Itärajalta Savon sydämeen – Kylmää kuin kesälomalla

Alkukesän lomamatkamme alkoi pääkaupunkiseudulta, ja ajoimme Itäväylää pitkin aina Haminaan asti. Reissun alkuosan matkakertomusta kerroinkin jo edellisessä postauksessa.

Sieltä matka jatkui kohti Lappeenrantaa, ja päätimme tourin aivan Savon sydämeen.

Kesäinen Lappeenranta – Kylmä kuin Siperiassa

Lappeenranta on monille muualla päin Suomea asuville ehkä vähän tuntemattomampi kaupunki.

Kaikki tietävät kolme kovaa – Helsinki, Tampere, Turku – sekä muutaman pohjoisen kohteen, kuten Oulu tai Rovaniemi. Mutta itä jää vähän varjoon. Sitä ei juuri hehkuteta.

lappeenranta hiekkalinna
Kaskenpolttoa hiekkaan taiteiltuna.

Lappeenrannassa olemme pistäytyneet noin kerran vuodessa aivan pikaisesti sukuloimassa, mutta kovin syvällistä aluetuntemusta ei ole.

Tiedämme oikeastaan vain, että Linnoitukselle kannattaa mennä kahville Majurskaan, ja Iso Kristiina on oiva shoppailukeskus aivan ytimessä.

lappeenranta hiekkalinna
Lappeenrannan Hiekkalinna käsittää huikean määrän mitä hienoimpia yksityiskohtia.

Tällä kertaa lähdimme porukalla katsastamaan hiekkalinnan, joka sekin löytyy Linnoituksen suunnalta.

Oli aika must kesäkohde, vaikka keli näytti meille kyllä sellaista häränpyllyä, ettei paremmasta väliä. Kylmä oli. Eikä mikään viileä kesäilma, vaan sellanen talvitakkikylmä! Olihan heinäkuu juuri alkanut!

lappeenranta hiekkalinna jouni hynynen
Jouni Hynynen.

Kahvila Satamatie 6

M-E oli kahvilavastaavana bongannut aivan hiekkalinnan vierestä uuden kahvilan nimeltään Satamatie 6.

Jo ulkonäkö antoi ymmärtää, että kyseessä voisi olla sellainen käymisen arvoinen uniikki paikka. Ja näinhän se olikin!

kahvila satamatie 6 lappeenranta
Kahvila Satamatie 6, Lappeenranta.

Vanhaa tehdasrakennusta oli hyötykäytetty taidokkaasti, ja tehdashallin sisään oli loihdittu trendikäs kahvilamiljöö. Istuimme siellä sitten lämmittelemässä ja pohdimme sisustuksen yksityiskohtia, erittäin maukasta kahvia maistellen.

Kävikin ilmi, että Satamatie 6 on ilmeisen hyvin menestyneen Lehmus-paahtimon kahvila ja tehtaanmyymälä. Sekä paahtimo että kahvila on valittu Suomen parhaaksi. Siinäpä hyvä syy mennä sinne kahville!

Yöpuulle taas huoneistoon

Majoitus löytyi Imatralta. Jatkoimme jälleen samaan tyyliin, ja booking.comin kautta varattiin kokonainen kämppä.

Hinnaksi tuli 100 euroa yöltä, ja sillä saimme varsin toimivan kolmen makuuhuoneen huoneiston. On yllättävää, miten monilla tällaisia vuokrahuoneistoja on. Eli siis niin sanottuja AirBnb-kämppiä, jotka on rempattu ja varusteltu ainoastaan vuokrauskäyttöön.

Sellaisissa vieraillessamme alkaa aina itselläkin kutkuttaa ajatus jonkinlaisen majoitustoiminnan pyörittämisestä. Meidän juttu olisi Bed and Breakfast jossain vanhassa puutalossa… En tiedä onko tämä sellainen haave, mitä kohti koskaan tullaan tosissaan menemään, saapi nähdä!

Punkaharju ja Savonlinna lasten kanssa

Seuraavan päivän kohteita olivat Punkaharjun maisemat sekä Kruunupuiston vohvelit. Elättelin toiveita myös pienimuotoisesta frisbeegolfista Kruunupuistossa, mutta ei… paikalta löytyvä rata ei näitä elämyksiä pystynyt tarjoamaan yhdenkään heiton verran.

Tutustuimme myös paikalliseen taideilmiöön ennen kuin matka jatkui kohti Savon sydänmaita. Eli viimeinen varsinainen kaupunkikohteemme oli Savonlinna!

olavinlinnan sisällä opastettu kierros
Olavinlinnassa kierroksella.

Savonlinnan kierto aloitettiin torilta, jossa syötiin marjoja ja maisteltiin lörtsyjä. Siitä jatkettiin rantaa pitkin kohti Olavinlinnaa, ja pudotettiin välillä taaperoinen hoitajineen Pikku Kakkosen leikkipuistoon. Hän viihtyi siellä sen aikaa kun kävimme M-E:n kanssa tekemässä linnavisiitin. Ja ihan pienimmäinen otti juuri siihen aikaan mukavasti pitkät unet vaunussaan.

Olavinlinnasta voi sanoa oikeastaan vain sen, että ilman opastettua kierrosta siellä ei juuri tee mitään. Eli sellaiselle kannattaa vaan suoriltaan osallistua sen enempää miettimättä.

Sulkava – Soutaen ja soutaen

sulkavan suursoudut soutustadion
Sulkavan soutustadion.

Oopperajuhlat alkoivat juuri samana päivänä kun olimme Savonlinnassa. En tiedä johtuiko myös tästä, että reissumme budjetille sopivaa majapaikkaa tuntui jälleen kerran olevan mahdotonta löytää näin lyhyellä varoitusajalla.

sulkava kahvila alina
Kahvila Alina Sulkavalla.

Pitkän kaavan googlailun jälkeen päädyimme sitten seuraavaksi yöksi Sulkavalle Kukkapään mökkikylään. Mökkiyön hinnaksi tuli 90 euroa koko kahdeksan hengen porukalta.

Paikka oli lopulta loistava valinta, ja vietimme reissun viimeisen yön mökkitunnelmissa järven rannalla.

sulkava kahvila alina
Kahvila Alina Sulkavalla.

Seuraavana päivänä tsekkasimme myös tämän souduistaan kuuluisan kylän keskustan. Siellä käymisen arvoinen paikka oli kahvila Alina, joka tarjosi mielettömiä herkkuja kivassa ilmapiirissä.

sulkava kahvila alina
Kahvila Alinan herkkuja.

Juva & Vehmaan teehuone

Toinen pikkukylä joka osui matkamme varrelle oli Juva. Juvan keskusta ei oikein muuta tarjonnut kuin mansikoita ja jäätelöä, mutta vähän matkan päässä oleva Vehmaan teehuone oli ainutlaatuinen paikka. En ole moista nähnyt missään muualla.

vehmaan teehuone juva
Vehmaan teehuone sijaitsee maatilalla.

Maatilan yhteydessä on siis kahvila… eikun siis teehuone, josta saa teetä ja leivonnaisia.

En tiedä saako sieltä kahvia ollenkaan, mutta en usko! Paikan pointti kun on hörppiä hienostuneesti ja arvokkaasti jotain saatavilla olevista lukemattomista teelaaduista, sekä nauttia mahdollisesti pieniä leivonnaisia teen kera.

Olipahan taas pikkupaikallinen nähtävyys!

vehmaan teehuone juva
Teehetki on se fiinimpi tapa nauttia elämästä.

Vehmaan teehuoneelle päättyikin sitten meidän seikkailumme. Reissumme päätepisteenä oli mummola, johon leiriydyimme vähäksi aikaa lepäämään matkan rasituksista. Pyykkikone lauloi iloisesti hetken aikaa!

Katsotaan miten kesälomamme jatkuu matkailun osalta. Nyt olemme vain levänneet hetken aikaa kotona. On niin harvinaista, että saa olla vaan kaikessa rauhassa niin, että kumpikin on päivät kotona! Tässä alkaa jo pikkuhiljaa tuntua että alkaisi vähän palautua talven työrasituksista.

Toki pienoisen yösyötöt vielä pitävät meitä hereillä hyvän aikaa, mutta vuorottelemalla niitä saadaan hiukan jaettua. Kesän kuulumisista pitäneekin kirjoitella lisää toisessa postauksessa!

// Markus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *