Mitä aiomme ostaa valmiiksi vauvalle? – Raskausviikko 25

Raskausviikko 25, joulukuu 2022: Mitä hankkia vauvalle ?

Viimeiset viikot ovat menneet raskauden puolesta oikein mukavasti. Vaikka päätä särkeekin tuttuun tapaan välillä, ei se ole samalla tavalla enää ollut häiritsevää tai millään tavalla pelottavaa. Olen siis nauttinut kasvavasta mahasta ja vauvahaaveista täydellä teholla.

raskausviikko 25

Vauva pärjää yllättävän pienellä tavaramäärällä

Ihmettelin jo ensimmäisen vauvan kanssa, miten ihmiset ostavat niin paljon tavaraa ennen vauvan syntymää. Ymmärrän kyllä, että se on osa vauvaan valmistautumista, ja tuntuu mukavalta, että ”kaikki on valmiina” vauvaa varten, mutta oma ajatus on ollut aina se, että ostetaan vain ehdottomaan tarpeeseen, siksi etukäteisostot ovat tuntuneet hassuilta. Tori kun on täynnä vauvakamaa halvalla, ja vähän erikoisempaan kauppaankin pääsee tällä seudulla vartissa.

Esikoiselle meillä oli siis valmiina äitiyspakkauksen tavarat, pinnasänky, turvakaukalo, joka sopi kärryihin ja hoitopöydän virkaa ajava ritiläalunen pesukoneen päälle. Ah, ja mummo halusi ehdottomasti hankkia meille vannan. Vannaa kutsutaan myös kylpyammeeksi, jos sana ei ole tuttu.

Mutta muuta emme olisi edes kaivanneet.

mitä hankkia vauvalle
Tästä lähti meidän vauvaostokset esikoisen kanssa. Kirpparilta löytyi kiva kärry, johon ostettiin sitten jatkot.
mitä hankkia vauvalle ennen syntymää
Pinnasängyn kokoaminen ennen vauvan saapumista on klassikko.

Rintapumpun kävimme hakemassa, kun olimme kotiutuneet. Tuttipullot ja korvikkeet hankimme ehkä kolmannen viikon kohdalla, kun imetys ei vain lähtenyt onnistumaan. Ja sitteri meille rantautui ehkä joskus toisen kuun kohdalla.

Lue lisää: Rintapumput testisssä – mikä neljästä vei voiton?

Toisen lapsen kohdalla hankimme meille hoitopöydän, kun samaa mahdollisuutta ritilän käytölle pesukoneen päällä ei uudessa kodissa ollut. Hoitopöytä on hankalien selkäoireiden kanssa aikamoinen pelastus, vaikka hyvin varmasti pärjäisi myös ilman.

Lisäksi Markus kävi minun ja vauvan synnärillä ollessa ostamassa turvakaukalon, että pääsemme sairaalasta kotiin.

mitä hankkia vauvalle ennen syntymää
On se vaan niin mahtavaa kun turvakaukalon saa kiinni kärryihin. Kuvassa vuoden 2016 malli.

En muista ostimmeko mitään muuta? Jollei jotain kirpparilta löydettyjä muutamia vauvanvaatteita, mobilea ja paria lelua lasketa mukaan.

Uusi vauva tulossa – mitä hankkia vauvalle?

Noh, nyt tilanne on se, että lähes kaikki, ellei kaikki edellisten lasten vauvanvaatteet on myyty eteenpäin. Pinnasänky on edelleen kuopuksen käytössä ja hoitopöydän myimme jo aikaa sitten pois.

pinnasänky sivuvaununa
Ekalla lapsella pinnasänky parisängyn sivuvaununa oli aika ehdoton. Tuleva vauva taitaa nukkua äitin vieressä.

Olen jostain syystä kovasti haaveillut Stokken ovaalinmuotoisesta pinnasängystä. Ja oli huvittavaa, että Markus kävi viime viikolla kuopuksen kanssa Wauva-kaupassa, ja kertoi myös kivan näköisestä Stokken sängystä, vaikken muista hänelle siitä puhuneeni! Tämä nyt jostain syystä miellyttäisi meitä molempia, mutta tilaahan meidän kämpässä ei ole yhtään ylimääräistä. 63 neliötä ja pian 5 henkeä, on melkoinen mini jaettavaksi, varsinkin, kun Markus tarvitsee oman työtilan.

Äitiyspakkauksen ottaminen on edelleen mietinnässä ja se turvakaukalo on pakkohankinta. Tällä kertaa kiinnostelisi sellainen versio, missä vauvan saa myös makuuasentoon.

Onneksi auto on jo viime kesänä vaihdettu versioon, jossa kolme turvaistuinta pitäisi mahtua ihan mallikkaasti takapenkille.

Lue lisää: Mistä hyvä perheauto – valinnan sietämätön vaikeus

Lue lisää: Toyta Verso – kokemuksia 7-paikkaisesta tila-autosta 

Niinkuin edellisten lasten kanssa, haluaisin meille myös hoitopöydän, mutta se ei meille oikein tällä hetkellä mahdu ja sanoisin sen olevan kuitenkin ekstraa, ei niinkään pakollinen ostos. Saa nähdä päädymmeko sellaisen kuitenkin lopulta hankkimaan?!

Mitkä ovat teillä olleet ehdottomat hankinnat ennen vauvan tuloa?

//M-E

Lue edellisestä raskausviikosta: Synnytystoivelista laadinnassa – Raskausviikko 24

mitä vauva oikeasti tarvitsee
Todella kätsä. Vaunut toimii myös discgolf-kärrynä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *