Lähtisitkö matkalle yksin, kaksin vai lasten kanssa?

Matkailu lasten kanssa, yksin vai kaksin?

Matkailu eri kokoonpanoilla avaa monenlaisia näkökulmia maailmaan.

Olen itse matkaillut muun muassa yksin, kaksin että lasten kanssa.

Tässä hieman pohdintaa, miten kokoonpanomuutokset ovat vaikuttaneet matkailuuni.

Markus ja M-E mutkatontablogi
Lähdettäisikö joskus matkalle taas ihan vain kahdestaan?

Matkailu yksin – Pyhiinvaellus omaan itseensä?

Yksin matkailu on omasta mielestäni jotenkin erikoinen tapa matkustaa.

Kuka nyt lähtisi yksin matkalle?

Itse olen lähtenyt oikeastaan vain kerran. Tällöin kyseessä oli isohko reissu, kun lähdin vuodeksi vaihtoon Espanjaan. Lähdin yksin asumaan ja opiskelemaan ulkomaille, tuntematta kohteesta ketään tai mitään. Tätä ajoi jonkinlainen halu kokea erilaista elämää.

Yksin matkaaminen voi olla itsenäistymistä, omien rajojen etsimistä tai selviytymisen ja pärjäämisen harjoittelua.

Itsensä tutkiskelu ja kuunteleminen korostuu myös itsensä kanssa matkalla ollessa. Pyhiinvaellusmatka ole sattumalta keksitty juttu.

Yksin matkalla ja oman pään sisällä

Oman kokemuksen perusteella matka tuntemattomassa vain oman itsensä kanssa on todellinen matka oman pään sisään.

Kun ei ole sitä juttukaveria, jonka kanssa asiat pähkäillään, oma ajattelu ja tapa toimia tulee väkisin tutuksi.

Tämä on todella intensiivistä ja voi olla myös kuormittavaa, ainakin itselleni. Koska en ole mikään sosiaalihirmu, niin en itsenäisellä matkallani juurikaan tukeutunut ulkopuolisten apuun, vaan pärjäilin vain itsekseni.

Matkalla lasten kanssa
Olisipa joku, johon tukeutua. Matkailu yksin on itseensä tutustumista.

Kun hoidin perillä kohteessa käytännön järjestelyitä liittyen asumiseen ja opiskeluun, haaste oli melko suuri. Olin yksin, kielitaito oli heikko, eikä apuja oikein ollut saatavilla. Lopulta sain nämä asiat kuitenkin kuntoon, ja löysin jopa muutamia kavereita tueksi.

Vuoden mittainen matkani yksin oli kokemus, jota vastaavaa on vaikea kuvitella saavansa enää koskaan. Tästä syystä voisinkin suositella yksin matkailua kaikille, joiden elämäntilanne sen sallii. Omasta näkökulmastani se ei ole mikään maailman hohdokkain asia, mutta antaa niin arvokasta kokemusta, että asiaa empivälle annan rohkaisun lähteä ja kokeilla. Sittenhän sen näkee, oliko hyvä juttu vai ei.

Lue myös: Kööpenhamina ja Odense lapsen kanssa

Matkailu kaksin – Parisuhteen happotesti

”Matkalla ihmisen todellinen luonne tulee esille.”

Jos haluat tietää, olisiko ihmisestä sinulle elämänkumppania, lähde hänen kanssaan matkalle!

Tämä on ohje, jonka ainakin M-E voi allekirjoittaa. Hän on monesti sanonut, että meidän yhteiset matkamme suhteemme alkuvaiheessa toivat hänelle vahvan kokemuksen siitä, että kuulumme todellakin yhteen!

Pariskunta matkailee
Meneekö hermo jo odotusaulassa, vai olisiko tässä mulle kumppani elämän mittaiselle matkalle?

Matkalla tarvitaan yhteispeliä ja kummankin kiinnostusten kohteiden yhteen sovittamista.

Toisen kanssa olisi hyvä myös viihtyä. Jos esimerkiksi kymmenen tunnin lento kylki kyljessä tai koko vuorokauden kestävä matkustuspäivä toisen seurassa on jo liikaa, niin ehkä yhteisen elämän haaveilu kannattaa jättää tuonnemmaksi!

Yhteisiä kokemuksia hankkimassa

Matkalla kaksin hankitaan yhteisiä kokemuksia, jotka voivat kantaa hyvin pitkälle. Yhteiset muistot ja elämykset ovat liimaa, jotka kiinnittävät ihmisiä toisiinsa.

Olemme todenneet tämän monta kertaa, ja kohtuullisen usein puheissamme sivutaan jotain lukuisista yhdessä koetuista matkailuelämyksistämme.

Ne voi olla jotain pieniä yksityiskohtia, tai parhaimmillaan ihan kokonaisvaltaisia kokemuksia.

”Muistatko silloin Kalifornian reissulla, kun käytiin aikaisin aamulla heittämässä frisbeegolfia aamuauringossa, ja mä heitin elämäni ekan holarin. Sitten haettiin Whole Foodsista hyvää ruokaa, ja vietettiin päivä Six Flagsin huvipuistossa, jossa oli aivan älyttömästi niitä jäätäviä vuoristoratoja. Sen jälkeen mentiin syömään ihan sikahyvät burgerit Johnny Rocketsiin, ja päivän kruunasi paras motelli ikinä missään, jossa oli se mielettömän hyvä sänky!”

Lue myös: Barcelonassa kahdestaan – Vihdoin vain ihan perus nähtävyyksiä!

Matkailu lasten kanssa – Kodin kaaosta pakoon

Lasten kanssa matkailu on sekä samanlaista että erilaista kuin aiemmin esitellyt tavat matkustaa yksin tai kaksin.

Koko perheen voimin matkailusta tulee mieleen muutamia pointteja:

  • Matkailua ei ole tarvinnut lopettaa lasten takia.
  • Matkailu on edelleen irtiottoa arjesta. Lapsiperheen koti kun on aikamoinen työmaa.
  • Lasten kanssa matkailu on hieman enemmän säätöä, mutta yhtälailla palkitsevaa mukavien kokemusten ja muistojen muodossa.
  • Myös vastoinkäymiset ovat osa kokemusta, joista aika kultaa omanlaiset muistonsa!

Matkailu lasten kanssa on sitä samaa kuin ilmankin

Matkailu lasten kanssa on edelleen paljon sitä samaa, mitä olemme tehneet ennen lapsia. Uusia elämyksiä ja vaihtelua arkeen, uuden oppimista ja seikkailua.

Matkakohteet tietysti ovat vaihtuneet hieman, joskus aika radikaalistikin. Mutta usein matkalle on sovitettavissa myös ihan puhtaasti aikuisten kohteita.

Matkailu lapsen kanssa
Matkailu lasten kanssa on uuden oppimista. Lapsiperheen kohteet voivat olla mielenkiintoisia myös vanhemmille.

Koska itse olen saanut matkailusta niin paljon, haluan tarjota sitä myös omille lapsilleni.

Oma mentaliteettini on opettaa, että maailmassa on paljon mielenkiintoisia asioita, joita kannattaa lähteä tutkimaan. Niistä voi saada paljon iloa ja oppia myös uutta.

Yksi asia, mitä haluaisin opettaa vielä enemmän lapsilleni, on tutustuminen erilaisiin kulttuureihin. Se matkailun aspekti on jäänyt poikkeusolojen aikana melko vähälle.

Lue myös: Matkalla lasten kanssa – Täydellinen päiväohjelma

Mikä matkailun muoto jäi tässä esittelemättä?

Mikä on sinulle mieleisin tapa matkustaa?

// Markus

Kirjoittaja on matkailun ammattilainen, jonka silmissä hohtaa seuraava suuri matkailuelämys. Jos sitä vaikka kävisi joku päivä toimistolla töissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *