Mitä lahjaksi 1- ja 3-vuotiaille? Joulu 2020

Mä olen melkoinen joululahjojen ostelija, tekijä ja käärijä. Olen aina haaveillut, että pääsisin töihin paketoimaan lahjoja, mutta ei.  Lähimmäksi olen päässyt töihin Stockan leluosastolle jouluna.

Minusta lahjat ovat iso osa joulua. Joulu on rakkautta ja oikeanlaisen lahjan ostaminen on rakkaudentunnustus: Olen kuunnellut sinua ja nähnyt sinut. Tiedän mitä haluat, mitä tarvitset, tai mikä ilahduttaa sinua.

1-vuotias joulukuusen kimpussa

Joululahjojen osto ei siis tarkoita sitä, että ostetaan turhaa krääsää, vaan jotain pientä ja henkilökohtaista jokaiselle. Omalle perheelleni ostan yleensä lahjoja, joilla tiedän olevan käyttöarvoa.

Me emme myöskään ostele leluja pitkin vuotta, vaan niitä saadaan lahjaksi jouluna ja synttäreillä. Siksi joululahjojen valinta varsinkin lapsille on helppoa – kivoja juttuja kun on vuoden aikana katsottu kaupassa jo moneen kertaan.

Mitä lahjaksi 3-vuotiaalle?

Lelukirjan ilmestyttyä leikkelimme esikoisen kanssa siitä irti kuvia muutamista kivoista leluista ja liimasimme kuvat paperille toivelistaksi. Kaikkia lahjoja ei tietenkään saa, mutta ehkä ainakin jonkun. Tänä vuonna 3-vuotiaamme ykköstoiveeksi nousi Hello Kitty ambulanssi ja sininen robottijuna (robottijunat ohjelmasta).

mitä lahjaksi 3-vuotiaalle: toivelista
3-vuotiaan toivelista!

Kun jaoimme toivelistan whatsupin kautta kummeille, oli meillä jo marraskuussa Hello Kitty lahja odottamassa joulua. Hurraa! Robottijunaa sain metsästää kauemmin, mutta sellainen löytyi Leluliike Partaselta Kuopiosta. Kaksi tärkeintä toivetta täytetty, voin huokaista helpotuksesta.

Muita toiveita olivat mm. Autot iltasatukirja, kaukoputki, Frozen herätyskello (oh why?) ja merirosvoasu. Kaupoilla käydessämme huomasin hänen kiinnittävän huomionsa erityisesti Pipsa Possu -kamoihin, eli mikä tahansa tähän ohjelmaan liittyvä leikkikalu olisi varmasti ollut myös mieleinen lahja. Tarvelahjoista olisin osannut äitinä sanoa sukset ja sähköhammasharjan.

mitä lahjaksi 3-vuotiaalle: Autot-kirja
Yksi 3-vuotiaan toiveista oli Autot iltasatukirja

Esikoisemme synttärit osuvat joulun välipäiville, eli sinnekin on synttärilahjatoiveet jo joulun perusteella mukavasti tiedossa.

Mitä lahjaksi 1-vuotiaalle?

Kuopuksen lahjatoiveiden arvuuttelu sujui vaivattomasti. Valitsin toiveiksi yövalokalan (esikoisella on sellainen kilpikonna, ja siitä on ollut paljon iloa), äänikirjan ja duploja.

1-vuotiaan toivelista
1-vuotiaan toivelista!

Teimme näitä toivelistoja siis jo marraskuun alussa ja vasta pari viikkoa sitten tajusin, että kuopuksemme ykköslahja taitaisi sittenkin olla nukke. Mummo ja ukki lupautuivat ostamaan tämän hänelle. Isovanhemmat ovat kuitenkin koronatilanteen takia enemmän ja vähemmän karanteenissa, joten kävin itse ensimmäistä kertaa elämässäni nukkekaupoilla. Ihastuin Llorensin nukkeen (kooltaan pienempi kuin linkin takana?)ja sellaisen myös ostin!

Lue myös: Meidän jouluperinteet

Isille ei mitään, äitille ainakin kirja

Lahjustelun suhteen olemme Markuksen kanssa kuin yö ja päivä. Markusta lahjat eivät kiinnosta (vaikka ostaakin aina hyvät ja kivat lahjat), ja mulle lahjat ovat tosi tärkeitä. Rakkauden viidestä kielestä minuun siis kolahtavat ”lahjat”. Ainakin tilanteessa, jossa kaikkia muita rakkauden kieliä puhutaan jo arjessa tarpeeksi. Lahjat ovat siis tällainen rakkauden ultimaattinen huipennus tai sillä voi petrata, jos muuten menee vähän huonosti 😀

Mä toivon joululahjaksi aina jotain sellaista, jota en itse raaskisi syystä tai toisesta ostaa. Toivon myös, että lahjalla on pitkä käyttöikä. Laadukkaat vaatteet ovat siis ehkä mieluisuuslistan ykkösenä. Jouluna kaikki vaaleanpunaiset ja pörröiset kelpaavat myös. Heh. Lisäksi joulua ei tule ilman kirjaa ja luksussuklaata.

äidin lahjatoive 2020
Ilman suklaata ei joulua tule!
mitä lahjaksi äitille
Vaikka tämmönen lahja olis kiva saada <3

Vaikka Markus ei jouluna toivokaan mitään, saanen kuitenkin veikata, että jos hän jäisi jouluna ilman suklaata, niin surku siitä tulisi. Suklaan lisäksi ostan hänelle yleensä jotain vaatetta joululahjaksi.

Sellainen ultimaattinen wow-lahja hänelle, on kuitenkin vielä ostamatta. Mitähän se voisi olla? Markus on nimittäin ostanut minulle jo tällaisen.

Siitä lisää ”Paras lahja ikinä” – postauksessa!

Ja hei! Vinkatkaa kommentteihin joululahjavinkkejä ihan kelle tahansa!

// M-E

mitä lahjaksi 1-vuotiaalle

2 vastausta artikkeliin “Mitä lahjaksi 1- ja 3-vuotiaille? Joulu 2020

  1. Isompien poikien äitinä aina välillä kauhistuttaa, että taas toivotaan niitä pyssyjä, joita on jo useita olemassa. Kuitenkin, kun sitten miettii, että millä leluilla lapset oikeasti leikkivät, niin pyssyt ovat kyllä melkeinpä jokapäiväisessä käytössä. Eli lapset oikeasti niistä nauttivat ja niitä käyttävät, joten miksi ostaisin lelun, joka sitten jää pyörimään sinne lelukoriin vain koska niitä pyssyjä on jo minun mielestäni tarpeeksi.

    Joululahjoissa mietin myös touhuttavaa ulos, joten erilaiset mäenlasku-vempeleet ja ulkoilua innostavat asiat ovat niitä, joita meillä yleensä jouluksi paketoidaan ja nämä lahjat ovat kyllä aina olleet myös mieluisia, esim. https://www.lelukaupat.fi/talvileikit/k-38 Nämä ovat usein myös niitä yhteislahjoja, jotka onnistuvat juuri tämän tyyppisissä tuotteissa.

    1. Niin, jännä tuo pyssyasia. Sen voi mieltää monella tavalla, mitä ne edustaa ja mitä niillä leikitään.

      Mäenlaskuvehkeet on kyllä hyvä idea, kunhan siihen hommaan olisi vaan kelejä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *