Yllättävä apu tuli tarpeeseen! – ONNI kotisiivous Tampere kokemuksia

Kaupallinen yhteistyö: ONNI kotisiivous

Lapsiperhe siistissä kodissa jonka on siivonnut ONNI kotisiivous
Onnellinen perhe kotona!

Kun roiskuu sadannen kerran, tiedossa on haasteita!

Lorautan tottuneesti kuppiin tilkan vettä ja kaadan kaurahiutaleet sekaan silmämääräisesti arvioiden. Vähän lesettä ja vehnänalkiota sekaan, uuni auki ja puuro tilaukseen. Yksivuotias huutaa jo kiukkuisena nälkäänsä.

Meillä on siis yhdistelmäuuni, jossa on samassa myös mikro. Se säästää pienestä keittiöstämme yhden mikroaaltouunillisen verran tilaa.

Samassa kolmevuotias sanoo haluavansa vettä, ja eiköhän ykkönenkin yhdy tähän kuoroon. Tarjoilen molemmille juomat, ja samassa muistan että minun piti itsekin ottaa leipää. No arvaa vaan haluaako ne heti sitäkin… tietenkin.

Koko ajan monta muuttujaa ja paljon tarpeita täytettävänä. En ehdi tekemään kaikkea pyydettyä, kun olen jo unohtanut puolet niistä. Ainiin, pyysit sitä, no minäpä haen. Ai lisää? Odota hetki. Tulossa on.

Ainiin se puuro!

No siellähän se lepää, uunin pohjalla suurin osa. Ah, ei muuten ollut eka kerta!

Kun seuraavaksi käytän uunia ruuanlaitossa, niin kaikki edellisten mikrotusten roiskeet palaa sinne oikein mukavasti kiinni. Mikäköhän tätä enää pelastaisi?

Lapsiperhe siistissä kodissa jonka on siivonnut ONNI kotisiivous
Perhepotretti siistissä kodissa, jonka siivosi ONNI kotiivous!

Onni on puhdas koti!

Kotityöt ovat kiinteä osa lapsiperhearkea, ja niistä selviytyminen tavalla tai toisella muodostaa ison osan elämänkuvioistamme juuri nyt.

Jokainen kotona lapsia hoitanut tietää, miten arki pyörii ruuanlaiton, järjestelyn ja siivoamisen ympärillä.

Sekainen koti, leluja lattialla ennen kotisiivousta
Tämä on vielä aika hyvä tilanne, mutta saa tulla auttamaan!

Välillä tuntuu, että päivät ovat pelkkää ruuanlaittoa. Kun olet saanut edellisen ruokailun hoidettua, siivoat jäljet, ja saatkin alkaa heti valmistelemaan jo seuraavaa ruokaa. Sillä välin kun olet kiireinen keittiössä, taapero ehtii repiä jostain kaapista kaiken tavaran ulos ja levitellä ne ympäri kämppää. Mahtavaa!

Kotona lapsia hoitava voi viettää koko päivän kotitöitä tehden, ja lopputuloksena koti ei välttämättä ole edes siistimpi mitä se oli päivän alussa!

ONNI kotisiivous ja onnen kokemuksia

Saimme yhteistyön merkeissä ONNI kotisiivoukselta siivouksen kotiimme.

Saimme itse valita, mihin siivous erityisesti kohdennetaan kodissamme. Tupakeittiömme yleisen kuuraamisen oheen valitsimme erikoiskohteeksi muun muassa tämän pahamaineisen uunin, joka kaipasi kipeästi joulusiivousta!

Joulusiivouksen aika!

Uunin puhtaanapito on osoittautunut meille vuosien saatossa todella haastavaksi. Vaikka olen yrittänyt muutaman kerran parhaani, ja käyttänyt ihan uunin puhdistukseen tarkoitettua tököttiä, en ole koskaan saanut sitä näyttämään lähellekään puhtaalta. Nyt oli aika luovuttaa tämä homma ammattilaiselle, ja katsoa miten taikoja tehdään!

Lopputulos oli tietenkin paljon parempi mitä kotikonstein olemme koskaan itse saavuttaneet!

ONNI kotisiivous uunin puhdistus
Pieni keittiömme oli ONNI kotisiivouksen jäljiltä erittäin siistissä kunnossa!

Tämä motivoi taas itseäkin puhdistelemaan uunia hieman aktiivisemmin jatkossa. Ei ehkä kannata antaa sen mennä tähän kuntoon ennen kuin tekee asialle jotain!

”Meillä joulusiivoukseen kuuluu muun muassa uunin puhdistus. Siinäpä homma jonka ulkoistan mielelläni!”

Lue myös: Tarkista nämä 9 asiaa, kun hankit siivouspalvelua kotiisi

Tavarat järjestyksessä ONNI kotisiivouksen jäljiltä
ONNI kotisiivous kokemuksia: Järjestys laskeutui tupakeittiöömme!

Kokemuksia ONNI kotisiivouksesta Tampereella

Puhtaan lopputuloksen lisäksi mukavaa oli myös nauttia palvelukokemuksesta kaikin tavoin.

Siivooja tuli kotiimme ja toi siivousvälineet mukanaan, meidän ei tarvinnut tehdä mitään.

ONNI kotisiivous siivooja kotona
Homma hoidettu!

Siivouksen aikana voi joko käydä muualla, tai sitten olla vaan kotona ja tehdä jotain muuta mielekästä. Kumpikin on kokemus omalla tavallaan.

Oma erityinen kokemuksensa on tulla siivottuun kotiin. Tämän takia kannattaa muuten aina reissuun lähtiessä siistiä koti!

Toisella tavalla hymyilyttävä kokemus on se, kun teet vaikka etätöitä kotona samalla kun joku siivoaa kämppää puolestasi!

ONNI kotisiivous Tampere – Tutustu ja laske hinta

ONNI kotisiivous käyntikortti siivouksen jälkeen pöydällä
Siistiin kotiin saapuminen on yksi elämän pienistä iloista!

ONNI kotisiivous löytää kotiisi

ONNI kotisiivous on saatavilla isossa osassa Suomea.

Siivousapua on tarjolla kaikkiin tarpeisiin, ja palvelut on räätälöitävissä juuri sinulle sopivaksi kokonaisuudeksi.

Oma kokemus ONNI kotisiivouksen palvelusta oli mukava, sillä saimme sopia heidän kanssaan jo etukäteen siivouksen luonteen. Kun siivooja saapui paikalle, hänellä oli jo valmiiksi tiedot mitä ollaan tekemässä. Näin homma lähti samantien käyntiin.

Kotisiivouspalveluiden käyttäjälle ehdoton juttu on myös kotitalousvähennys. Valtio tavallaan siis tarjoaa sinulle osan ostamistasi siivouspalveluista.

Laske asuntosi siivouksen hinta

ONNI kotisiivous kokemuksia Tampere
Nostin vain jalat pöydälle ja nautin puhtaasta kodista!

Mitä teillä kuuluu ehdottomasti joulusiivoukseen, ja kuka sen tekee?

Onko homma hikistä pakkopullaa vai jopa mieluinen joulun tuoja?

// Markus

Kirjoittaja haaveilee puhtaasta ja onnellisesta kodista, jossa kaikille tavaroille on oma paikkansa. Tähän on vielä matkaa, mutta kait sitä saa haaveilla. Seuraa meitä Instagramissa, niin näet miten tämä tulee toteutumaan! Ota ihmeessä seurantaan myös @onnikotisiivous.

ONNI kotisiivous kokemuksia - Puhdas pöytä ja kukkia
Kokemuksemme ONNI kotisiivouksesta: Onnen pilkahdus syksyn keskellä!

ONNI kotisiivous Tampere

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *