Siirry pääsisältöön

Lapselle säästäminen käytännössä

Miten lapselle säästäminen tulisi toteuttaa käytännössä? Mitä tulisi huomioida, miten pääsee alkuun ja mitä se vanhemmilta vaatii? Voivatko myös esimerkiksi isovanhemmat osallistua tähän?

Lapselle säästäminen

Lapselle säästäminen kannattaa

Edellisessä blogikirjoituksessa perustelin, miksi varsinkin lapsille kannattaa säästää.

Muita aiheita käsitteleviä kirjoituksia ovat “Korkoa korolle sukupolvien yli“, “35 vuoden eläkesäästöt kymmenessä vuodessa“,  “Jokaisesta suomalaisesta tulisi miljonääri, jos lapsilisät sijoitettaisiin osakkeisiin“, “Vanhemmat säästävät useammin pojilleen kuin tyttärilleen“, “Muutamalla tonnilla koko eläkeratkaisu” ja oleellisena osana myös sijoittamiseen liittyvät perusoivallukset “Maksa vähemmän, niin saat enemmän” ja “Vaurastuminen on ihmisoikeus“.

Tässä kirjoituksessa perehdyn enemmänkin lapselle säästämisen käytännön seikkoihin kuin sen perusteluihin (löydät viiden kohdan muistilistan alimpana).

Asiakkuus lapsen nimiin

Lapsen säästöjä varten kannattaa avata oma asiakkuus lapsen omiin nimiin, jotta myöhemmässä vaiheessa vältytään lahjaverotukselta. Käytännössä tämä vaatii vanhemmilta pientä paperi- ja allekirjoitusjumppaa, mutta kun kaikki on paikoillaan, säännöllisen säästämisen voi tehdä automaattiseksi.

Vaikka tili avataan lapsen nimiin, vanhemmilla on oikeus hallinnoida lapsensa varoja (ostaa ja myydä sijoituskohteita) kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Oikeus loppuu lapsen täysi-ikäisyyteen.

Mikäli lapsen sijoitusten kokonaisvarallisuus ylittää 20 000 euroa, alaikäisen lapsen omaisuuden hoitamista koskevat säännöt astuvat kuvaan, jotka jossain määrin rajoittavat vanhempien (edunvalvojien) hallinnointi-oikeuksia. Maistraatin sääntöjen taustalla lienee alunperin ollut kuolinpesätilanteet.

Edunvalvojan toiminnan valvonnasta enemmän täällä.

Lahjoitukset

Nykyisen lainsäädännön puitteissa kummankin vanhemman on mahdollista lahjoittaa enintään 3 999 euroa 3 vuoden aikana jokaista lasta kohti, ilman veroseuraamuksia. Harvoilla tuo raja tulee ihan heti vastaan.

Minimoi kulut

Lapselle voi säästää joko suoraan jonkun rahastoyhtiön omiin rahastoihin tai Nordnetin kaltaisen palvelutarjoajan kautta, jolloin sijoituksia voi tehdä keskitetysti mutta vapaasti myös ulkopuolisten tuotteisiin. Lähtökohdaksi on molemmissa tapauksessa otettava kustannusten minimointi. Kulut syövät lapselle kertyvää tuottoa.

Arvo-osuustili lapselle?

Arvo-osuustili tarvitaan, mikäli säästöt on tarkoitus kanavoida osakkeisiin tai muihin pörssilistattuihin kohteisiin kuten ETF-rahastoihin.

Arvo-osuustilillä pidetään esimerkiksi huoli siitä, että yrityksen osingot tuloutuvat osakkeenomistajille. Nordnetilla sijoitussalkkuasiakkuus arvo-osuustileineen on ilmaista.

Omaa arvo-osuustiliä ei tarvita, mikäli säästää tavalliseen, ei-pörssilistattuun sijoitusrahastoon.

“Vastatili”

Asiakassopimusta tehdessä asiakas tunnistetaan riittävällä varmuudella. Tämä on sijoituspalvelutarjonnassa erityisen tärkeä hetki, esimerkiksi rahanpesutorjunnan ja ihan omistuksellisen oikeuden määrittämisen kannalta.

Tunnistamisen yhteydessä määritetään myös aina niin sanottu vastatili. Tämä on sijoituspalveluntarjoajan kannalta se ainoa tili, mihin sijoitusten realisoinnit tai lunastukset maksetaan. Vastatilin voi muuttaa, mutta se vaatii silloin aina uuden asiakkaan tunnistamisen. Alaikäisen lapsen kohdalla tähän tarvitaan molempien vanhempien passikopiot ja allekirjoitukset.

Vastatilijärjestelyllä minimoidaan riski siitä, että varat joutuvat vääriin käsiin. Alaikäisen lapsen kohdalla vanhemman nimissä oleva pankkitili käy usein vastatiliksi (kunnes lapsi on täysi-ikäinen).

Lapselle kannattaa kuitenkin avata oma pankkitili, joka sitten määritetään salkkuasiakkuuden vastatiliksi, jotta omat ja lapsen varat pysyvät selkeästi erillään toisistaan. Maistraattikin vaati tätä (sivu 3, kolmas kappale).

Kuukausisäästäminen lapselle

Kätevä ja pitkäjänteistä säästämistä merkittävästi tukeva tapa on ryhtyä lapsensa säännölliseksi kuukausisäästäjäksi. Kuukausittaisen, automaattisen kestomaksuohjeistuksen avulla voit palkkatililtäsi siirtää valitsemasi summan suoraan lapsesi rahastotilille tai sijoitussalkkuun.

Sijoitussalkkujen palveluntarjoajilla on tämän jatkeeksi usein tarjolla kuukausisäästösopimus, jonka puitteissa sijoitussalkkuun kanavoidut varat siirretään automattisesti ennalta valitsemiisi sijoituskohteisiin (esimerkiksi osakkeet, ETF-rahastot). Ainakin Nordnetillä tämä palvelu ei maksa mitään.

Tällä tavoin voit valita, että palkkapäivänäsi tililtäsi menee automaattisesti esimerkiksi 15 euroa lapsesi säästöihin. Alkujumpan jälkeen sinun ei toisin sanoen tarvitsee enää vaivata päätäsi koko asialla. Pitkäjänteisyyden todennäköisyys paranee. Ja juuri pitkäjänteisyys on homman ydin.

Kasvatukselliset ulottuvuudet

Lapselle säästämisessä riskinä luonnollisesti on, että rahat palaa viikossa kun lapsesta tulee täysi-ikäinen. Tämä riski kannattaa nähdä tilaisuutena keskustella pitkäjänteisestä säästämisestä ja korkoa korolle -ilmiöstä hyvissä ajoin.

Käytännön tuottama esimerkki antanee pontta sanoille ja tilaisuuden iskoistaa edes jonkinlaisen talousymmärryksen jälkikasvuun. Jospa vain omat vanhempani olisivat tämän minulle opettaneet… Kyse ei ole niinkään siitä, että kaikki rahat pitäisi säästää vaan siitä, että sopivasti säästämällä saa vetoapua talouteensa.

Käytännön marssijärjestys

  1. Tee päätös
  2. Avaa lapsellesi pankkitili
    • Lapsella oltava ainakin henkilötunnus (mutta ei välttämättä vielä nimeä)
    • Pankkitilisopimus
    • Molempien vanhempien oikeaksi todistetut passikopiot, sekä allekirjoitukset tilisopimukseen
  3. Avaa asiakkuus rahastoyhtiössä tai sijoituspalveutarjoajalla
    • Lapsella oltava ainakin henkilötunnus
    • Rahasto- tai sijoitussalkkusopimus, kuukausisäästösopimus
    • Molempien vanhempien oikeaksi todistetut passikopiot, sekä allekirjoitukset rahasto- tai sijoitussalkkusopimukseen
    • Vastatilin määritys (joko jomman kumman vanhemman tai lapsen oma pankkitili)
  4. Säästettävät summat
    • Lahjoituksia voi aikuista kohti tehdä 3 999 euroa / 3 vuotta / lapsi (tilanne 2016)
    • Koskee vanhempien lisäksi myös esimerkiksi iso- ja kummivanhempia
    • Automaattisella kuukausisäästämisellä pienillä virroilla tavoitteeseen
    • Yksittäiset joulu-, syntymäpäivä-, ristiäis-, rippi- yms. lahjoitukset luonnollisesti myös mahdollisia
  5. Sijoituskohteet

Katso Ylen aamu-tv:n lähetys lapselle säästämisestä täältä.

Laske säästölaskurilla, miten sijoitukset kasvavat ajan myötä.

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
14 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
14.08.2018 07:19

Kaikki tarvittavat dokumentit on lähetetty ja arvo-osuustili lapselle avattu. Kun yritin ostaa rahastoa tulee ilmoitus:
Alle 18-vuotias henkilö ei voi suorittaa tätä toimintoa.
Nordnet Superrahasto Suomi
Onko nyt jotain mitä en ole ymmärtänyt? Mistään en löytänyt ohjetta tai vastausta. Olenko ymmärtänyt jotain väärin että alaikäiselle ei voi sittenkään ostaa rahastoa?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
14.08.2018 14:49

Hei! Vuodenvaihteessa voimaantulleista raportointivaatimuksista johtuen alaikäisen salkkuun on mahdollista tehdä toimeksiantoja ainoastaan valtuutetun tunnuksilla. Teidän tulee siis kirjautua lapsen salkkuun toisen huoltajan nimissä tulleilla kirjautumistunnuksilla. 

Palaattehan asiaan, jos voimme olla vielä avuksi! Asiakaspalvelun puhelinnumero on 020 198 5898. /Nordnet, Jukka

Nimetön
Nimetön
18.11.2017 23:39

Hei, Artikkelissa ei mainittu miten tulisi/kannattaisi menetellä jos on useampi lapsi. Kannattaako jokaiselle lapselle avata oma tili vai avata ns yhteistili?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.11.2017 13:45

Jokaiselle lapselle oma tili.

Nimetön
Nimetön
18.04.2017 23:19

Lahjaveron minimimäärä nousi 1.1.2017 5000 euroon, joten tuo kolmen vuoden aikana sallittu kokonaislahjoitus nousi tonnilla 4999 euroon (https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Lahja).

Nimetön
Nimetön
06.09.2016 23:29

Jo tuossa alussa tuli kohta, joka on saanut minut toimimaan melkein 100% vastoin muuten ansiokkaan kirjoituksen ohjeita. Lapseni sijoitussalkku on allekirjoittaneen nimissä ihan vain sen vuoksi ettei hän pääse tarraamaan siihen näppejänsä heti 18 vuotta täytettyään. Toinen syy on se, ettei tarvitse pelleillä jonkin diibadaabamaistraatin suuntaan tyyliin “miksi olet sijoittanut Appleen sen sijaan, että olisit sijoittanut Componentaan / Talvivaaraan?” Lapselle sijoittamisessa on ainakin kaksi pääpointtia: 1) Hallitse hänen salkkuaan pitkälti >20v rajapyykin jälkeen ja maksa pääomaa pikku hiljaa kaverin kypsyys ja verohimmelit huomioon ottaen ja 2) maksimoi tuotto, joten pidä homma omissa näpeissä. Lapsi on yhä lapsi vaikka olisikin 18-vuotias… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
08.09.2016 09:56

Sama Zlow:n ja alla olevan Mikon kommenttiin. Itsellä oli samanlaisia ajatuksia kuin Martinilla, mutta valitettava fakta vain on, että lapsestasi ei välttämättä tule mitä haluaisit. Pahimmassa tapauksessa avuksi tarkoitettu raha on vain vahingoittamassa lastasi. Parempi säästää itselle ja jakaa sitä varallisuutta sitten eteenpäin. Näin päätin minä. Verottaja ehkä tätä kuvattua mallia tukee nyt, mutta huomionarvoista on myös, että verottaja on täysin arvaamaton ja irrationaalinen vastapeluri jonka tekemisiin ei voi eikä kannata vähimmässäkään määrin luottaa. Ainakaan silloin kun puhutaan vuosikymmenten aikajaksoista. Hyvän lisäsyyn sain vielä välttää tällaista pitkäjänteistä toimintaa, kun kerroitte tuosta maistraatin roolista. Eli omaan taskuun säästöt ja sieltä sitten… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.09.2016 15:25

Näin juuri.. pahimmillaan lapsi ei saa sosiaaliturvaa säästöjen takia yms yms. Tai ainakin jos säästää niin tulee hyväksyä se tosiasia että jos lapsi vaikka on aikuistuaan sairas..hänen on käytettävä ne varat elämiseen.. varat estävät sosiaaliturvan saamisen ja ne huomioidaan “tulona”.

Nimetön
Nimetön
06.09.2016 22:07

Morjes,

Osaatko sanoa löytyykö hyviä kikkoja, joilla tuon mahdollisen osakepotin/salkun voisi luovuttaa lapselle vasta hänen täytettyään n. 25 v.? Olettaen, että tuossa 18 v. iässä hänelle ei ole vielä oppi uponnut ja korkoa korolle tuntuu hänestä lähinnä utopistiselta ilmiöltä. Eli voiko ns. “unohtaa” tuon salkun ja “muistaa” sen olemassa olon vasta lapsen täyttäessä 25 v. vai tiedätkö saako lapsi tiedon hänen nimissään olevasta salkusta, jotain muuta kautta (esim. palveluntarjoajan kautta)?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
12.09.2016 13:47

Lapsen nimissä olevat varat näkyvät hänen veroehdotuksessaan.

Nimetön
Nimetön
06.09.2016 21:51

Pitääkö maistraattiin todellakin ilmoittaa osakeomistukset ja rahastot. Mitä jos ei vaan viitsi niin tehdä. Lapsen rahat on selkeesti yli 20 000 e, kun ovat niin hyvin tuottaneet omx25 rahastossa. Paras kuukausituotto on 16.3.2009… Ajallinen hajautus toimii todellakin. Tarkkaa dataa on kohta 14-vuodelta.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
07.09.2016 07:39

Maistraattiin ei pidä ainoastaan ilmoittaa omistuksista vaan myös pyytää lupa jos ostaa lapsille ulkomaisia osakkeita. Tämä maksaa ja asia sivuutettiin artikkelissa täysin (taas!!)

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
07.09.2016 17:07

Lupa täytyy pyytää vain jos sijoittaa lapsen itsensä ansaitsemia rahoja. Voit tehdä lahjakirjan jossa määritetään miten rahat sijoitetaan.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
08.09.2016 01:01

Voit myös pyytää maistraatista laajan jatkuvan luvan, esim. Lupa sijoittaa SP500-indeksin osakkeisiin. Sen saatuasi, ei jokaisesta kaupasta tarvitse pyytää omaa lupaa. Samaan lupapyyntöön kannattaa laittaa monta muutakin luvanvaraista kohdetta, koska muuten jokaisesta peritään oma käsittelymaksu.

Mikan menetelmää en tunne, mutta sekin voi tosin toimia.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki