Nyt on hyvä syy poiketa joka kesä Lapuan keskustaan!

Meistä mökkeily on ihanaa.

Sukulaistemme mökki sijaitsee Pohjanmaalla, jossa vierailemme mahdollisuuksien mukaan mielellämme kesäisin. Siellä saamme nautiskella harvinaislaatuisesta hiljaisuudesta ja kauniista maisemista ilta-aurinkoineen.

Viime kesä jäi välistä, mutta tänä kesänä suuntasimme jälleen sinne muutamaksi päiväksi rauhoittumaan.

Lapuan Kankurit Vanha Paukku
Lapuan nähtävyydet liittyvät vahvasti näihin tuotteisiin!

Vaikka viihdymme toki mökilläkin, silti uusi ympäristö herättää meissä tutkimishaluja. Toissa kesänä kiersimme yhden päivän aikana Lappajärven ympäri ja pysähtelimme kivoihin kyliin. Tänä kesänä käytimme lapsia Ähtärissä ja Keskisellä.

Vaasan seutu on meille mukavan tuntematonta, joten saimme ajatuksen piipahtaa vielä siellä ennen kotiinpaluuta.

Jo toissa kesänä olin miettinyt, että myös Lapualla pitäisi pysähtyä. Olin googlaillut kohteita sieltä ja muistikuvissani oli jonkin sortin kulttuuriympäristö, joka vaati tutkimista. Kurvasimme siis Lapuan keskustaan.

Vanha Paukku ja Lapuan Kankurit

”Vanha Paukku” on kulttuurikeskus, josta löytyy mm. museo, elokuvateatteri, kaupungin kirjasto, ravintola/kahvila ja muutakin nähtävää. Uudistetut tehdasympäristöt ovat mieleeni ja alue olikin kivasti muokattu palvelemaan uusia vaatimuksia.

Vanha Paukku
Patruunatehtaan museossa muistellaan paukkujen valmistusta.

Varsinainen jymypaukku oli kuitenkin Lapuan Kankureiden tehtaanmyymälä, joka löytyi kulttuurikeskuksen kivijalasta. Olin shokissa siitä, että olemme jo monena vuonna ajaneet tämän löydön ohi.

Lapuan Kankurit Vanha Paukku
Lapuan Kankureiden liike Vanhassa Paukussa oli upea.

Lapuan Kankureiden liike on remontoitu vanhan patruunatehtaan työkaluverstaaseen. Täytyy sanoa, että remontissa on onnistuttu. Isoista ikkunoista tulviva valo oli  osattu käyttää upealla tavalla hyödyksi tuotteiden esittelyssä.

Lapuan Kankurit Vanha Paukku
Kaikki muumit Lapualla.

Tuntui myös hyvältä hengittää tässä tilassa. Ja noh, itseasiassa kaupan sisustus oli niin upea, että sinne olisi halunnut vaan jäädä pidemmäksi aikaa hengailemaan ja ihania tuotteita hiplailemaan.

Uniikki idea oli myös pienen showroom-huoneen käyttäminen sovituskoppina!

Lapuan Kankurit Vanha Paukku
Kyllä, tämä on sovituskoppi! Varaudu jonotukseen..

Ah. Sydämeni suli sekä tuolle paikalle, että tuotteille. Mukaani lähti muutama keittiöliina, mutta esimerkiksi pellavatuotteille ja erilaisille vilteille olisin mielellään tehnyt kotiimme lisää tilaa.

Lapuan Kankureilla on kuulemma liike myös Helsingissä, mutta tuonne en ole itse koskaan eksynyt. Täytynee käydä sekin tsekkaamassa seuraavalla kerralla.

Lapuan Kankurit Vanha Paukku
Valo, valo, valo.

Pro tip: Sain paikallisilta kuulla, että Lapuan kankurit järjestää kerran vuodessa (?) suuren tapahtuman,  myyjäiset, jossa vanhaa mallistoa myydään ulos huomattavan huokeasti. Kannattaa ottaa seurantaan Lapuan kankureiden facebooktili, jos tapahtuma kiinnostaa!

Eikun surffaamaan!

// M-E

2 vastausta artikkeliin “Nyt on hyvä syy poiketa joka kesä Lapuan keskustaan!

  1. Kerran vuodessa Kankureilla on tosiaan 3-päiväiset myyntipäivät, joka on valtava massatapahtuma. Kankurien koko tehdas on muutettu myymäläksi, ja sinne jonotetaan kilometrin pituisessa jonossa heti ensimmäisenä aamuna!

    Tehtaan kaikki käytävät ovat täynnä isoja pöytiä jotka pursuavat tuotteita, ja ostosreitin varrella on valtavan tungoksen takia runsaasti juomapisteitä, istuimia levähtämistä varten, tuulettimia, sekä elävää musiikkia 🙂

    Myyntipäivillä on myynnissä sekä valmiita tekstiilejä että kankaita, on uusia mallistoja, kokeilueriä, loppuneita mallistoja, b-laatuja, alennettuja tuotteita……

    Tapahtuma on aivan uskomattoman hieno, se on sadoille tai varmaan jo tuhansille naisille yksi kesän kohokohta. Huima määrä ihania pellavapyyhkeitä, ihania huopia, upeita pöytäliinoja lähteekään mukaan joka kerta. Ja hinnat ovat tässä tapahtumassa kohdillaan 🙂

    Tänä vuonna myyntipäiviä ei järjestetä koronan takia, mutta onneksi tulee uusi kesä. Lähtekää ihmeessä myyntipäivien aikaan ens kesänä Lapualle. Se on aivan mahtava elämys!!

    Ja on täällä toki paljon muutakin koettavaa kuten Taidemuseo ja Jokilaakson matkailupuutarha yms.

    1. Kiitos pitkästä kommentista!
      Osasit kuvailla tapahtuman tunnelmaa niin hyvin, että tuohon tapahtumaan on kyllä pakko ensi kesänä päästä! Apua, odotan jo nyt! 😀
      Ja nuo toisetkin kohteet kuulostavat mielenkiintoisilta. Pitänee yhdistää ne samaan reissuun.
      Mukavaa kesänjatkoa Sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *