Ruokaboksin uudet tuulet – Kylkeen myös hedelmät, munat ja aamupala!

Kaupallinen yhteistyö: Ruokaboksi

Ruokaboksi tuli jäädäkseen

Olen kirjoittanut jo aiemmin kokemuksiani Ruokaboksista, kuinka se toi ruuanlaittoomme helppoutta, yllätyksellisyyttä ja uuden oppimista.

Ensimmäisestä kokeilustamme on jo kulunut kaksi vuotta. Kaikki alkoi ensin ihan kertakokeilulla, sitten kokeiltiin vähän lisää, ja lopulta jäätiin koukkuun.

Koska meille on tullut Ruokaboksia nyt kotiin jo niin pitkän aikaa, niin on aika hiukan summata ajatuksia sekä kertoa palvelun kehittymisestä ja uusista ulottuvuuksista.

Ruokaboksi 20€ alennuskoodi: 246Z

Lue myös: Aiemmat kokemuksemme Ruokaboksista.

Ruokaboksi lapsi laatikossa
Ruokaboksista on ollut koko perheelle iloa!

Ruokaboksi muutti käsitystä kauppareissuista

Koronavuosi huipensi ruuan kotiinkuljetuspalveluiden tarpeellisuuden ja jopa välttämättömyyden.

Palvelut ovat mielestäni kehittyneet oikeaan suuntaan. Omissa toiveissa olisi tosin vieläkin radikaalimpi palvelukehitys. Alan olla lapsiperhetaipaleellani jo siinä pisteessä, että entisaikojen markettireissut alkaa tuntua hyvin pitkälti turhalta työltä ja ajanhukalta.

Pahimmassa tapauksessa supermarkettiin lähdettiin miettimään, että mitäköhän sitä tällä viikolla syötäisiin. Ideoiden puutteen vuoksi sama voitiin toistaa useitakin kertoja viikossa.

Aargh! Haluanko oikeasti käyttää siihen vapaa-aikaani?

Ruokaboksin ruuat pöydällä
Ruokaboksin ruuat purettuna ja keittiö valmiina kokkausta varten!

Olen mielessäni kaipaillut täysin automatisoitua ruokaostospalvelua.

Olen pohtinut syvällistä kysymystä siitä, miksi minun pitää ravata siellä kaupassa lappamassa niitä samoja asioita ostoskärryyn. Silloin tällöin unohdan tai en ehdi ostaa jotain ajoissa, ja siten joku tähdellinen asia pääsee loppumaan kotoa. Tekoäly osaisi hoitaa maito-, leipä-, pesuaine- ja vaippaostokseni paljon paremmin!

Ruokaboksi ei hoida näitä bulkkiostoksia, mutta se auttaa viikon ruokalistan suunnittelussa ja toteutuksessa. Ruokaboksissa on yhdistettynä sekä ruokien suunnittelu että kaupassa käynti. Minulle jää enää kokkaaminen.

Ruokaboksi – maanantain huipennus

Vahvistan Ruokaboksin toimituksen aina alkuviikosta seuraavalle viikolle. Boksi toimitetaan meille maanantai-illan aikana.

Tilaus voi toki olla koko ajan aktiivinen, jolloin ei itse tarvitse tehdä mitään. Näin Ruokaboksi saapuu kotiin joka maanantai, ja veloitus tapahtuu automaattisesti pankki- tai luottokortilta.

Itse teen niin, että poistan Ruokaboksin omilla sivuilla kaikista tulevista toimituksista ruksit, ja sitten käyn joka maanantai aktivoimassa seuraavan viikon tilauksen. Näin voin varmistua siitä, että toimitus ei jää vahingossa perumatta, jos emme satu olemaan sillä viikolla kotona. Tästä tilauksen vahvistamisesta minua muistuttaa Ruokaboksin viikkomeili joka kolahtaa sähköpostiin joka maanantai.

Ruokaboksi toimitettuna ovelle
Ruokaboksi toimitetaan kotiovelle joka maanantai.

Ruokaboksin toimitukseen liittyvät asiat hoituvat meillä Tampereen alueella palvelulla nimeltä Bring.

Heiltä tulee jo perjantaina tekstari, jossa kerrotaan maanantaina saapuvasta lähetyksestä. Tekstarin linkistä pääsee lähetyksen seurantasivulle, jossa näkee toimituksen arvioidun aikaikkunan. Aikaväli on nykyään kahden tunnin pituinen, ja voi olla melko myöhäänkin illalla, esimerkiksi seitsemästä iltayhdeksään. Tällä sivulla voi myös syöttää kuskille lisätietoa, esimerkiksi rappukäytävän ovikoodin.

Maanantaina kilahtaa vielä samanlainen muistutustekstari. Kun toimitusaika lähenee, voi lähetyksen kulkua seurata ihan kartaltakin. Näin pysyy aika hyvin kärryillä siitä, missä toimituksen kanssa mennään.

Kuljetuspuoli on kehitetty ihan fiksuksi, ja on nykyaikainen. Enää puuttuu oikeastaan se, että voisi itse valita toimitusajan ja myös muuttaa sitä tarvittaessa.

Kun viimein ovikello soi, niin lapset hihkuvat innoissaan, ja huutavat ”Ruokaboksi tulee!”

Ruokaboksi 20€ alennuskoodi: 246Z

Ruokaboksin uudet palvelut

Viimeisen kahden vuoden aikana Ruokaboksi on kasvanut yrityksenä, laajentanut toimitusaluetta, sekä kehittynyt ja saanut sen myötä uusia lisäpalveluja. Siitä onkin tullut Suomen suosituin ateriakassipalvelu.

On ihan fiksu idea, että samalla toimituskerralla kannetaan ovelle myös muuta kuin se pelkkä Ruokaboksi. Säästyy samalla vähän resursseja ja ympäristökin kiittää.

Hedelmäboksi

Hedelmäboksi sisältää neljä kiloa sekalaisia hedelmiä. Boksin sisältö on täysi yllätys, ja mukana voi tulla eksoottisiakin tapauksia. Tämä on oiva lisäpalvelu. Ainakin meidän perheessä pitää aina olla hedelmiä kaapissa.

Normaalisti Hedelmäboksi maksaa 15 euroa Ruokaboksin yhteydessä tilattuna. Mukavana yllätyksenä hedelmäboksi on ollut muutaman kerran saatavilla erittäin edulliseen hintaan.

Lisätuotteet valitaan vasta varsinaisen Ruokaboksin tilauksen jälkeen.

Munaboksi

Jos luomukananmunat maistuvat tai olet leipurihirmu, niin 30 kappaleen munaboksi täyttää ehtyneet munavarastosi. Ruokaboksin oheen tilattava munaboksi sisältää suomalaisia luomumunia, jotka tulevat Nikulan tilalta Somerolta. Munaboksissa on mielestäni hinta melko lailla markkinahintojen mukainen. 30 luomumunaa saa kotiin kuljetettuna hintaan 18 euroa.

Varaudu siis pääsiäiseen ja täytä munavarastosi klikkaamalla oheistuotteeksi munaboksi!

Aamupalaboksi

Suomalaiseen aamiaispöytään kuuluu erottamattomasti puuro, jugurtti, mysli, kananmunat, ja aamupalaboksin myötä nyt myös smoothie.

Kaikki tuotteet ovat tietysti suomalaisia ja erittäin laadukkaita.

Tämän lisätuotteen kohdalla hinta (42 euroa) on mielestäni hieman yläkanttiin.

Kausituoteboksi

Edellisten lisäksi Ruokaboksin kylkeen voi silloin tällöin tilata myös muita kausituotteita.

Tällaisia voivat olla esimerkiksi syksyisin hirviboksi, jouluksi kinkkuboksi tai pääsiäisen aikaan karitsaboksi.

Näiden kausituotteiden saatavuus vaihtelee ja niitä voi olla rajattu määrä. Nappaa omasi ensimmäisten joukossa, niin saat tuoreet kausituotteet Ruokaboksin mukana suoraan kotiovellesi.

Ruokaboksi lahjakortti

Vaikka et itse tarvitsisi Ruokaboksia, tai et asu sen toimitusalueella, niin voit silti antaa sen lahjaksi toiselle!

Mikä olisikaan ihanampi lahja esimerkiksi lapsiperheeseen, kuin kotiinkuljetettu laatikollinen ruokaa! Tulee varmasti tarpeeseen, ja antaa iloa ja elämyksiä koko perheelle!

Ruokaboksi 20€ alennuskoodi: 246Z

Ruuanlaittoa, porkkanoiden pilkkomista ja Ruokaboksin tuotteita
Ruokaboksi hoitaa suunnittelun ja toimituksen, minulle jää vain ruuanlaitto.

Ruokaboksin toimitusalue

Ruokaboksi on kasvanut  viimeisten vuosien aikana hurjasti, ja toimitusalue on laajentunut viime aikoina merkittävästi. Viimeisimpinä mukaan ovat tulleet Lahti, Kouvola, Hämeenlinna, Jyväskylä, Kuopio ja Joensuu.

Nyt alkuvuonna 2021 Ruokaboksia toimitetaan seuraavien kaupunkien vaikutusalueille:

Helsinki, Turku, Tampere

Jyväskylä, Hämeenlinna, Lahti, Kouvola

Kuopio, Joensuu, Vaasa, Oulu

Seinäjoki, Mikkeli, Heinola ja Lappeenranta

Toimitusalue laajenee jatkuvasti, joten oma kotisi saattaa jo olla toimitusalueella, vaikka se olisi näiden kaupunkien ulkopuolella. Ruokaboksin sivuilla voit myös äänestää omaa postinumeroasi lisättäväksi toimitusalueisiin.

Tarkista Ruokaboksin saatavuus omaan postinumeroosi

Ruokaboksi 20€ alennuskoodi: 246Z

Ruokaboksin tuotteita
Ruokaboksi yllättää ja tuo vaihtelua.

Ruokaboksi kotiin ensi maanantaina!

Ruokaboksin saapuminen on meillä parahinta maanantai-illan huumaa.

Alkuaikoina itseäni huoletti mahdollinen kyllästyminen samoina toistuviin ruokiin. Tämä pelko ei kuitenkaan ole toteutunut, sillä reseptit ovat olleet kiertäviä siten, että kahta täysin samanlaista boksia ei ole varmaan kertaakaan tullut.

Joka viikko teen myös valinnan kolmesta eri boksista, joten mahdolliset kyllästymiset voi estää sitäkin kautta. Käytännössä meille tulee useimmiten muksuboksi ja silloin tällöin originaali. Ja aina neljän reseptin versiona.

Vegeversion tilaamista meillä rajoittaa vahvasti se, että tofu ja soija eivät ole meidän ruokalistalla mahdollisia. Olisikin mukava ominaisuus, jos bokseja voisi räätälöidä vieläkin enemmän omien mieltymysten mukaiseksi. (Edit: Nykyään voi!)

// Markus

Lunasta 20 alennus ensimmäisestä Ruokaboksista koodilla 246Z

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *