävi.

taaperoimetys

Aiemmasta kokemuksesta varovaisena laitoin ensimmäiseksi tavoitteekseni kolmen viikon täysimetyksen. Sen jälkeen uskalsin tavoitella jo puoltatoista kuukautta. Sitten taas hieman pidempää aikaa ja niin edelleen. Täysimetyksemme muuttui kyllä jossain vaiheessa osittaisimetykseksi, mutta niin vaan imetysmatkamme jatkui.

Imetyksen aloitus oli hankalaa, mutta palkitsevaa

Imetys oli alkuun tavalla ja toisella hankalaa. Pyysimme neuvolasta useaankin otteeseen apua jatkuvaan imetyskipuun, mutta vauvan suusta ei löytynyt selittävää tekijää kivulle. Imuotteesta ei löytynyt parannettavaa. Kita- ja kielijänteet tarkastettiin ensin potilashotellissa ja myöhemmin kahdenkin neuvolalääkärin toimesta. Erikoislääkärille emme saaneet aikaiseksi varata aikaa, mikä ehkä nyt hieman harmittaa. Tehkää te siis toisin kuin minä!

taaperoimetys

Rintatulehdusta en koskaan saanut mutta muutamien tukkeutuneiden tiehyeiden kanssa sain painia. Suurimpaan osaan auttoi tehostettu imetys eri asennoissa ja kipeytyneen kohdan hierominen lämpimässä suihkussa.

Aika auttoi imetyskipuun

Ajan kuluessa imetyskipu väheni ja vauvan ollessa n. neljän kuukauden ikäinen, pääsin kivusta kokonaan eroon. En tiedä johtuiko kipu siis vauvan pienestä suusta, hormoneista, vai siitä, että vauvasta alkoi kehittyä todella tehokas imijä ja imetys kesti kymmenien minuuttien sijaan vain viitisen minuuttia.

taaperoimetys
Vietin paaljon aikaa makaillen tänä vuonna.

Tämä oli myös vaihe, jolloin aloin nauttia imetyksestä ihan eri tavalla. Herumisen aiheuttamaan pahoinvointiin olin jo jokseenkin tottunut, sen voimakkuus oli vähentynyt eikä se kestänyt enää niin pitkään. Töiden aloittaminen taas vähensi vauvan kanssa viettämääni aikaa merkittävästi. Nautin imetyksestä suuresti seuraavat 4kk.

Vauvavuosi – siirtymistä vaiheesta toiseen

Toki tuohonkin neljään kuukauteen sisältyi hankaluuksia. En tiedä johtuivatko vaikeudet korvatulehduskierteen ja jatkuvan räkäisyyden alkamisesta vauvalla vaiko siitä, että hän alkoi aktiivisesti nousta ylös. Imetys ei kiinnostanut vauvaa päivisin, sillä hän halusi vain olla pystyssä. Yöaikaan imetys oli helppoa.

Pyrin imettämään heti herättyä, tai juuri ennen päiväunia pimeässä huoneessa. Tämä onnistui toisinaan ja toisinaan taas ei. Välillä pumppasin maidon hänelle imetyksen sijaan.

taaperoimetys
Kynsilakkaa mun sormessa, mitähän on tapahtunut? Olen tainnut villiintyä Prisma-reissulla!

Olin siis imettänyt vauvaa aina kyljellään puolta vaihtaen. Minusta tuntui, että tuo oli ainoa asento, jossa pystyin oikeasti rentoutumaan. Istuen imettäminen nimittäin rasitti alaselkää. Vauva siis tottui makuuasentoon, eikä oikein osannut imeä muissa asennoissa.

Tästä vaikeasta vaiheesta jossain seitsemän-kahdeksan kuun kohdilla pääsimme vielä yli. Ensimmäisten kuukausien imetystavoitteet olivat jo aikaa sitten saavutettu, mutta nyt tavoitteenani oli imettää lasta niin kauan, että hänen korvansa olisivat terveet. Enpä tiennyt, kuinka pitkä kierre korvatulehduksista olikaan tuleva. Ja että hänen täyttäessään vuoden eläisimme korona-aikaa.

Putkitus ja unien paraneminen

Seuraava vaikea vaihe alkoi reilun kymmenen kuukauden iässä. Mielestäni tämä oli vaihe, jossa vauvamme siirtyi ihan eri tavalla ”vauvuudesta” tietoisuuteen. Hänestä kasvoi vauvan sijaan, noh ainakin esitaapero. Jotkut taitavat käyttää tästä hauskaa sanaa ”vaapero”.

Tässä vaiheessa korvatulehduskierre oli myös jatkunut jo nelisen kuukautta ja veikkaan vahvasti, että tällä oli osuutensa siihen, ettei vauva suostunut enää oikein lainkaan makuuasentoon ja rinnalle. Yritimme toki imetystä myös eri asennoissa, mutta kun olimme tottuneet lähes aina imetykseen makuultaan, tuntui ettei vauva edes ymmärtänyt homman pointtia muissa asennoissa. Pystyasennossahan kuuluu tehdä hommia ja tutkia! Parhaiten imetys onnistui yöaikaan, mutta senkin kanssa alkoi jo olla vaikeaa.

Kun vauvamme sai vihdoin putket korviinsa reilun 10 kuukauden iässä, yösyöttöjenkin määrä alkoi vähetä ja hyvin nopeasti siirryimme öihin ilman herätyksiä. Tällöin myös yöimetykset jäivät luonnollisesti pois

Oli muuten kerrassaan käsittämätöntä laskea vauva nukkumaan sänkyynsä selälleen – tähän hän ei ollut koskaan suostunut ennen putkitusta.

taaperoimetys
Onnellinen ja terve 1-vuotias!

Lopun alkua

Imetysyritykset olen lopettanut jo jokin aika sitten, mutta koska korona, olen pumppaillut maitoa hänelle vielä pari-kolme kertaa päivässä. On tuntunut tyhmältä lopettaa nyt, kun olemme viettäneet kaiken ajan kotona. On myös jotenkin turvallinen ajatus tarjota hänelle omaa maitoa, kun tauti vaanii nurkan takana.

taaperoimetys
Minua ette kiinni saa! Maitokin vauhdikkaalle take awayna kiitos!

En enää muista viimeistä pidempää imetyskertaa, mutta sen muistan, että nautin siitä kovasti. Vastoin aiempia ajatuksiani, tulen todellakin kaipaamaan niitä hetkiä vielä tulevaisuudessa. Olen todella kiitollinen, että sain kulkea tämän matkan maailman ihanimman vauvan kanssa. <3

// M-E

taaperoimetys
Onneksi jaksoin yrittää.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *