Peurunka – Näkymiä Kekkosen sviitistä

Kaupallinen yhteistyö: Visit Jyväskylä

Visit Jyväskylän tarjoaman Lasten Löytöretket -bloggaajamatkan yksi kohokohdista oli ilta ja yö kylpylähotelli Peurungassa.

Bloggaajamatkan ensimmäisenä päivänä oltiin käyty Laajiksessa seikkailemassa sekä risteilemässä Päijänne-Risteilyt Hildénin laivalla. Ensimmäisen päivän aktiviteeteista voit lukea lisää edellisestä postauksesta 5 + 1 kohdetta kesäisessä Jyväskylässä.

Kesän kuudesta kärkikohteesta tässä jutussa on esittelyssä tuo plus ykkönen, eli majapaikkamme Laukaassa, joka tunnetaan hyvin myös kuntoutus- ja liikuntakeskuksena.

peurunka hotellin respa
Peurungan hotellilla meitä oli vastassa itse Hilarius-hiiri!

Peurunka – Liikkujan unelma

”Jokainen syy olla liikkumatta on tekosyy”, oli Kekkonen sanonut aikoinaan. Tuon sitaatin voit bongata myös Peurungan kylpylän aulassa seinältä.

Peurunka on minulle ennestään tuttu nimenomaan liikkumismahdollisuuksista. Jälleen kerran saan mainita rakkaan lajini frisbeegolfin, jota olen joskus käynyt pelailemassa Peurungan ympäristössä. Jo silloin rataa kiertäessä kävi ilmi, että alueelta löytyy muun muassa jäähalli, liikuntahalli, sekä hienot lenkki- ja hiihtomahdollisuudet.

Myös Ukin kertomana olemme kuulleet ylistystä Peurungan monipuolisista liikuntapaikoista, jotka sisältää esimerkiksi keilaradan. Ukki on siis vakiokasvo Peurungassa käydessään siellä säännöllisesti kuntoutuksessa. Kehon lisäksi Peurungassa voi huoltaa myös mieltään, sillä viihdetarjontaakin löytyy keikkojen ja muun kulttuurin muodossa!

Makuhermoille aurinkoa Peurungan ravintoloissa

Bloggaajamatkan ensimmäinen päivä huipentui siis Peurungan hotellilla, jossa kokoonnuttiin illalliselle koko porukalla. Hotellin ravintola yllätti sekä ruuillaan että mielettömillä maisemilla, jotka ravintolasta avautuu järven ylle.

Hotellin päätasolta löytyy oikeastaan kokonainen ravintolamaailma, joka koostuu useammasta eri tavalla brändätystä ravintolasta sekä baarista. Buffet-illallista tarjotaan Peurankello Tasting -brandin alla. Aamiaisbuffet löytyy toisesta päästä ravintolatilaa, ravintolasta Pata & Pannu.

Illallisella nautimme ruuista, sekä jälkkäribuffetin antimista, ja ehdimme vähän jutella ja tutustua toisiimme. Hyvin pian lapset olivat jo kihisemässä ja melkein toinen jalka kylpylän kuohuissa. Sinne he lopulta pääsivätkin.

Suuntasimme vielä loppuillasta testaamaan kylpylää, jossa emme olleet ennen käyneet.

peurunka hotelli kokemuksia buffet

peurunka hotelli kokemuksia jälkiruokabuffet

peurunka hotelli kokemuksia jälkiruokabuffet
Jälkkäribuffetin antimia!

Peurungan kylpylässä avanto yllätti lämmöllään!

Kylpyläreissu oli siinä mielessä jännittävä, että se oli vauvamme ensimmäinen uimakerta! Hänellä oli ikää siis reilu pari kuukautta. Pukuhuoneisiin jaoimme lapset tasan kummankin vanhemman kesken, minä sain nuorimmaisen ja M-E otti taaperon. Kylpylän kassalta sain ostettua tarvitsemamme uimavaipankin.

Vauvan kanssa ei paljoa saunoihin tutustuttu, mutta esteettömät suihkut suihkutuoleineen osoittautuivat jälleen hyödyllisiksi. Siinä kun pystyy peseytymään ja pesemään myös vauvan ennen altaalle menoa. Ihmetystä herätti tosin kylpylään mennessä kahdet portaat, sekä ylös että alas. Niissä saa pienten kanssa olla aika tarkkana. Olisiko nämä näitä seitkytluvun jäänteitä. Toinen kylpylähotellin pitkästä historiasta muistuttava tekijä oli esimerkiksi puku- ja pesutilojen sokkeloisuus.

Allasosasto oli mielenkiintoinen! Tavallisen suorakaiteen muotoisen altaan sijaan siellä olikin ovaalin muotoinen rata, jota voi uida ympäri. Volttikäännös ei olekaan koskaan ollut vahvinta osaamistani!

Lapsille löytyi pieni kahluuallas, joka oli kaksivuotiaalle juuri sopiva. Sen läheisyydessä oli poreallas, sekä kylmä- ja lämminaltaat. Katselin ensin ihmeissäni, kun muut kylpylävieraat viihtyivät ”avannossa” yllättävän pitkään. Kävikin ilmi, että avannon näköinen allas olikin kuuma sammio! Oli muuten rentouttavaa lillua siinä ja dipata sitten välillä kylmään.

Vähän isommille lapsille kylpylästä löytyy esimerkiksi törkeän pitkä vesiliukumäki ja pomppulinnamainen seikkailurata. Ja näytti ne teinitkin niissä viihtyvän.

Kylpyläosastossa oli tunnelmallinen värivalaistus, vedet olivat lämpimiä ja me viihdyimme! Eipä sitä taaperoa olisi helpolla pois sieltä saanut, mutta kaikki kiva loppuu aikanaan. Hotellihuoneemme kutsui yöpuulle!

peurunka hotelli kokemuksia järvinäkymät
Vaavi pääsi ekaa kertaa pulahtamaan! Hän tykkäsi, vaikka loppuajan viettikin mieluiten pyyhekapalossa!

Peurungan hotelli – Täähän on kuin Kekkosen sviitti!

Yllätykseksemme saimme huoneeksemme valtaisan kokoisen huoneiston järvimaisemilla!

Huoneisto oli sitten sellainen iso kolme huonetta ja keittiö plus iso kylpyhuone ja oma sauna. Sehän oli isompi kuin oma kotimme! Ukki huudahti heti huoneestamme kuultuaan, että ”Siinä huoneistossahan ne aikoinaan Kekkostakin asutti!” Tämä oli kyllä niin hieno tarina, että pidetään siitä kiinni!

Kaiken tilan lisäksi huoneiston olohuoneesta aukesi laajat näkymät Peurunkajärven ylle. Myös ulos pääsi suoraan huoneesta omalle pikku patiolle, jossa voi nautiskella kesäillasta vaikka auringonlaskua katsellen. Huoneessa oli niin paljon potentiaalia nautiskelulle, että harmi vaan kun visiittimme kesti tällä kertaa vain yhden yön.

peurunka hotelli kokemuksia kahden hengen huone
Huoneistomme master bedroom.
peurunka hotelli kokemuksia järvinäkymät
Huoneistomme tilava olkkari.

peurunka hotelli kokemuksia järvinäkymät

peurunka hotelli kokemuksia järvinäkymät
Huoneistomme patio järvinäköalalla.

Illalla käväisin rannassa ihmettelemässä sukeltavaa sorsaa ja uimarannalta kantautui iloisia ääniä. Frisbeegolfrata kuumotteli näköetäisyydellä, mutta tällä kertaa heittotouhuille ei oltu varattu aikaa. Myöhemmin koko tienoo rauhoittui, ja pian olikin aivan hiljaista. Vain me ja luonto.

Keskiyöllä kun rauhoittelin vauvaamme unille, tähyilin isoista ikkunoista valoisaan kesäyöhön. Aloin siinä vähän pohdiskella syvällisiä, nimenomaan näkemääni luontoa koskien. Olemme niin etuoikeutettuja, että meillä tällainen suhteellisen puhdas ja todella kaunis luonto on aivan lähellä. Asuit lähes missä tahansa Suomessa, niin yleensä tällaista paratiisia löytyy melko läheltä.

Peurungan hotellivierailumme kiteytyi oikeastaan juuri tähän ajatukseen, luonnon rauhasta nauttimiseen ja ympäristömme arvokkuuden ymmärtämiseen. Toki myös ravintolan antimet jäivät positiivisesti mieleen, mutta sotiikohan se kovasti tätä varsin jaloa ajatusketjua vastaan… tiedä sitä sitten!

Huoneistostamme esteettömästi avautuvasta järvimaisemasta johtuen emme kokeneet ollenkaan olevamme hotellissa. Ennemminkin oli sellainen mökkifiilis!

Yö meni melko putkeen, lapset nukkuivat ja me vanhemmatkin saimme vähän enemmän lepoa kuin se arkena totuttu viisi tuntia. Aamulla heräilimme ajoissa uuteen päivään, mutta kahden lapsen hoitaminen lähtökuntoon ja tavaroiden pakkaaminen ja kuskaaminen pääsi vähän ”yllättämään” meidät… ties kuinka monennen kerran.

Näistä johtuen aamupala jäi todella pikaiseksi, kun piti taas lähteä kohti seuraavan päivän tekemisiä!

Toisen päivän ohjelmassa olikin liikuntapaikat JumpPark ja Hutunki, sekä uniikeista uniikein Nokkakiven huvipuisto!

Niistä lisää seuraavassa postauksessa!

// Markus

Lisätiedot ja varaukset hoituu: peurunka.fi

peurunka hotelli kokemuksia järvinäkymät
Illan hämärtyessä huoneesta avautuva maisema oli kerrassaan rauhoittava.
peurunka hotelli kokemuksia järvinäkymät
Sorsa pulahti sukelluksiin.
peurunka hotelli kokemuksia järvinäkymät
Kesäyö Peurungassa.

2 vastausta artikkeliin “Peurunka – Näkymiä Kekkosen sviitistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *