Lasten paratiisi löytyy Porista

Minne mentäis tänään?

Eräänä viikonloppuaamuna saimme ajatuksen, että voisi käydä jossain kesäkohteessa Tampereen seudulla.

Hmm… olisiko Sastamala ja Hakkaraisen talo, vai vaikka Muroleen kanava…?

Heitimme lapset autoon ja lähdimme ajamaan, mutta määränpää oli vielä mietinnässä… Mitä jos käydäänkin Porissa?

Porin keskusta lasten kanssa
Pori, todella outo, ehdottoman uniikki.

Porin keskusta lasten kanssa

Ajoimme sitten hetken mielijohteesta Poriin, lapset ottivat sopivasti autossa nokoset.

Ensin piti saada jotain syötävää, jota lähdimme metsästämään Porin keskustaan.

Porin keskusta muraali
Muraali Porin keskustassa.

Totesimme, että ei siellä keskustassa ole oikein muuta kuin ysikytlukua hönkivä kauppakeskus Iso Karhu, ja sen lisäksi paljon juottoloita, joista voi tilata ison Karhun.

Muutama kiva sisustusputiikki löytyi, mutta houkuttelevaa ruokapaikkaa ei niinkään. Otimme siis evästä kaupasta.

Näin siis kävi, kun ei ollut tarpeeksi aikaa valmistautua reissuun. Kellä on Porin ruokakeitaat lapsiperheille hallussa, niin otamme seuraavaa kertaa varten mielellämme kutsuja vastaan!

Lue myös: Päiväretki Hyvinkäälle lasten kanssa

Kirjurinluodon paratiisi

Hurautimme suoraa päätä Kirjurinluotoon, joka oli meille jo ennestään tuttu. Tiesimme, että ainakin lapset viihtyvät siellä hyvän tovin.

Jälleen kerran saimme todeta, että se paikka on aivan mieletön. Kirjurinluodon leikkipuistomaailma on niin laaja, että jos siellä ei lapsi viihdy, niin ei sitten missään!

Pori Kirjurinluodon leikkipuisto
Pieni osa Kirjurinluodon leikkipuistotarjontaa.

Kirjurista löytyy kaikkea, sekä isommille että pienemmille. Kaiken lisäksi siellä on myös eläimiä ja uimaranta.

Kokemäenjoen rannalla oleva uimaranta poikkeaa meille tutummasta tyypillisestä järvinäkymästä. Kun vastarannalla näkyykin kaupungin siluetti, fiilis on kuin olisi ulkomailla.

Pori Kirjurinluodon leikkipuisto
Uskaltautuisitko sinä tähän Porilaiseen putkeen?

Kirjurinluodon leikkipuistoalueessa on jopa huvittavaa, miten paljon siellä on erilaista leikittävää. Kun jo luulet nähneesi paljon, niin vähän matkan päästä löytyy vielä kokonaan uusi leikkipuisto. Kyseessä ei ole siis vain yksittäinen leikkipuisto, vaan kokonainen puistokompleksi.

Alueella on myös hieno liikennepuisto, mutta siellä ei näkynyt nyt mitään toimintaa. Luulimme sen olevan kokonaan suljettuna, mutta nettisivujen mukaan se on kuin onkin auki: Liikennepuisto Vinkkari – Pori

Pori lasten kanssa, mitä tehdä?

Tällä päiväreissulla emme ehtineetkään sitten muuta kuin nauttia Kirjurinluodon paratiisista. Paikalta löytyy myös hyvät kahvilapalvelut, joten viihdyimme!

Yyteri on tuttu varsinkin omasta lapsuudestani, mutta se jäi toiseen kertaan.

Kotimatkalla poikkesimme vielä tsekkaamassa kauppakeskus Puuvillan, johon on ilmeisesti keskittynyt suurin osa Porin shoppailumeiningistä. Sinne jäi todo-listalle hienon näköinen kahvila Cafe Solo, joka on valjastanut vanhan tehdasmiljöön hienosti edukseen.

Cafe Solo Porin Puuvilla
Cafe Solo Porin Puuvillassa pitää käydä testaamassa vielä!

Mietittiin vaan, että onkohan käynyt niin, että Puuvilla on vienyt keskustasta lähes kaiken, ja jättänyt sinne vain juottokuppilat. Tästä syystä en näe syytä miksi lapsiperhe pysähtyisi Porin keskustassa (kävelykatu) ollenkaan, kun kaikki tarpeellinen ja kiinnostava löytyy muualta.

Kirjurinluodon ja Yyterin jälkeen seuraavat Porin seudun kohteet lasten kanssa onkin oikeastaan vasta hakusessa. Mitä tehdä lasten kanssa Porissa?

Lue myös: Korkeasaari vs Ähtäri

Turistina Porissa

Museokorttilaisina toiveissamme oli vilkaista edes nopeasti Kirjurinluodon lähistöllä sijaitsevat Porin taidemuseo sekä betonielementtipömpeli Satakunnan Museo.

Tehdaskaupunki Porin historiaan voisi tutustua enemmän myös Rosenlew-museossa. Aikataulumme ei antanut tällä kertaa myöden, joten museotouhut jäi suosiolla syssymmälle.

Pori Kirjurinluodon leikkipuisto
Uusi ja jännittävä kokemus pienelle!

Lisäksi meitä aikuisia kiinnostaa vierailla myös Ahlströmin Ruukilla Noormarkussa.

Ruukkimiljöitä on tullut viime vuosien reissuilla vastaan jo useampi, joten nämä kuvaukselliset kohteet ovat jääneet kiinnostamaan.

Ilmainen nähtävyys – Valokuvaajien suosikki

Kotimatkalla ajelimme alkuun hieman pikkuteitä ja pysähdyimme katsomassa hienoa ”luonnonkohdetta”, eli vanhaa hylättyä rautatiesiltaa.

Pori vanha rautatiesilta
Ruosteinen rautatiesilta Kokemäenjoen yli on jylhä näky.

Tämä fotogeeninen kohde on helppo käydä katsomassa, alla karttalinkki kohtaan, johon voi pysäyttää auton ja kävellä katsomassa siltaa.

Oli hieman hurjaa, että sillalle pääsee vapaasti käyskentelemään, ja sieltä on ihan suora tiputus jokeen ilman mitään aitoja. Vähän matkan päässä näkyikin nuoria viettämässä kesäiltaa sillalla. Ehkä tämä on jäänne niiltä vanhoilta hyviltä ajoilta, kun lapset pitivät huolen itse itsestään…

Siltakohde kruunasi tämän kerran Porin reissumme!

Ruostuva silta kuvastaa Porin muinaista teollisuusloistoa, toivottavasti ei kuitenkaan koko kaupungin nykytilaa!

Kirjurinluodon leikkipuistoparatiisin perusteella näin ei ainakaan ole!

Pori Kirjurinluodon leikkipuisto
Kirjurinluodon leikkipuistokompleksin yksi osa, pienten alue.

Vai olikohan todellinen huipennus sittenkin se, kun siltakohteen jälkeen ajoimme pientä maalaistietä kohti Tampereentietä, ja silmiimme osui näky, kuinka pieni joukko äijänköriläitä paini saunan jälkeen viljapellolla…

Osuimmeko siis vasta viime hetkellä aidon Porilaisuuden ytimeen!?

// Markus

20 vastausta artikkeliin “Lasten paratiisi löytyy Porista

  1. Hei! Kauppatorin reunalla on esim. Rosso, siellä ihan ok lastenannokset.

    1. Joo taidettiin muuten nähdä vilaus niistä! En tiedä onko kolmevuotias vielä vähän liian pieni niihin, vai löytyykö sieltä pienillekin sopivia seiniä?

  2. Reposaaressa, n 30km keskustasta, on idyllinen puutaloyhteisö meren rannalla. Lapsia siellä voisi kiinnostaa Linnakepuisto, jossa pääsee tutustumaan vanhoihin juoksuhautoihin, bunkkeriin ja tähystystorniin. Reposaaressa voi käydä syömässä kalaruuastaan tunnetussa Merimestassa tai Ravintola Reposaaressa, hieman erilainen vaihtoehto on Turo’s Holy Smoke, kesällä 2020 avattu ravintola, jossa tarjoillaan itse savustettua briskettiä ja pulled porkia eri muodoissa.

    Porin keskustassa arkisin hyvää lounasta saa Päreestä torin laidalla, myös Ratsulassa oleva Gomee on hyvä lounaspaikka lasten kanssa.

    1. Kiitos hyvistä vinkeistä!

      Reposaaressa on tullut käytyä, tosin aikana ennen lapsia. ? Se on tosiaan hieno merellinen idylli!

      Turo’s Hoky Smoke taisi olla myös Puuvillassa, vai tarkoititko juuri sitä?

      Porihan alkoi nyt kiinnostaa entisestään! ?

  3. Turo’s ravintoloita on jo kolme. Heavy kebab street kitchen Keskustassa ja Puuvillassa sekä uusin holy smoke Reposaaressa.

  4. Porissa on hyvä napolilaistyylisiä pizzoja tarjoava Torget. Ainakin meidän 3-henkinen perhe ihastui paikkaan.

  5. Tervetuloa Poriin uudelleenkin! 🙂

    Valitettavasti on käynyt juuri niin, että keskusta on näivettynyt, kun kaupat ovat siirtyneet Puuvillaan – en pidä tästä kehityksestä yhtään (terv. porilainen). Isokarhussa on kuitenkin superhyvä jäätelökahvila Vohveli, suosittelen lämmöllä, uniikit ja itsetehdyt jäätelöt. Lounaspaikoista Päreelle ja Ratsulan Gomeelle suositus myös minulta.

    Ja museot, kyllä! Porin museot ovat ihania. Käykää ensi kerralla myös Luontotalo Arkissa siinä keskustan liepeillä.

    1. Kiitos kiitos!

      Tässähän koko ajan kasvaa Pori-huuma, kun tulee näitä suosituksia ? Kiitos niistä!

      Pitänee järjestää retki mahdollisimman pian!

  6. Myös aivan ihana uusi Ravintola Nuåvo tarjoaa maailman parhaat pizzat! Ne ovat aitoja italiaisia pizzoja (kävivät Italiassa kurssit ja pizza uuni on suoraan Italiasta) ja usein lapset saavat spesiaalimmat pizzat, joissa pizzoihin on tehty nallen korvat taikinasta! 😉 Keskusta on valitettavasti vähän hiljentynyt, mutta ihania kahviloita kyllä löytyy vielä! 🙂 Suositus myös Vohvelille täältä! Siellä on aivan ihanat itsetehdyt jäätelöt ja mitä erikoisempia ja maukkaampia makuvaihtoehtoja!

  7. Kiitos vinkeistä! Asutaan Turussa, muttei silti olla käyty Porissa lasten kanssa. Tämän luettuani aloin jo suunnitella Porin reissua. ☺

    1. Hei kiitos kommentista, se olikin jäänyt jostain syystä reagoimatta!
      Toivottavasti olette jo päässeet tutustumaan Porin outouksiin! 😀

  8. Toivottavasti saamme teidät joskus vieraaksi myös lastenkulttuurikeskus Kruunupäähän! Esillä on näyttelyitä ja matkailijoille on mm. Vauvojen värikylpy -työpajoja. Sekin on porilainen innovaatio!

    1. Kiitos kutsusta, vaikuttaa kiinnostavalta!
      Värikylpy on konseptina tuttu, mutta emme tienneet että se on Porilainen keksintö! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *