Reissuvinkit – Omatoimimatka lasten kanssa

Omatoimimatka lasten kanssa, miten se järjestetään?

Olemme tehneet puolitoistavuotiaan lapsemme kanssa jo kuusi ulkomaanmatkaa. Neljä niistä on ollut lentäen, kaksi laivalla. Olemme matkustaneet ennen lapsen saamista vain omatoimisesti, ja niin olemme jatkaneet myös lapsen kanssa. Haluammekin nyt jakaa vähän kokemuksia, ajatuksia ja tietoa siitä, miten me järjestämme matkamme itse.

omatoimimatka lapsen kanssa

Omatoimimatkailuun meillä on oikeastaan kaksi syytä. Olemme aina halunneet matkustaa mahdollisimman edullisesti, ja tehdä vapaasti juuri sitä mikä itseä huvittaa.

Useasti haluamme käydä useammassa kuin yhdessä paikassa matkan aikana, joten esimerkiksi kiinteä viikon jakso samassa hotellissa harvemmin palvelee meidän tarpeita. Matkan suunnittelu on iso osa koko matkailukokemusta, joten haluamme myös tehdä sitä mahdollisimman paljon itse.

Matkakohteina lapsen kanssa meillä on ollut Tukholma, Tallinna, Barcelona, Torrevieja, Tanska ja Lontoo. Linkeissä postauksia kyseisistä matkoista. Matkustelimme paljon jo ennen lapsen saamista, joten tämän postauksen jutut perustuvat pitkälti myös aiempiin kokemuksiin.

Tämän syksyn jännittävä kohokohta on, kun matkaamme lapsen kanssa ensimmäistä kertaa Jenkkeihin!

omatoimimatka lapsen kanssa

Matkakohteen valinta

Ensin pitää tietenkin päättää, minne päin haluaa matkustaa.

Mikä maanosa? No Euroopasta on ehkä helpoin aloittaa.

Mikä maa? Jos maalla ei ole suurta merkitystä, niin kannattaa olla avoin kaikille vaihtoehdoille, ja matkustaa esimerkiksi sinne minne löytyy aikataulullisesti sopivimmat tai edullisimmat lennot.

Meille tutuimpia maita ovat Espanja ja Italia, joissa on tullut eniten matkusteltua. Syynä ehkä edullisten lentojen hyvä saatavuus ja kohdemaiden lähes ympärivuotinen lämmin sää. Itse vietin opiskeluaikana vaihtovuodenkin Espanjassa.

omatoimimatka lapsen kanssa

Ensin lennot: Yhdet halvat lennot kiitos!

Kun kohdemaa tai edes suunta on saatu mietittyä, alkaa ankara lentojen hakuoperaatio. Nyrkkisääntönä lentojen hakuun voisi sanoa, että mitä aiemmin aloittaa, sitä parempi. Ja meille ainakin aikaisin lentohakujen aloittaminen tarkoittaa sitä, että pääsemme nopeammin vaiheeseen, jossa olemme oikeasti valmiita varaamaan lennot. Alkuun kun hakeminen on sellaista haaveilua ja tsekkailua, että mitä kohteita sitä on saatavilla milloinkin, ja mihin hintaluokkaan.

Kun on jonkin aikaa harrastanut lentojen hakua, alkaa huomata miten lippujen hinnat elävät. Yleensä ne tietenkin nousevat, mitä kauemmin aikaa kuluu. Siinä voi sitten alkaa miettiä kaiken maailman salaliittoja ja träkkäyscookieita. Vaikuttaa siltä, että hakukoneet huomaavat että olet kiinnostunut tietyistä lennoista, ja alkavat näyttää sinulle juuri niihin lentoihin korkeampia hintoja. Tässä voi jopa olla osittain perää, tai sitten ei, mutta hinnat joka tapauksessa elävät, ja harvemmin laskusuuntaan.

Lentojen hakukoneista tai lentoyhtiöistä meille ei ole muodostunut mitään vakioita, joita aina käyttäisimme. Oman kokemuksen mukaan lentojen hakusivustolla ei ole kovin suurta merkitystä lentolipun hintaan. Lähinnä pitää tiedostaa, että joidenkin lentoyhtiöiden lennot eivät näy hakusivustoilla, vaan ne pitää etsiä lentoyhtiön omilta sivuilta. Ainakin ennen vanhaan esimerkiksi Ryanair oli tällainen.

Monesti myös lennon saa halvemmalla varaussivuston kautta kuin lentoyhtiöltä suoraan, mutta ei voi sanoa että aina on näin. Pitää siis käydä läpi useita hakukierroksia eri paikoista, jos haluaa löytää edullisimman vaihtoehdon. Ensin aloittaa hakusivustolta, ja kun löytää mieluisia lentoja, tsekkaa ne yhtiöiden omilta sivuilta.

Etelä-Eurooppaan olemme yleensä maksaneet menopaluusta maksimissaan noin 200 euroa per nenä. Amerikkaan olemme lentäneet edestakaisin alle viidelläsadalla per henki.

Hakusivustoista käytämme ensimmäisenä yleensä halvalennot.fi. Olen kokeillut useita muitakin, kuten ebookers, momondo.fi, Kayak, Skyscanner.fi. Melkein sanoisin, että kaikki hakusivustot näyttävät suurinpiirtein samat tulokset ja melkein samat hinnat. Siksi tuo halvatlennot hakukoneena on yleensä riittänyt, ja sieltä sitten hakutuloksista ohjautuu jollekin varaussivustolle, kuten Supersaver tai Travellink. Mielelläni kuulisin lukijoiden kokemuksia, mikä lentojen hakukone on mielestäsi se paras ja miksi. Kerro kommenttikentässä oma suosikkisi!

omatoimimatka lapsen kanssa

Kokemuksia lentoyhtiöistä

Lentoyhtiöitä on matkan varrella tullut testattua monia, mutta yhtiö on yleensä ollut meille toissijainen asia. Kaikki ne asiansa tekee, lennättää meidät paikasta A paikkaan B. Mitään erityisen huonoja kokemuksia ei ole matkoille sattunut. Joskus 10 vuotta sitten suosiossa oli Ryanair lyömättömän halvoilla hinnoillaan, mutta pitkään aikaan ei olla sillä lennetty. Lentojen saatavuus Suomessa on nykyään paljon pienempi, ja minun mielestäni heidän varaussysteeminsäkin on luotaantyöntävä.

Uusimpana tulokkaana Norwegian on ottanut vahvasti paikkansa halvoissa lennoissa. Viimeisimmistä matkoista useampi on ollut Norwegianin, ja olemme olleet siihen tyytyväisiä. Lennot ovat halpoja ja ne lennetään isoille kentille. Jo edullisista lennoista voi myös kerryttää bonuspisteitä heidän bonusohjelmassaan, ja olemmekin saaneet edellisistä lennoista jo useita kymppejä alennusta seuraaviin lentoihin.

Kokemusta on myös esimerkiksi Finnair, SAS, Lufthansa, American Airlines, Vueling, Iberia, KLM, Delta… Kaikki yhtiöt ovat hommansa hoitaneet. Ehkä sellaisen on huomannut, että tunnetuimmilla yhtiöillä, jotka ovat siis olleet kauimmin olemassa, on ollut vanhimmat koneet. Että siinä mielessä nuo uudet halpalentoyhtiöt ovat mukavia, että niillä on aina ollut todella moderni kalusto.

Ruoka ei lentokoneessa enää nykyään tahdo sisältyä lipun hintaan, mutta se on meille aika yhdentekevää. Kannattaa ottaa sen verran eväitä mukaan että jaksaa lennon ajan. Euroopan sisällä se ei yleensä vaadi paljoa, mannerten välillä ehkä alkaa jo vähän tuntua. Kahvia, teetä ja mehua yleensä kuitenkin tarjoillaan, ja sehän meille riittää. Lapselle kannattaa tietenkin ottaa evästä ja juotavaa mukaan reilusti. Vinkkimme lentämiseen lapsen kanssa löytyykin toisesta postauksesta.

omatoimimatka lapsen kanssa

Reittisuunnitelma – Yhdessä paikassa vai Road Trippailua?

Melko alkuvaiheessa selkiytyy myös kohde tai kohteet joissa aiomme matkan aikana oleskella. Melko usein haluamme liikkua kohdemaan sisällä ja nähdä useita kaupunkeja ja seutuja samalla reissulla. Muutaman kerran olemme päättäneet tehdä matkan, jossa olemme vain yhdessä ja samassa paikassa koko ajan. Sellaisillekin matkoille on paikkansa.

omatoimimatka lapsen kanssa

Meillä on ollut myös majapaikkoja tuttujen kautta, joten sekin on ohjaillut matkasuunnitelman laatimista. Itse pidän erityisesti matkasta, jossa ollaan yhdessä paikassa vähän pidempään, ja sitten kierrellään joitain muita kohteita pikaisemmin. Esimerkiksi edellinen Barcelonan matkamme oli juuri tällainen.

Kun oleilet jossain paikassa vähän pidempään, alat huomata enemmän asioita paikallisesta kulttuurista. Tutustut alueeseen paremmin, ja kohteen tunnelmasta jää pysyvämpi muistijälki. Näin reissu voi piirtää mieleesi hyvinkin pitkään vaikuttavan mielikuvan, jonka muistelu voi olla antoisaa vielä pitkän ajan päästäkin.

omatoimimatka lapsen kanssa

Myös Road-tripit ovat meille hyvin tuttuja ja mieluisia. Joskus nuorena ajelimme ympäri Etelä-Italiaa. Budjettimatkalla kun oltiin, niin säästimme pitkän pennin kun kippasimme takapenkit ja nukuimme autossa. Itse harrastin tuota vaihtovuonna enemmänkin, ja on muuten yllättävän haastavaa löytää sellainen paikka jossa viitsii kömpiä auton perään nukkumaan. Liian syrjässä ja pimeässä tulee turvaton olo, ja liian keskeisellä paikalla sitä pelkää heräävänsä keskeltä markkinoita.

No, pienen lapsen kanssa ei tarvitse enää miettiä tuota vaihtoehtoa. Tai ainakin auton tulisi olla vähän lähempänä asuntoautoa, jos siellä meinaisi yöpyä.

omatoimimatka lapsen kanssa

Auton vuokraus omatoimimatkalla

Auton vuokraaminen on yksi tavallisimmista tavoista liikkua matkakohteissa.

Kukaan ei tietenkään yleensä tarvitse kaupunki- tai rantalomalla autoa. Mutta kun haluat liikkua kohdemaassa kaupungista toiseen, tai erityisesti tutkia kaupunkien väliin jääviä pikkupaikkoja ja maaseutua, on auto siihen sopiva kulkuväline. Myös jos matkustat Amerikkaan (muualle kuin New Yorkiin), niin todennäköisesti tarvitset jossain vaiheessa auton alle!

Auton vuokraamiseen liittyvistä asioista tulossa oma erillinen postaus, mutta tässä asiasta ihan lyhyesti.

Auton vuokraamisen perusperiaatteet ovat samat kuin lentojen ostamisessa. Netistä löytyy hakukoneita, joista voit etsiä ja varata itsellesi auton haluamaasi paikkaan haluamaksesi ajaksi. Samoin kuin lennoissa, usein eri hakukoneet tuottaa hyvin samankaltaisia tuloksia. Hinnoissa saattaa tosin olla vähän enemmän vaihtelua.

Halvimman hinnan löytää lähes poikkeuksetta haku- / välityssivustoilta, eikä niinkään vuokraamoiden omilta sivuilta. Eli ensimmäisenä ei kannata näppäillä selaimeen esimerkiksi Hertziä tai muuta tunnettua vuokrausfirmaa, vaan lähteä ihan vaan googlailemaan auton vuokrausta kohdemaassa. Hakutulokset ovat useimmiten välitys- ja varaussivustoja joissa vuokrauksen voi tehdä. En usko että avainsanalla ”halpa” saa sen edullisempia tuloksia, niin kovasti kilpailtu ala tuo on.

Omien kokemusten perusteella löytyy yksi välityssivusto, jota voimme suositella. Aiemmissakin postauksissa mainittu autoeurope.fi on tarjonnut meille todella edullisia vuokrauksia niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Kannattaa tehdä vertailua eri sivustojen kesken ja lukea vuokraukseen sisältyviä vakuutusehtoja.

Auton vuokrausasiasta kerron laajemmin omassa postauksessa: Reissuvinkit – Auton vuokraus ulkomailla

omatoimimatka lapsen kanssa

Majoitus – Ei tarvitse hätäillä!

Lomamatkalla majoitus on todella iso osa loman kokonaiskokemusta. Se muodostaa myös yhden isoimmista kustannuksista, ellei jopa isoimman.

Varsinkin jos majapaikkana toimii yksi ja sama kohde koko loman ajan, sen taso määrää hyvin pitkälti lomasta saatua kokemusta sekä siitä jäävää muistoa. Hyvän majoituksen löytäminen itselleen sopivalla budjetilla onkin haastava tehtävä.

Kohtuullisen tasoisen majoituksen varmistaminen lentokenttäkuljetuksineen onkin varmaan yksi syy miksi ihmiset ostavat valmismatkoja. Matkatoimistot hoitavat nämä etukäteisselvitykset majapaikkojen laadusta, ja sieltä ostaessaan voi ilmeisesti olettaa että etukäteisodotukset suurin piirtein täyttyvät.

Omatoimimatkalla kun hankkii majoituksen itse, on mahdollisuudet lähes rajattomat. Hinta voi olla halvempi, samaa luokkaa, tai tietysti kalliimpikin kuin pakettimatkassa. Valinnan vapaus ja joustavuus on se suurin etu, minkä arvoa ei voi suoraan rahalla mitata.

Monet ajattelevat, että lomamatkan majoitukset tulee varata hyvissä ajoin etukäteen.

”Suositut turistikohteet täyttyvät korkean sesongin aikana nopeasti, joten majapaikka pitää varmistaa ajoissa.”

”Kyllä minun pitää etukäteen tietää, missä tulen olemaan yötä.”

Mekin olemme ajatelleet tähän tapaan ainakin osittain, ja monesti olemmekin varailleet hostellit tai hotellit etukäteen, reilusti ennen matkaa. Vuosien varrella kokemuksia erilaisista tavoista hoitaa majoitus lomakohteissa on kertynyt sen verran, että ajatusmaailma on jonkin verran muuttunut.

Nykyään, kun kaikki varaukset tehdään netissä, ja nettiin pääsee melkein missä päin maailmaa tahansa, niin ihan kaikkea ei tarvi varailla etukäteen. Oikeastaan melkein mitään ei välttämättä tarvi varata etukäteen.

Jep. Nykyään emme yleensä varaa koko matkalle majoitusta etukäteen. Varaamme yleensä ensimmäisen yön tai pari, jos tiedämme missä tulemme silloin olemaan. Loput varaukset voimmekin hoitaa reissun päällä, tarpeen mukaan. Tämä tapa on toiminut myös lapsen kanssa matkustaessa.

omatoimimatka lapsen kanssa

Booking.com

On yllättävää, miten hyvin majapaikkoja on löytynyt myös samalle tai seuraavalle päivälle. Tämä on toiminut niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Olemme suosineet edullisen hintaluokan majoitusten varaamiseen booking.comia. Niillä on näppärä appi, jolla haku ja varaus onnistuu helposti. Varaus on aina onnistunut kuten pitääkin, eli majapaikka on aina löytynyt sieltä mistä pitikin.

Erityisen kätevää bookingissa on kartalta etsiminen. Jenkeissä autoillessa teimme usein niin, että katsoimme aamupäivällä kartasta seuraavan kaupungin, jonne päivän aikana ajaisimme, ja varasimme sieltä illaksi motellin. Näin ei tarvinnut miettiä ja suunnitella matkaa sen pidemmälle kerrallaan. Pystyimme etenemään omaan tahtiin, ja jos jotain kiinnostavaa tuli vastaan niin ei ollut turhaa kiirettä eteenpäin sen takia että on majapaikat varattuna.

Bookingissa hyvä etu on myös se, että monesti varauksessa on peruutusmahdollisuus. Eli jos varailet reilusti etukäteen, niin suunnitelmien muuttuessa peruuttaminen onnistuu jossain tapauksessa ihan ilmaiseksi. Varmista vain varauksen ehdot varaushetkellä. Tallaisessa tapauksessa maksuakaan ei yleensä tehdä heti varatessa, vaan vasta kun saavutaan kohteeseen. Muistan käyttäneeni peruutusmahdollisuutta ainakin kerran, ja se toimi ihan niinkuin luvattiin. Peruutuksen voi tehdä helposti netissä tai applikaation kautta, ja kuluja siitä ei tullut.

Jos varailet majoituksiasi bookingin kautta, niin voit halutessasi käyttää edun, jolla saa varauksesta matkan jälkeen kymmenen prosenttia rahaa takaisin. Tarkista edun ehdot ja lue lisää erilliseltä sivulta.

omatoimimatka lapsen kanssa
Las Vegas ja melkein halvin mahdollinen motelli.

Hotwire

Kerroin Lontoonreissun postauksessa kokemuksiamme Hotwire.comista. Kannattaa lukea!

Nopeasti kertauksena: Sivuston toimintaperiaate on, että voit saada hyviä viime hetken diilejä hienoihiiinkin hotelleihin, mutta et saa tietää hotellin nimeä ja tarkkaa sijaintia etukäteen.

Hotwirestä tuli Amerikanreissuilla meidän lemppari varaussivusto, ja teki meistä hetkittäin luksusmatkailijoita pienellä budjetilla! Autoillessa ja hyvän julkisen liikenteen alueella se toimii varsin hyvin, koska hotellin tarkalla sijainnilla ei ole mitään merkitystä.

Lontoossa kun maksoimme saman hinnan sekä rupuisesta perushotellista että timanttisesta viiden tähden hotellista, ajattelimme ettei ikinä enää varata mitään etukäteen! Viime hetkellä vaan joku hyvä diili, niin saa parasta vastinetta rahoilleen!

Tämä ajatus ei ehkä täysin tule pitämään, mutta täytyy yrittää muistaa tuo kun seuraavia matkoja varaillaan.

omatoimimatka lapsen kanssa
Tässä viiden tähden Hiltonissa yövyttiin jenkeissä. Pilkkahintaan tietysti!

Airbnb

Olemme käyttäneet Airbnb:tä lähinnä Amerikassa, mutta myös Suomen sisällä. Kokemukset ovat olleet hyviä, mutta Airbnb on aivan oma maailmansa, joka ei välttämättä sovi kaikille.

Alkuperäinen konseptihan on, että mennään jonkun toisen kotiin nukkumaan niin että housti / isäntäperhe on myös itse kotona. Tällöin pääsee sosiaaliseen kontaktiin paikallisten kanssa, ja parhaimmillaan voi vaikka viettää aikaa heidän kanssaan. Jos tämä kuulostaa jo nyt kamalalta, niin airbnb:n alkuperäismuoto ei välttämättä ole sinulle se paras vaihtoehto.

Toinen vahvasti yleistynyt muotohan on ihan normaali asunnonvälitys, jossa lomalaiset saavat omaan yksityiskäyttöön huoneiston, ja siellä ei heidän lomansa aikana ole muita. Tällöin Airbnb on vain lomahuoneiston välityspalvelu.

Omat kokemukset eivät anna suosituksia tälle jälkimmäiselle muodolle. Olemme useasti etsineet airbnbstä privaatteja lomahuoneistoja, mutta tarjonta ei ole kohdannut meidän tarpeita. Ehkä tärkein pointti on, että hinnat eivät ole sen edullisempia siellä kuin muuallakaan. Jos airbnbn alkuvaiheessa kokonaista asuntoa vuokraavat olivat normaaleja yksityishenkilöitä jotka sattuvat olemaan poissa kotoaan jonkin aikaa, niin nykyään ne ovat suurin osa ihan ammattimaisia välittäjiä. Ja se näkyy hinnoissa. Huoneisto maksaa sen mitä se maksaisi muutakin kautta vuokrattuna.

Alkuperäismuoto sen sijaan on antanut meille hienoja elämyksiä. Amerikanmatkoillamme olemme olleet kuudessa eri paikassa ”jonkun luona yötä”. Los Angeles, San Francisco, New York, Washington D.C ja Orlando.

omatoimimatka lapsen kanssa
Airbnb-huone New Yorkin Harlemista.

Tämä majoitusmuoto sopii varsinkin yksin tai pariskuntana reissaaville, mutta lapsen kanssa meillä ei ole siitä vielä kokemuksia, enkä tiedä onko tulossakaan ihan lähiaikoina. On ollut todella jännää lampsia jonkun paikallisen kotiovelle pimpottelemaan ovikelloa. ”Hei, tässä me nyt ollaan. Tultiin teille yöksi!” Ja vastaanotto oli aina sydämellistä.

Airbnb:ssä on se epävarmuustekijä, että ei ole mitään virallista respaa tms. johon voisit luottaa, vaan sinun on sovittava houstin kanssa kahdenkesken saapumisesi ajankohta. Ja jos lennot myöhästyy tms. niin sinun täytyy pitää huolta että housti saa tiedon myöhästymisestäsi.

Meidän ensimmäinen kokemus majapaikkaan saapumisesta olikin vähän sellainen epäselvä tapaus. Huonetta airbnb:ssä vuokraava henkilö ei itse asunut kohteessa tai edes kovin lähellä sitä. Olimme ilmoittaneet arvioidun saapumisaikamme, mutta kun saavuimme paikalle, ketään ei näkynyt missään. Talon piha oli aidattu, portti kiinni, ja emme päässeet edes pimpottamaan ovikelloa.

Vähän aikaa palloilimme edes takas, ja yritimme saada vuokraajaa kiinni. Sitten joku talon asukeista taisi sattumalta tulla pihalle ja huomasi meidät. Pääsimme sisään ja saimme huoneemme. Homma toimi sen jälkeen ihan hyvin. Eli aina ei kommunikaatio ihan kulje, mutta yleensä kaikki kuitenkin järjestyy.

omatoimimatka lapsen kanssa
Airbnb-huone Washington DC:ssä.

Muut huoneistojen välitysfirmat

Muista loma-asuntojen välitysfirmoista ei paljoa ole kokemusta. Joskus nuorempana käytimme poikaporukalla interhome.fi sivustoa asunnon vuokraamiseen Espanjasta. Saimme hienon asunnon Barcelonan keskustasta, mutta oli sillä hintaakin.

Oma tuntuma on, että tämmöiset firmat ovat vähän menneen talven lumia, ja ainakaan edullista loma-asuntoa ei niiden kautta kannata etsiä. Ne ovat vähän niinkuin entisaikojen Airbnb.

Yksityiset huoneistojen vuokraajat

Useamman kerran huoneisto on tullut varattua suoraan yksityiseltä, ilman mitään välityspalvelua.

Olen etsinyt vuokra-asuntojen ilmoituksia netistä, ja kysellyt sitten lisätietoja ja hintatarjousta suoraan vuokranantajalta. Etuna tässä on tosiaan suora neuvotteluyhteys vuokraajaan, joten hinnastakin voidaan sopia ja tingata ihan tapauskohtaisesti.

Kerran oli tarvetta loma-asunnolle Espanjasta. Etsin ilmoituksia suoraan espanjalaiselta nettipalstalta ja neuvottelin vuokraajan kanssa sähköpostilla espanjaksi. Esitin hintatarjouksen joka oli selvästi alle pyyntihinnan. Vaikealla talouskaudella huippusesongin ulkopuolella vuokraaja suostui tarjoukseen, ja niinpä saimme kämpän Barcelonasta mukavaan hintaan.

Torreviejan matkallemme löysin oikeastaan sattumalta Tori.fi:stä suomalaisen vuokranantajan kohteen, joka oli meidän tarpeisiin sopiva. Neuvottelimme sähköpostilla sekä puhelimitse ja sovimme vuokrauksen yksityiskohdat. Homma meni helposti, ja tällainen vaihtoehto voisikin olla monelle parempi kuin random airbnb-kohteen vuokraus, mahdollisesti pienen kielimuurin kera.

Näinkin se siis toimii, jos jaksaa nähdä vähän vaivaa. Ja ehkä tuollaiseen jonkinlaisia riskejäkin sisältyy. En muista miten maksoimme vuokran tuossa espanjankielisessä suorakaupassa. Taisi ainakin suurin osa olla käteisellä vasta paikan päällä. Suomalaisten kanssa ei käteistä sentään tarvittu.

omatoimimatka lapsen kanssa

Kohteet ja tekeminen

Emme yleensä valitse matkakohteita nähtävyyksien perusteella. Tai meille ne ”the kohteet” eivät ehkä matkoissa ole niitä tärkeimpiä juttuja mitä lähdemme katselemaan. Tottakai on kiva nähdä kuuluisia paikkoja ja maamerkkejä, mutta koemme että jo pelkästään ulkomailla oleminen ja liikkuminen itsessään antaa sitä kokemusta mitä matkailusta lähdemme hakemaan.

Monesti pienet sivukadut, erikoiset kaupunginosat, kivat pikkukaupat ja kahvilat sekä hienot maisemat ovat niitä parhaita kohteita joihin matkoillamme törmäämme.

omatoimimatka lapsen kanssa

omatoimimatka lapsen kanssa
Uunona Golden Gatella.

Mietimme etukäteen kohteita googlailemalla, ja on mukava selailla läpi myös jokunen perinteinen matkaopas mitä kirjastosta löytyy. Meitä kiinnostaa toki päänähtävyydet ja museot, mutta kovin moneen ei yleensä ole aikaa eikä budjettia mennä tutustumaan ihan sisälle asti.

Tulemme usein valinneeksi jonkun yhden kohteen tai museon, jossa käymme ihan sisällä asti ja ajan kanssa. Muutoin varaamme aikamme ja matkabudjettimme yleensä paikkojen katseluun kiertelemällä kaupungilla (tai maaseudulla) jalan, julkisilla, ja joissain tapauksissa autoillen.

Kahvittelut ja syömiset paikallisesti

Paikalliskulttuuriin tutustuminen onnistuu mainiosti erilaisissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ne ovatkin meille usein niitä kohteita, joiden etsimiseen käytämme jonkin verran aikaa netissä. Useita eri paikkoja eri päivinä testaillen löytyy erilaisia elämyksiä.

Kun välttää asioimasta pelkästään ketjuravintoloissa ja -kahviloissa, saa todennäköisemmin uniikkeja elämyksiä. Mutta toisaalta käytämme me matkoilla myös ketjujen palveluita. Esimerkiksi Amerikan kokemuksiimme on kuulunut olennaisena osana eri hampurilaisketjujen ravintoloiden testaaminen!

Mielestäni paras vinkki ruokapaikkoihin ja kahviloihin on kysyä asiakaspalvelijalta suosituksia, mikä on heidän erikoisuutensa tai suosituin tuotteensa.

omatoimimatka lapsen kanssa
Tähän donitsiburgeriin päädyin nimenomaan tarjoilijan suosituksesta.
omatoimimatka lapsen kanssa
Amerikanmatkan olennaisuuksia.
omatoimimatka lapsen kanssa
Montako burgeria voi yhden matkan aikana syödä?
omatoimimatka lapsen kanssa
Vohveleita… ja myös pekonisiivuja täältä sai.
omatoimimatka lapsen kanssa
Myös lapsi syö tottakai paikallisia herkkuja!

Shoppaile kuin lokaali

Myös paikallinen supermarket on aina must-kohde! Nykyään kun on jo paljon reissaillut, läntisen Euroopan ruokakauppojen valikoimat eivät paljoa pääse yllättämään, mutta kyllä joka maasta aina jotain jännää löytyy. Marketeissa pääsee edullisesti maistelemaan monenlaista kivaa, oli se sitten leipää, leivonnaisia tai makeisia.

omatoimimatka lapsen kanssa
Supermarketissa löytöretkellä.

Valokuvaaminen

Matkoilla on tullut kuvattua aina jonkin verran. Itse löydän maailmasta kameran läpi kivoja yksityiskohtia, ja jääpähän matkoista myös kuvamuistoja.

Jos perus turistikuvailu ei nappaa, niin voi kokeilla teemakuvaamista, josta kerroin Rooman reissun postauksessa.

Jos valokuvaaminen ei sittenkään nappaa, niin myös videokuvailu on yksi hauska vaihtoehto. Kääntöpuoli siinä touhussa tosin on, että videomateriaalin jälkityöstämiseen pitäisi käyttää jonkin verran (lue: todella paljon) aikaa, jos matskuista haluaisi koostaa jotain kivaa katseltavaa. (Nimimerkillä viiden vuoden takaisesta reissusta on vieläkin editointi kesken.)

omatoimimatka lapsen kanssa

 

Vain taivas rajana!

Muun muassa tämmöistä meidän omatoimimatkojemme järjestäminen sisältää.

Matkojen suunnittelu on mukavaa hommaa. Vain mielikuvitus (ja budjetti) ovat rajana, kun voit mennä ihan minne vaan, ja tehdä ihan mitä vaan!

Minkälaisia kokemuksia ja vinkkejä sinulla on jaettavana omatoimimatkailusta lasten kanssa? Kerro kommenttikentässä!

omatoimimatka lapsen kanssa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *