Raskauskuulumisia – flunssaa ja 1 kpl poistettuja hampaita

Lienee turha sanoa, että aika kuluu nopeasti.. Vastahan sitä plussatikkua kesällä ihmeteltiin.

Neuvolakuulumiset – kaikki hyvin

Kaikki hyvin vauvan puolesta. En voi oikeastaan raskauteen liittyen valittaa tällä hetkellä mistään.

Vauva on erittäin aktiivinen. Liikkeistä ei ole siis tarvinnut huolta kantaa. Sanoisin myös edelleen, että uusi tulokas on innokkaampi mahassapyörijä, kuin esikoinen. Raskausviikolla 27 hän alkoi vihdoin myös hikkailla. Sanotaan, että vauva tekee näin alkeellisia hengitysharjoituksia ja oli kiva tuntea pitkästä aikaa säännölliset nakutukset.

hampaanpoisto raskausaikana

Sokerirasitukseni tulokset olivat erinomaiset. Jopa paremmat kuin edellisessä raskaudessa. Jännäsin tuloksia kovasti, kun sokeri ei ole maistunut ja kaikenlaisesta makean syömisestä on tullut huono olo.

Verenpaineeni on laskenut koko ajan raskauden edetessä. Tämä on kuulemma fysiologisestikin todennäköistä. Edellisessä raskaudessa minulla oli myös ongelmaa alhaisen verenpaineen ja huimauksen kanssa ja minulle suositeltiin paria salmiakkia päivässä. Söin reilusti ja onneksi söin, en tiedä mihin sfääreihin lapsemme älykkyys olisi kasvanut ilman. Ehehe. Tässä ylen ja tässä THL:n juttu salmiakin ja lakritsin haitoista raskauden aikana.

Pieniä liitoskipuja on myös ollut, mutta ei mitään sellaista, että se vaikuttaisi päivän toimiini. Selkää lepuutan monta kertaa päivässä. Selkä ei itseasiassa ole ollut kovin kipeä, mutta vasenta SI-niveltä jomottelee, niinkuin ennen raskauttakin. En halua, että se äitiyy yhtään enempää, sillä se vaikuttaa yleensä suoraan myös selkään.

Kaikkein onnellisin olen hyvistä yöunistani. Kuulun pariin someryhmään, joissa tulevan lapsen laskettu aika on maaliskuussa, ja mammat valittelevat huonoista öistä. Itse nukun kun tukki, asennosta riippumatta. Vessassa käyn ehkä joka toinen yö tai silloin kun Markus herää aamulla töihin. Lisäksi olen hyvässä asemassa siinä, että meidän ei tarvitse lapsen kanssa herätä mihinkään aikaisin, ja nukumme joka aamu jonnekin 8 ja 10 välillä. Taaperomme herättää minut vienolla ”äitii” kuiskauksella ja halauksilla. I truly feel blessed.

raskaus ja hammashoito

Painonnousu pelottaa selkäongelmaista

Edellisessä raskaudessa painoni oli noussut viikolle 31 tullessa jo 10 kiloa, nyt painoa on tullut yhteensä vain kolme kiloa lisää.

Seuraavat viikot itseasiassa hieman pelottavat, sillä edellisessä raskaudessa painoa ja erityisesti nestettä alkoi kertyä ihan älyttömästi nimenomaan kahden viimeisen kuukauden aikana ja painoa tuli melkein tuplat lisää. Tasan saman verran kiloja jäi synnärille. Viitisen kiloa putosi vielä imetyksen (=pumppauksen) aikana. Muuta haittaahan tuosta painonnoususta ei liene, kun että asento muuttuu huimasti ja en tiedä kestääkö selkäni 10kg lisäpunnusta mahan kohdalla, kun päivät koostuvat 17kg painavan taaperon nostelusta.

Lue lisää: Kun imetys ei onnistu

Positiivista verrattuna edelliseen raskauteen on ollut se, että olen osannut suhtautua kasvavaan mahaani hyväksyvämmin.

Lue lisää: ”Alkuraskaudet ja fiilikset”.

hampaanpoisto raskausaikana

Muita raskauteen liittyviä juttuja

Minkäänlaisia ruokahimoja minulla ei ole ollut. Vauva vie kaiken tilan mahalaukulta ja tuntuu, että olen jatkuvasti kylläinen vaikka en syö lähellekään normaaleja määriä. Melkein toivoin, että saisin edes jonkun pienen sokeriin liittyvän himon, sillä makeat eivät minulle normaalisti juuri maistu. Edellisessä raskaudessa nautiskelin berliininmunkeista. Oi niitä aikoja!

Migreenejä minulla ei ole tainnut olla pariin kuukauteen. Vaikuttaisi vahvasti siltä, että migreenini liittyvät siis raskausaikana nimenomaan hormonitoimintaan, vaikka usein kuvittelen niiden alkavan niskajumista. Raskaudesta ja migreenistä kirjoittelin enemmän postauksessa.

Lue lisää: Raskaus ja migreeni

Lue lisää: Elämäni ensimmäinen migreeniaura

Uutta verrattuna edelliseen raskauteen ovat haalean kipeät supistukset, joita on tullut arkena ehkä muutaman kerran päivässä. Ilmeisesti yleinen fyysinen aktiivisuus lisää niitä, mutta se, olenko makuullaan vai seisaallaan niiden tullessa, sillä ei näytä olevan väliä. Pari kertaa olen yöllä herännyt kramppeihin. Sanotaanko, että ”mukavasti” tulee synnytys mieleen.. Olen yrittänyt supistusten aikana jo harjoitella hengitystä ja rentoutumista, mutta ei se helppoa ole/tule olemaan.. En tiedä miten saisin lantionpohjani (saati mieleni) aidosti rennoksi kivun aikana. Synnytyspelkopolilla näitä harjoitellaan maaliskuuhun asti.

Lue lisää: Isin kynäilyt – Miehenä pelkopolilla

raskaus ja hammashoito

Raskaus ja flunssa

Viimeisten parin kuukauden aikana meillä on lähinnä sairasteltu. Itse aloitin sairasteluputkeni joulukuun alussa jonkin sortin poskiontelotulehduksella. Siitä jatkettiin kurkkukipuun ja ärsytysyskään. Joulun välipäivinä alkoi perinteinen flunssa nenän vuotamisineen ja tukkoineen, ja uudeksi vuodeksi sain riesakseni korvatulehduksen.

Kävin ensin lääkärissä näyttämässä korvaa neljä päivää ennen uutta vuotta päivystyksessä, jolloin korva oli ”vain” kipeä, mutta tulehdusta ei löytynyt. Sain kokeiluun korvaa kuivattavat tipat. Noh, niistä ei ikävä kyllä ollut mitään apua. Uuden vuoden päivänä päivystyksessä näkyikin jo selvä tulehdus, johon sain antibiootit. Kipuun ne purivat nopeasti, mutta korva on edelleen välillä lukossa.

Hampaanpoisto raskausaikana – raskaus ja hammashoito

Eikä tämä sairastelu siis flunssan eri muotoihin rajoittunut. Joulun aatonaattona treffeillä (tietty!) Markuksen kanssa minulta lohkesi hammas. Samainen hammas on ollut sellainen maanvaiva viimeisen yhdeksän vuoden (piti ihan tarkastaa papereista) ajan, että hermot sen kanssa on mennyt jo useampaan otteeseen. Olen oikeastaan salaa toivonut sen poistamista. Hyvä homma tässä oli se, että tiesin hampaan olevan juurihoidettu, eli kipua siihen ei pitäisi tulla kuin siinä tapauksessa, että juuri olisi tulehtunut.

Olen tavannut käydä tietyllä yksityislääkärillä korjauttamassa hampaitani ja häneen en joulunpyhinä saanut yhteyttä. Harmikseni yritys ei myöskään ollut jättänyt tiedotetta joulun pyhien aukioloajoistaan. Noh soittelinpa sitten julkiseen terveydenhuoltoon ja sain ajan korjaukseen heti uuden vuoden jälkeen.

Olen hammaslääkärikauhuinen, ja niin hammaslääkäriasioissa kuin parisuhteissa luotan pidempiaikaisiin tuttavuuksiin. Onneksi huoleni osoittautui (niinkuin useimmiten) turhaksi ja sain mahtavan, pelkooni mukavasti suhtautuvan lääkärin. Ensin näytti siltä, että hampaaseeni laitettaisiin väliaikainen paikka, jonka jälkeen hammas kannattaisi kruunuttaa yksityisellä. Julkinen terveydenhuolto ei siis tee kruunuja hampaisiin.

raskaus ja hampaanpoisto

Koska ien hampaan yläpuolella oli turvoksissa, hammaslääkäri päätyi ottamaan hampaasta röntgenit varmuuden vuoksi. Huomattiin, että hampaassa on halkeama, ja tällaista hammasta ei kannata kruunuttaa. Ei ole kuin ajan kysymys, että halkeama ulottuu juureen, juuri tulehtuu ja hammas pitää poistaa. Koska kruunutus maksaa monta tonnia, se menisi tällaisessa tapauksessa täysin hukkaan.

Koska flunssani oli pitkittynyt (en muista, että olisin koskaan ollut tällaisessa kierteessä, joka kiertää ylähengitysteissä), mietittiin, josko hampaalla olisi ollut osuutta tulehduksen ylläpitoon. Mikäli näin, ei sitä haluttu enää pitkittää erityisesti raskauden takia.

Raskaana ollessa hammasasiat pitäisi hoitaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kuntoon ja sainkin hampaanpoistolle ajan jo seuraavalle viikolle. Huh. Olin samaan aikaan sekä helpottunut, että kauhuissani. Esilääkitystä ei raskauden takia voitaisi antaa ja poskionteloni olivat jo valmiiksi hellänä. En olisi varsinaisesti kaivannut enää uutta tulehduspesäkettä suuhuni.

Mutta niin kävi, että hammas lähti. Ja minulla oli jälleen aivan mahtava, hampaanpoistoihin erikoistunut hammaslääkäri (terkut Kangasalan terveyskeskukseen!). Hän otti pelkoni tosissaan. Laittoi puudutusta moneen otteeseen ja vielä vähän lisää, kertoi koko ajan missä mennään, jutteli mukavia, piti kiinni olkapäästä ja pyyteli hengittämään. Hammas lähti nätisti ja oli todellakin poiston tarpeessa.

Kohti parempaa – raskaus ja hammashoito

Nyt ollaan parantumisen tiellä. Flunssa on tipotiessään ja poistetun hampaan kohta on lähtenyt hyvin paranemaan. Mukana kulkee enää väsymys, joka lienee alhaisen hemoglobiinin aiheuttamaa. Rautaa ei saisi tulehduksen aikana syödä (lisää tulehdusta) ja olen nyt ollut puolitoista kuukautta syömättä rautalisää. Hemoglobiini oli taas tipahtanut eli vahva veikkaus saamattomuudelle ja väsymykselle lienee nyt tuo raudattomuus. Ehkä myös raskaus itsessään ja taaperoarki saattavat vaikuttaa asiaan. Heh.

raskaus ja ja hampaanpoisto

Äitiyspakkauksesta

Ainiin ja äitiyspakkaus! Sen ottamista tässä nyt mietitään. Hesarissa oli vastikään juttua äitiyspakkauksen tuotteiden epämääräisistä valmistusoloista. En voi sanoa, etteikö tämä olisi vaikuttanut intooni ottaa pakkausta. Meillä on myös paljon esikoisen vaatteita varastossa, eli pakkauksessa saattaa olla paljon meille turhaa kamaa.

Toisaalta pakkaus on vaan aivan uskomaton etuoikeus. Pakkauksen ottamalla säästyy paljolta. Ei tarvitse juuri miettiä vaatteiden ostoa, mikäli vauva on syntyessään keskimittainen. Itse olen ostanut lähes kaiken esikoiselle kirpparilta, mutta nyt kiinnostusta kiertämiseen ei ole ollut samalla tavalla. Vaihtoehtoisella rahalla ei saa uutena juuri mitään, ainakaan suomalaisilta valmistajilta. Jokainen lapsi ansaitsee kuitenkin jotain ihan omaa ja omannäköistä syntymästä lähtien. Saa nähdä mihin meillä päädytään!

Lue lisää raskausajan kuulumisia:

Kuinka kävin pohjalla alkuraskauden mielialavaihteluissa

Raskauden puoliväli – miten suosta noustiin, vai noustiinko?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *