En usko ennen kuin näen – Raskausviikko 12

Raskausviikolla 12, syyskuussa 2021:  Raskaudenaikaiset tutkimukset

Seulonta-aamuna sanoin Markukselle, että ei tunnu yhtään siltä, kun olisin raskaana.

Lähes kaikki oireet ovat hävinneet. Mua ei kuvottanut yhtään ja kahvi maistui normaalisti.

Päätä ei särkenyt, vaikka sitä on rehellisesti sanottuna särkenyt enemmän ja vähemmän joka päivä. On toki ollut niitä helpompia päiviä, mutta ei se särky kokonaan ole mihinkään kadonnut.

yhdistelmäseulonta on yhteistä aikaa
Yhdistelmäseulonta voi olla parisuhdeaikaa parhaimmillaan!

Oireettomuus sai Markuksen ehkä hieman huolestumaan. Ja itse mietin, että kuvittelenko kaiken. Tuntui, että alkuraskauden vaivoja/vaivattomuuksia on tässä raskaudessa ollut vähän joka lähtöön. Ei kai ne noin vain voi loppua?

Odottelimme Terveystalon aulassa tovin ennen omaa aikaamme ja pääsimme sisään ajallaan.

Muisteloita seulonnoista – Raskaudenaikaiset tutkimukset

Aiemmissa raskauksissa en ole oikein osannut jännittää neuvolan tutkimuksia.

Esikoisen kohdalla ensimmäinen ultratutkimus oli vain tapa todistaa itselleni, että olen todella raskaana. En nimittäin ollut oikein pystynyt uskomaan siihen, sillä mitään oireita raskaudesta ei ollut. Tai no, yksi päivä pientä kuvotusta, mikä olisi sinänsä voinut johtua mistä tahansa.

raskausviikko 12
Voi meidän esikoista, kauas on tultu sikiöseulonnoista..

Tulen ikuisesti muistamaan tuon päivän. Oli kesäkuun alku ja kävimme Tampereen Hatanpäällä tutkimuksessa.

Ultraamassa oli harjoittelija, joka ei meinannut saada mitään näkymään, ja ultraaminen taisi kestää 1,5h.

Noh. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja saimme kuulla pienen laukkaavan sykkeen. Se oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti aloin uskoa siihen, että mahassani saattaisi todella olla elämää.

Kuopuksen kohdalla taas olin suhteellisen luottavainen koko raskauden ajan. Olin tullut raskaaksi helposti ja osasin lukea itseäni myös alkuraskaudessa niin että jollain tasolla ”tiesin” tai uskoin kaiken olevan hyvin. Ja kaikki olikin hyvin koko raskauden ajan.

Raskausviikko 12
Tekstissä esiintyvän kuopuksen muumikakkua väännettiin tällä raskausviikolla.

Tässä raskaudessa sen sijaan pelko menettämisestä nosti eri tavalla päätään.

Lue lisää: Epäilyä, ärsytystä ja kuolemanpelkoa – raskausviikot 5 ja 6

Ihan alkuraskaudessa minulla ei ollut niin selkeitä oireita kuin kuopuksen kanssa. Vessassa öisin juokseminen ei ole alkanut vieläkään ja ekaa kertaa koin pidemmän pahoinvointijakson.

Päänsärky oli seulontaan mennessä kestänyt jo monta viikkoa, joten aika monta kysymysmerkkiä leijaili ilmassa.

Lue lisää: Raskausviikot 8 ja 9 – Migreeni alkuraskaudessa vei ensiapuun

Toisaalta ammattilaiset muistuttelevat aina siitä, että jokainen raskaus on erilainen. On niin vaikea uskoa tuohon, kun on kyse omasta raskaudesta!

raskausviikko 12
Syksy teki tuloaan raskausviikolla 12.

Tyyppi näyttää niiin hyvälle!

Varhaisultraa edeltävät sikiöseulontoihin liittyvät verikokeet.

Nämä ovat vapaaehtoisia, mutta meillä on ollut periaate, että neuvolasta otetaan kaikki irti mikä saadaan. Kävin siis verikokeissa viikkoa ennen ultratutkimusta.

Verikokeiden perusteella tehtävissä riskilaskennoissa saimme todella pienet luvut, eli riski poikkeavuuksiin todettiin pieneksi.

Ultrassa katsotaan sikiön pää-perä -mitta, niskaturvotus jne. Niskaturvotus oli mitatessa normaali ja pää-perä -mitan perusteella laskettu aika olisi hieman arveltua aiemmin. Laskettua aikaa ei kuitenkaan muutaman päivän heiton perusteella muutettu mihinkään.

raskauden aikaiset tutkimukset
Voi hyvänen aika toista.. <3

Meille odotetaan siis vahvistusta huhtikuun puolessa välissä, ja päivä on lähes sama kuin äidin synttäripäivä. Mikä mieletön lahja minua odottaakaan!

Huojentavinta oli saada tieto siitä, että istukka on todellakin edessä, eikä lähellä kohdunsuuta. Tämä vahvistaa sen, miksi sydänääniä ei oikein saada kuulumaan. Myös alatiesynnytyksen pitäisi onnistua ainakin tuon puoleen ihan hyvin.

Lue lisää: Kun sydänääniä ei heti kuulunutkaan – raskausviikko 11

Mutta, olipa se jälleen ihmeellistä nähdä pieni ihme suurelta näytöltä ja kuulla sydämen syke!

Eihän näihin ikinä totu. Ainakaan itselle tehtynä.

raskauden aikaiset tutkimukset

Yhdistelmäseulonnan perusteella siis kaikki hyvin! Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin!

Oletko sinä ottanut kaiken irti neuvolan palveluista, vai jättänyt osan väliin?

// M-E

Lue lisää edellisistä raskausviikoista:

Raskausviikko 10 – Koronarokote ja varhaisultra

Raskausviikko 9: Migreeni alkuraskaudessa vei ensiapuun

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *