Koronatestiin ohituskaistalta – Raskausviikko 26

Raskausviikko 26, tammikuu 2022: raskaus ja flunssa

Sieltähän se vihdoin tarrasi kiinni! Flunssa. Sitä on niin sanotusti odoteltu kaksi vuotta. Pientä nuhaa ja alkavaa flunssaa on kyllä ollut molempina koronasyksyinä, mutta ei ihme kyllä sellaista kunnon flunssaa.

Lue edellisestä raskausviikosta 25: Mitä aiomme hankkia vastasyntyneelle?

Aivastelusta tietää mitä on tulossa

Vietimme tänä vuonna joulua Markuksen vanhempien luona ja Tapanina oli tarkoitus siirtyä toiseen mummolaan. Esikoisemme alkoi kuitenkin yskiä jouluaattoaamuna, eikä yskästä meinannut tulla loppua vaikka muita oireita ei ollutkaan. Teimme hänelle koronan kotitestin ja se näytti negatiivista, joten jäimme mummolaan.

raskaus ja flunssa

Toiseen mummolaan matkustaminen kuitenkin viivästyi. Pääsimme sinne lopulta juuri ennen uuttavuotta ja olimme koko porukka esikoisen pientä aamuyskää lukuunottamatta täysin terveitä.

Uudenvuoden jälkeen Markuksella alkoivat jälleen työt ja ajattelimme maanantain etäpäivän jälkeen siirtyä kotiin. Noh. Minä aloin melko raivokkaasti aivastella juuri maanantai-aamuna pari tuntia ennen kotiinlähtöä.

Mietin, että jos tässä  maailmassa on supertartuttajia, niin minä olen erittäin suurella varmuudella yksi heistä. Omat flunssani alkavat nimittäin aika lailla aina heinänuhatyyliin, eli aivastelen päivän niin paljon, että heikompaa hirvittää.

koronassa raskaana?

Ja heikommalla tässä tarkoitan esimerkiksi selkävaivaista ihmistä. Muistan miten kamalaa tämä oli silloin, kun selkäni oli kipeä. Maastouduin usein lattialle kippuraan aivastuksen tullessa, ettei selkään vain sattuisi. On ihmeellistä, miten synnytysten jälkeen en enää ole kärsinyt tästä vaivasta.

Sekavia unia ja korona-ahdistusta

Noh, lähdimme siis aamupäivällä kotiin mummolasta ja nenäni alkoi pikkuhiljaa vuotaa.

Illalla Markus teki minulle kotitestin ja muistin, miksei esikoinen halua kenenkään työntävän tikkua hänen nenäänsä enää ikinä.. Vaikkei se satu, niin on se epämiellyttävää. Vaikkei kotitestissä tikkua edes työnnetä syvälle! Minulle on tehty virallinen testi kerran reilu vuosi sitten ja sen tunteen olin ehtinyt jo aika hyvin unohtaa.

raskaus ja korona

Testistä tuli negatiivinen, mutta koska olin juuri aiemmin lukenut lehdestä, että Omikronin kohdalla testin tekeminen aikaisessa vaiheessa tautia, ei välttämättä anna oikeaa tulosta, en saanut siitä kovinkaan suurta helpotuksen tunnetta.

Lue lisää: Korona loppuraskaudessa – sydämentykytyksiä

Maanantai ilta meni vielä aika helpossa flunssassa, mutta yöllä en enää oikein saanut nukuttua. Poskionteloissa kirveli vietävästi ja heräilin siihen koko yön.

Yöllä olikin aikaa miettiä missä kaikkialla olimme käyneet ennen mummolaan menoa. Oikeastaan ainoa paikka, josta olisin voinut taudin saada, oli ravintola, jossa kävimme menomatkalla mummolaan. Olin kyllä käynyt muissakin kaupoissa välipäivinä, mutta kohtaamiset muiden kanssa olivat jääneet ohimenevän lyhyiksi.

Näin siis koko yön erilaisia painajaisia ja sekavia kuvia korona-altistuksista ja siitä miten olen tartuttanut taudin vanhempiini.

Hyvin on unohtunut miltä tuntuu sairastaa – raskaus ja flunssa

Tiistai-aamuna heräsin sitten kunnon flunssaan. Minulla ei ollut kuumetta, ei edes lämpöä, ainoastaan röörit olivat täysin tukossa ja kehoni ei jaksanut tehdä yhtään mitään.

flunssassa raskaana
Sänky tulee tutuksi sairastaessa.

Yritin tehdä töitä koneella, mutta en vaan jaksanut olla pystyasennossa. Onneksi sain mahdollisuuden nukkua päiväunet, ja nukuin päivän aikana lopulta kolmet päikkärit, mikä on itselleni aika hurja määrä. Vältän normaalissa arjessa päiväunien nukkumista viimeiseen asti, sillä olen aikamoinen yökyöpeli ja päiväunien jälkeen unen saaminen menee väistämättä aamuyön pikkutunneille.

Jotenkin pienestä asti on ollut sellainen ajatus, että kun on kipeänä, niin voi sitten katsella huoletta telkkaria, kun muutakaan tekemistä ei ole. Lapsiarjessa, jossa emme ikinä ”ehdi” (voi olla, että priorisoimme jotain muuta) katsoa telkkaria, tämä on jopa aika houkutteleva ajatus! Mutta mitä häh, en jaksanut edes ajatella television katsomista. Se siitäkin ilosta!

Koronatestiin punaisella hälytyksellä!

Seuraava yö meni jälleen sekavissa olotiloissa, mutta aamulla heräsin jo paremmassa kunnossa.

Olin edelleen tosi epäileväinen koronatestin suhteen. Tuntui, että kaikki oireeni sopivat täydellisesti nimenomaan Omikroniin. Olikohan juuri tiistain lehdessä, kun oli juttua Omikron-tartunnan saaneesta ja hän kertoi oireikseen nimenomaan mahdottoman nenän tukkoisuuden, epämääräiset poskiontelo-oireet ja jäätävän väsymyksen. Check! Check! Check!

Heh, ihan kun näistä ei kärsisi myös perusflunssassa!

Ajattelin sitten mennä OmaOloon tekemään oirearvion ja se hälytti kohdallani punaista!

koronatesti ja raskaus

Ilmeisesti raskaus laittoi arvion punaiselle, sillä soitto terveyskeskuksesta tuli todella nopeasti. En nimittäin laittanut testiin edes rastia hengenahdistuksen kohdalle, vaikka sellaista on enemmän ja vähemmän ollut. Veikkaan että enemmänkin siksi, että juuri nyt maha tuntuu olevan niin keuhkojen päällä, kun se on mahdollista.

No. Sain peruutusajan puolen tunnin päähän ja kylläpä tuntui hyvälle palvelulle. Päivystäjä sanoikin, että koska seuraava päivä olisi loppiainen, niin olisi hyvä saada testi pois alta. Muuten joutuisin torstaina oireiden pahentuessa ajelemaan Valkeakoskelle päivystykseen.

Noh, testi tuli tehtyä ja eikun vastausta odottelemaan.

Testin tulos oli yksi iso helpotuksen huokaus – raskaus ja flunssa

Yöllä en tapani mukaan saanut unta ja viesti koronatestin tuloksesta kilahti puhelimeen kahden aikaan yöllä: negatiivinen! Olin niin iloissani, että herätin Markuksen kuulemaan tuloksen.

raskaus ja flunssa
All good everything.

Koronan rantautumista meille, ennemmin tai myöhemmin, olen koko ajan pitänyt itsestäänselvyytenä. Emme ole luopuneet oikeastaan mistään tekemisistä, harrastamisesta tai matkailusta. Isovanhempien luo en tuota tautia kuitenkaan ole halunnut missään nimessä viedä. Siksi tämä orastava kauhu testituloksesta.

Lue lisää: Sieltähän se löysi vihdoin tiensä myös meille: korona loppuraskaudessa

Loppujen lopuksi en ollut kunnolla kipeänä kun tiistai-päivän. Nyt on kulunut viikko taudista ja ääneni on edelleen nasaalissa. Oireeni ovat aikalailla keskittyneet nenääni, mutta välillä olen pitänyt Markusta hereillä öisillä yskäkohtauksilla. Huoh, olisinpa jo pian ihan terve!

Onko siellä pahasti flunssailtu raskausaikana? Kerro kommentteihin!

 

//M-E

Lue seuraavasta raskausviikosta: Raskausviikko 28 – sokerirasitus ja kämppähaaveilua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *