Meille tulee vauva – isän ajatuksia

Olen yhden lapsen isä, ja parhaillaan odotamme perheeseemme toista pikkuista. Miltä vauvauutiset ovat minusta tuntuneet? Mitä päässäni liikkui, kun sain tietää että meille tulee vauva? Ensimmäistä kertaa? Entä toisella kerralla?

Ensimmäinen kierros – Meille tulee eka vauva!

Olimme olleet M-E:n kanssa naimisissa reilun vuoden. Olimme keskustelleet mahdollisesta perheenlisäyksestä monesti ennen häitä sekä niiden jälkeen. Minusta tuntui, että aina olisi pari muuta juttua ennen kuin voisi oikeasti alkaa yrittää lasta. Kumpikin halusi tavallaan, muttei uskaltanut haluta tosissaan.

Tiesimme toki, että rajattomasti aikaa päätöksentekoon ei olisi, vaan vähintään yrittäminen pitäisi aloittaa pian. Kuten aiemmin olen kirjoitellut, en vaan koskaan osannut tehdä varmaa päätöstä siitä, että nyt olen valmis ja haluan lapsia.

Mutta kun sitten sain kuulla, että meille olisi tulossa lapsi, niin oloni oli yhtä aikaa helpottunut, onnellinen ja jännittynyt! Olin tietenkin onnellinen, koska olen aina kuvitellut että saan joskus lapsia. Tunsin helpotusta, koska vihdoin asia oikeasti tapahtuisi, ilman että sitä pitäisi enää vatvoa ja veivata, saati yrittää pitkään tuloksetta.

Jännitys oli tunteista se, mikä kohtaa varmaan kaikkia ensimmäistä lastaan odottavia. En yhtään tiennyt, mitä tulisi olemaan edessä. Ei minulla ollut hajuakaan. Alkoi vain pitkän pitkä odotus.

meille tulee vauva

Toinen kierros – Meille tulee toinen vauva!

Ensimmäisen lapsen kanssa elämä oli lähtenyt käyntiin. Olimme selvinneet vauvavuodesta, ja moni asia oli koko ajan helpottamaan päin. Yöheräilyt olivat vain kaukainen muisto… oliko niitä edes loppupeleissä paljoa? No joo, olihan niitä se ensimmäinen 10 kuukautta. Mutta kun oltiin jo nukuttu täysiä öitä yli puoli vuotta, niin ne olivat tosiaan jo toodella kaukainen muisto. Eihän se nyt edes ollut paha herätä pari kertaa yössä antamaan tuttipulloa…

Vaimoni oli jo melko pitkään kertonut haluavansa toista lasta. Itse en ollut asiasta niin varma. Siis jälleen kerran minun kohdallani sama tilanne. Vaikka olen aina myös kuvitellut, että minulla voisi olla monta lasta, niin ei ollut helppoa lähteä tekemään päätöstä toisen lapsen yrittämisestä. No, sitä sitten kuitenkin kokeiltiin.

Kun sitten sain tietää, että meille olisi tulossa toinen lapsi, minusta ei tuntunut paljoa miltään. Päällimmäisenä tuntemuksena oli, että näinhän sen kuuluukin mennä, ja mitä sitten? En stressannut asiasta. Jos olemme selvinneet ekasta tähän asti, niin eikös se toinen ole paljon helpompi, kun vähän ehkä tietää mitä tuleman pitää?

Ja myös se, että jos kerran haluamme useamman lapsen, niin eihän sitä omaa tai parisuhdeaikaa jää enää senkään vertaa kuin ensimmäisen lapsen kanssa.

Minua jäi kuitenkin häiritsemään se, etten tuntenut pitkään aikaan mitään. Ei jännitystä, ei suurta hypeä, ei oikein mitään. Positiivisten tunteiden esiintymistä ei edesauttanut yhtään se, että vaimoni alkoi kokea alkuraskauden oireena muun muassa melkopuoleista väsymystä. Töistä tullessani hän oli valmis lysähtämään peiton alle piiloon, eikä vire ollut mitenkään ylimmillään.

Ensimmäistä kertaa pieni tunteenpilkahdus tapahtui varhaisultrassa. Kun pienen ihmisen kuva pamahti saman tien näytölle, asia konkretisoitui. Siinä hän on! Hän elää ja voi hyvin! Hän on tulossa meille!

Sen jälkeen julkistimme asian läheisillemme ja kavereille. Siitä ehkä vähän sai taas enemmän virtaa ja ajatuksia tulevaan vauvaan. Mutta loppupeleissä oloni on rauhallinen, luottavainen, ja en ota suuria paineita asiasta. Koen että kaikki sujuu kuten pitääkin, ja me selviämme tästä aivan yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin ensimmäisestä.

meille tulee vauva

Vähän vielä kalvaa kysymys, että voiko minulle syntyä yhtä vahvaa tunnesidettä tähän toiseen lapseen samalla tavalla kuin ensimmäiseen? Mitä jos en tunnekaan koskaan mitään häntä kohtaan?

Nämä ovat luultavasti ja toivottavasti turhia pelkoja, mutta kaikenlaista sitä aina pyörii päässä.

Onko sinulla vastaavia kokemuksia?
Vai täysin päinvastaisia?
Kerro kommenttikentässä!

10 vastausta artikkeliin “Meille tulee vauva – isän ajatuksia

  1. Minulla oli odottaessani toista lasta sama pelko. Entä jos tunnesidettä ei tule? Entä jos en rakastaisi toista lasta, koska esikoinen oli kaikkeni.
    Myös pelkäsin koko raskauden, koska odotin aluksi kaksosia, joista toinen menehtyi.
    Olin myös stressaantunut, alakuloinen ja väsynyt. Uusi koti, velkaa jne. Tuntui, että miten selviämme.
    Tunneside syntyi välittömästi, kun vauva syntyi. Meidän vauva! Vanhempi lapsi näytti jättiläiseltä! Hän kasvoi kerralla valtavasti! Mutta kyllä pelkoni oli täysin turha. Ihan yhtä vahva suojeluvietti ja rakkaus syttyi heti ❤ Niin se käy sinullekin, uskon niin vahvasti ?

  2. Ihan täsmälleen samoja ajatuksia oli toisen lapsen odotuksen aikana. Ja kyllä se vaan niin on, että rakkaus ei puolitu vaan tuplaantuu, kun se pikkuinen vauva saapuu elämään.

    Jännästi kyllä itselleni toisen odottaminenkin oli jotenkin ”laimeampi” kokemus ajatustasolla. Vaikea kuvailla asiaa, mutta kun taapero vaati koko ajan huomiota, ei raskauteen oikein ehtinyt jotenkin syventyä. Se äidin ja kohdussa köllöttelevän ”pikkukakkosen” ympärille muodostunut kupla oli jotenkin löyhempi, arkisempi. Ja toisaalta pelkäsin jollain tasolla koko raskauden läpi, että meneekö kaikki hyvin, voiko minulla muka olla niin hyvä tuuri, että tämänikäisenä saan peräkkäin kaksi aivan tervettä ja ihanaa tyttöä, eikä ongelmia tule.

    No, kaikkihan sitten toki meni hyvin ja tuollahan nuo tylleröt tyytyväisinä päikkäröivät omilla tahoillaan, vaikka äiti vähän pelkäsikin matkan varrella.

    Hyvin se menee teilläkin. Ja kaikki epäilykset unohtuvat taas sillä hetkellä, kun vauva maailmaan tupsahtaa ja pääsee sinunkin paitasi alle pesimään. Sun sydämeen mahtuu kaksi (ja vaikka useampikin) pientä ihmistä, loppuelämäksesi.

  3. Minulla ensimmäinen raskaus oli tunteiden puolesta intensiivinen. Tuntui, kuin leijuisin pari senttiä maanpinnan yläpuolella, rakastin vauvaa joka hetki pakahtuen ja seurasin alkion päivittäistä kehittymistä silmät sydäminä. Raskaus kuitenkin päättyi keskenmenoon ja kaikki tuntuikin valheonnelta, sadistiselta kidutulselta. Siltä, että saa vain, että tuntuisi pahemmalta, kun otetaan pois. Aloin pelätä, että jos joskus vielä tulisin raskaaksi, kaikki muistuttaisi menetyksestä enkä osaisi iloita. Olen nyt jälleen raskaana. En pelkää, mutta en leiju. En ole juuri missään vaiheessa vielä tuntenut oikeastaan mitään, varhaisultrassa pienen lempeän ja helpottuneen hymyn loin näytölle, mutta muuten on vaikea vieläkään sisäistää, että siellä on edes joku ja että hän on pysynyt kyydissä. Oireita on ihan kaikki mahdolliset, ensimmäisessä ei juuri mitään, eli kovasti hän yrittää muistuttaa itsestään, mutta ei siitä ole apua. Parin viikon päästä (14. Viikolla) on varsinainen nt-ultra, ehkä vauvamainen siluetti saa minutkin tajuamaan, että kyllä siellä ihminen hengailee.

    1. Kiitos kun jaoit kokemuksesi, vaikka asia onkin herkkä.

      Epävarmuudet ovat tuoneet meillekin sellaista varautuneisuutta, jatkuvaan rummutukseen ei koskaan olla osattu lähteä..

      Onnellista odotusta sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *