Miksi halusin naimisiin? Markus paljastaa!

Miksi minä halusin mennä naimisiin?
Mitä avioliitto minulle merkitsee?
Tässä vähän pohdintoja aiheen ympäriltä.

miksi naimisiin
Miksi halusin naimisiin?

Perheen prototyyppi

Ydinperheessä kasvaneena avioliitto on ollut minulla perheen mallina pienestä pitäen. Olen kasvanut tällaisessa ympäristössä, joten esimerkin ja mallin kautta tämä käsitys avioliitosta perheen perustana on juurtunut minuun varsin syvälle. Tässä ei sinänsä ole mitään erityistä, iso osa ihmisistä on kokenut tämän saman. Toisaalta, monilta tämä kokemus myös puuttuu.

Avioliitto on ollut minun lapsuuteni ja nuoruuteni aikana myös iso osa suomalaista kulttuuria ja perinnettä. Yhteiskunta on aika lailla pitänyt pystyssä käsitystä tämän elinmuodon oletusasemasta. Vasta nyt viime aikoina avioliittokäsitys on alkanut muuttua, ja sen valta-asema myös jollain tavalla pienentyä. Olisi mukava päästä nykynuorten pään sisään. Mitä he ajattelevat avioliitosta? Onko se enää minkäänlainen tavoittelemisen arvoinen tila? Tarvitaanko sellaista enää mihinkään?

Perhekäsite voi tänä päivänä olla jotain ihan muuta kuin se perinteinen ydinperhe. On se tietenkin aina ennenkin voinut olla näin, mutta nykyään erilaiset perhemuodot ovat paljon enemmän julkisesti tunnistettuja ja hyväksyttyjä.

Minulle käsite perheestä piti siis sisällään avioliiton.

Pyhän kokemus

Avioliiton asema on ollut vielä erityisen korostunut uskonnollisissa piireissä, joissa itsekin olen saanut nuoresta pitäen pyöriä. Avioliittoa pidetään Jumalan asettamana, joten se saa näissä piireissä aivan erityistä arvostusta.

Havaintojeni mukaan uskonnollisissa piireissä avioliitto nousee monille varsin tärkeäksi tavoitteeksi elämässä. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta se saattaa tuoda myös ylimääräisiä paineita muutenkin haastavaan elämään.

Tämä käsite avioliitosta parisuhteen ultimaattisena tavoitteena on ajanut myös minua kohti avioliittoa. Se on ollut minulle jonkinlaisena päämääränä aina. Tosin aika pitkään siinä kesti, että löysin sinne asti vievän tien.

Kun lopulta löysin minulle sopivan aviopuolison ja astelimme kirkossa vihille, pyhän kokemus oli vahvasti läsnä. Ei ne suomalaiset turhaan käy kirkossa aina kun on häät tai hautajaiset. Molemmissa tapahtumissa on erityisen harras tunnelma.

Parisuhteen virallistaminen on useimmille niin iso asia, että he ottavat mielellään vastaan Herran siunauksen ja papin aamenen. Keskivertoa uskonnollisempana ihmisenä en ollut poikkeus.

Rakkauden osoitus

Naimisiinmeno vaati minulta todella paljon. Ei sellaista päätöstä tehdä heppoisin perustein. Se vaati myös paljon vaivaa ja ennen kaikkea uskallusta. Uskalsin sanoa julkisesti tahdon. Halusin nähdä kaiken tämän vaivan.

Tämä kaikki oli osoitus siitä että olen tosissani. Naimisiin meno oli minulta rakkauden osoitus vaimolleni. Halusin tehdä sen vain hänen kanssaan ja vain hänen vuokseen. Enkä ole katunut päivääkään.

Ainutkertaisuus

Kihlaus on lupaus naimisiin menosta. Sekin oli minulle ainutkertainen asia, jonka halusin säästää tulevalle vaimolleni. Naimisiin menemisen ideana on käsitykseni mukaan olla ainutkertainen tapahtuma, jonka kaksi ihmistä tekee kerran elämässään.

Tämä ei aina toteudu, enkä voi tietää mitä omassa elämässäni tapahtuu tulevaisuudessa. Voin vain toivoa, että tämä säilyy ainutkertaisena ja nähdä vaivaa sen eteen. Aina kaikki ei tietenkään ole omissa käsissä, joten kiitollisena otan jokaisen päivän vastaan, jonka tässä avioliitossa saan elää.

Turvallisuutta etsimässä

Naimisiin meno on ollut minulle myös tapa hakea elämääni turvallisuutta. Sinetöidä jotain vähän pysyvämmäksi perustaksi elämälle. Mikään ei tietenkään takaa loppupeleissä kaikkea, mutta näen avioliiton turvalliseksi paikaksi olla ja elää, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Avioliitossa saa olla epätäydellinen, eikä menetä silti kaikkea heti. Halusin naimisiin, jotta voisin olla turvassa ja antaa myös puolisolle turvapaikan.

Turvallisuuteen perustuu myös käsitys siitä, että avioliitto on hyvä paikka lapsille. Perheen perustaminen on kuulunut aina elämäni todo-listaan. Olen halunnut ruksia ensin naimisiin menon ja sen jälkeen vasta lasten saamisen. Myönnän että tämä perustuu hyvin pitkälti perinteiseen avioliittokäsitykseen, johon itse olen kasvanut. Mutta olen itse myös sitä mieltä, että lähtökohtaisesti avioliiton tulisi olla lapsille turvallinen paikka kasvaa.

Mustaa valkoisella

Kaikkien näiden tunteisiin, perinteisiin ja maailmankäsitykseen perustuvien syiden lisäksi on olemassa myös kuivempia syitä haluta naimisiin. Nämä lakitekniset syyt eivät ehkä paljoa vaikuttaneet päätökseeni haluta naimisiin, mutta on myös ihan kiva, että aviopuolisollani on lailliset oikeudet jakaa elämä kanssani. Hän on virallisesti kanssani yhtä yksikköä, ilman tulkinnanvaraa.

Emme ole kaksi erillistä, vaan yksi perhe. Olen valmis sitoutumaan myös sillä, mitä tulee maalliseen omaisuuteen ja varallisuuteen. Näin naimisiin meno on myös ihan käytännön lupaus ”Haluan pitää sinusta huolta”.

// Markus

Lue myös: Omat vai yhteiset rahat

Jatkossa tulossa ehkä lisääkin parisuhdepohdintoja. Jos et ole vielä ihan varma miksi menisit naimisiin, niin ota meidät seurantaan Instassa, Facessa tai blogit.fi-sivustolla, niin pysyt kärryillä kun uutta postausta pukkaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *