Oletko koskaan miettinyt, milloinkohan olisit valmis isäksi tai äidiksi?
Tiedän tunteen.
Miehen vauvakuume oireeton?
Harvemmin olen kuullut miehellä olevan vauvakuumetta. Tietenkin näitäkin tapauksia on maailma täynnä, mutta miehen halu saada lapsia taitaa esiintyä hieman eri tavoin kuin yltiöpäisenä vauvan himona.
Itse olen aina tiennyt että haluan lapsia. Mutta en juuri koskaan ole tiennyt olevani valmis sellaisia hankkimaan.
Ensin tarvitaan puoliso
Itselleni lasten hankinnan (hirveä ilmaisu) edellytyksenä oli ensin vakaa parisuhde. Käytännössä halusin löytää elämäni naisen ja mennä hänen kanssaan naimisiin ennen kuin mahdollisesti saisin lapsia. No, tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty.
Minun arvomaailmassani seurustelun tavoitteena on avioliitto. Mutta vaikka seurustelusuhteita olikin, niin itselle ainakin ajatus avioliitosta oli hyvin pitkään todella etäinen. En vain epävarmuudeltani päässyt millään siihen pisteeseen, että tässä se nyt on, mennään naimisiin ja perustetaan perhe.
Uskomatonta mutta totta, aviopuoliso kuitenkin löytyi. Ja sen jälkeen kaikki onkin ollut kuin satua.
No satua ainakin siltä kannalta, että jostain ihmeestä löysin erikoisen varmuuden parisuhteeseen ja avioliittoon. Vihdoin tuntui että on turvassa ja vakaalla pohjalla. Uskalsin kosia ja niin edelleen. Siitä aiheesta pitänee kirjoitella oma kynäily.
Päätöksen tekeminen on vaikeaa
Parisuhteeseen löytyi kuin ihmeen kaupalla vahva luottamus, mutta lasten hankintaan ei edelleenkään ollut sen suurempaa paloa. Minun oli hyvin vaikeaa koskaan tehdä varsinaista päätöstä, että ”Nyt muuten tehdään lapsi!”. Koska vaimonikaan ei ollut vauvakuumeilija, niin asia vain roikkui ilmassa.
Olimme puhuneet asiasta, ja olimme mielestäni suurin piirtein samoilla linjoilla. Vaikka en päätöksiä uskaltanutkaan tehdä, minä ehkä halusin lasta vähän enemmän kuin vaimoni.
Kaiken jahkailun ja epävarmuuden lopputulemana meille kuitenkin syntyi ihana tyttö, josta olemme ikionnellisia! Itse sanon, että päätös lapsen hankkimisesta tehtiin lopulta epäsuorasti niin, että annettiin sen vain tapahtua, jos on tapahtuakseen.
Oma lapsi muutti kaiken
Emme kumpikaan olleet mitään vauvaihmisiä tai erityisen paljon lapsista kiinnostuneita ennen omaa lasta. Minä en uskaltanut juurikaan ottaa vauvaa edes syliin. Ainuttakaan vaippaa en ollut koskaan vaihtanut. En osannut leikkiä pienten lasten kanssa enkä tiennyt miten lapsille pitäisi puhua.
Lapsen saaminen muutti meidät molemmat.
Minä voin nykyään toimia vaikka lapsenvahtina muiden lapsille ja vaimo alkoi haluta lisää omia lapsia. Mutta enhän minä edelleenkään uskalla tehdä päätöksiä!
Mitä nuorempana, sen parempi!
Näin jälkeenpäin olen ajatellut, että kyllä se vaan olisi hienoa kun olisi ollut valmis jo nuorempana saamaan lapsia. En väitä että ajassa takaisinpäin mentäessä tekisin toisia ratkaisuja, mutta voin ainakin kannustaa muita nuoria olemaan rohkeita.
Jos nuorella parilla elämän palaset ovat kutakuinkin kohdallaan, ja herää ajatus että mitenköhän olisi jos meille tulisi lapsi, niin siitä vaan! Ette te koskaan tule sen valmiimpia olemaan. Ei kannata tuhlata aikaa jahkailuun.
Ensinnäkin aikarajat tulee ihmeen äkkiä vastaan, nainen/pariskunta ei vaan voi saada lapsia ikuisesti, jos ollenkaan. Jos jostain syystä lasta ei kuulukaan, niin olisipa ainakin enemmän aikaa selvitellä ja mahdollisesti korjata asiaa. Jos aloitat yrittämisen vasta lähempänä neljääkymppiä, voi olla että juna meni jo.
Toiseksi, jos vuoden yövalvomisista selvittiin reilusti yli kolmekymppisenä, niin menisi ne varmaan kummasti helpommin vaikka kymmenen vuotta nuorempana.
Kolmanneksi, jos olisi hankkinut edes yhden lapsen nuorempana, niin siinä olisi ollut reilusti aikaa tutustua rauhassa perhe-elämän iloihin. Päätöksiä lapsiluvusta ei tarvitsisi miettiä niin kuumeisesti kuin nyt kun mittari raksuttaa vääjäämättä kohti neljääkymmentä.
Viimeiseksi vielä kliseinen lausahdus: ”En ole kuullut, että kukaan vanhana katuisi lapsen saamista.” Varmasti tuossa on paljon perää.
Ehkä vielä joskus olen valmis
Tässä sitä mennään, kohti valmiutta isäksi.
Tyttömme on puolitoistavuotias, ja nyt alan pikkuhiljaa hahmottaa millaista se voisi olla. Olenkohan valmis siihen, että lapsemme kasvaa isommaksi? Onko minusta isäksi hänen elämänsä eri vaiheisiin? Olisinko valmis useamman lapsen isäksi?
Oletko sinä valmis vanhemmuuteen?
Kerro kommenttikentässä, miksi näin?
Itse menin naimisiin pari kuukautta ennen kuin täytin 20v. En tiedä miten valmis olin silloin avioliittoon, mutta koin, että olin löytänyt elämäni miehen ja hänen kanssaan halusin jakaa elämäni, niin myötä kuin vastamäessä. Tänä vuonna olemme olleet naimisissa 18v, edelleen tekisin saman valinnan! <3 Saimme ensimmäisen lapsen, kun olimme 23v. Sitä edelsi itselläni melkoinen vauvakuume… sitä kestä n. 1.5v, ennenkuin tulin raskaaksi. Mieheni ei ollut ihan heti asiaan suostuvainen ja se oli ihan ymmärrettävää. Toisen lapsen saimme 25v, sinä vuonna täytimme 26v. Toisen lapsen kohdalla ei tullut vauvakuumetta, ihan järkiperustein olen aina ajatellut, että haluan kaksi lasta suht pienellä ikäerolla. Vauva-aika oli kummankin lapsen kohdalla helppo. Tyttäreni on pari vuotta ollut teini-ikäinen ja se on ajoittain ollut hieman haastavaa, mutta voin sanoa, että teinit on! <3 Poika on vasta tulossa teini-ikään, se jää nähtäväksi millainen se on hänen kohdallaan. Usein puhutaan, että pojat ovat helpompia kuin tytöt, mutta en sano mitään ennenkuin olen itse sen kokenut. Olen todella tyytyväinen, että saimme lapset nuorena. Emme ole vieläkään ikäloppuja ja nyt on jo ruhtinaallisesti omaa aikaa sekä parisuhdeaikaa. Tyttärestäni on myös paljon apua kotitöissä, tykkää tehdä mm. ruokaa! <3 Kaikessa on puolensa eli saako lapset nuorena vai vähän vanhempana. Sitä en usko, että lapsen saanti vanhana kaduttaisi ketään, mutta sitä saattaa katua, jos ei ole edes ryhtynyt siihen. Eräs vanhus sanoi minulle kerran, että hän ei ole mitään katunut niin paljon, kuin sitä, että päätti jättää lapset väliin. Sitten sanoi, että älä koskaan tee päätöstä, että et yrittäisi saada lasta. Täytyy sanoa, että se oli hyvä neuvo! <3
Hauska kuulla, että kokemuksesi on juuri minun spekulointieni suuntainen 🙂
Lasten kanssa taitaa haasteita riittää aina, niiden muoto vain muuttuu iän myötä.
Ja kyllä tuo taitaa pitää paikkansa, että harva sitä vanhana katuu jos lapsia on siunaantunut!