4 vinkkiä lapsen kanssa lentämiseen

1. Koneeseen viimeisenä

Vaikka lapsiperheille annetaan usein etuoikeus nousta koneeseen ensimmäisenä, meidän mielestä kannattaa mennä vasta aivan viimeisenä.

Koneessa on ahdasta ja rajallinen määrä virikkeitä, joten koneessaistumisajan minimointi on ykköstavoite. Menemällä koneeseen viimeisenä, tätä aikaa voi lyhentää parhaimmillaan esim. jopa puolisen tuntia.

Huonona puolena tässä tietysti on, että käsimatkatavaroille voi olla ylälokeroissa huonosti tilaa, mutta edessä olevan penkin alusta on aina varattuna vain sinulle, joten ainakin lapsen hoitolaukun saa siihen lähelle.

lapsen kanssa lentäminen

 

2. Mukaan evästä ja virikkeitä, myös nesteet erikoisluvalla turvatarkastuksesta

Lienee itsestäänselvää, että lapselle kannattaa varata riittävästi syötävää ja juotavaa lennon sekä odottelun ajaksi.

Mutta on hyvä tietää myös se, että lapsikortilla turvatarkastuksesta saa viedä läpi myös omia juomia. Eli mahdolliset maidot, mehut, smoothiet, ym. saa pakata hoitolaukkuun jo kotona.

Erinomaista evästä ovat myös naposteltavat sormisyötävät, kuten naksut, murot, rusinat, ym. Koska niiden parissa lapsi viihtyy pitkään.

Leluja ja kirjoja myös mukaan. Kaikenlainen mielenkiintoinen tutkittava nousee arvoon arvaamattomaan pitkästyttävien matkatuntien aikana.

lapsen kanssa lentäminen

3. Älä ylisuunnittele aikataulua

Olemme lentäneet lapsen kanssa toistaiseksi vain Euroopan sisäisiä lentoja, kestoltaan 1,5-4,5 tuntia. Lentoja varatessa olemme aina miettineet lapsemme päivärytmiä, ja sitä miten lennot sopisivat lapsen unirytmiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Olemme huomanneet, että teki niin tai näin, niin aina ne unet tulee jostain vastaan. Lyhyenkin lennon kokonaismatka-aika lentokenttäsiirtymisineen ja odotusaikoineen kasvaa melko pitkäksi. On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, tehdä lentomatkaa niin että lapsi olisi koko ajan valveilla. Eikä niin tarvikaan olla.

Ei siis kannata ylisuunnitella lentojen ajankohtia. On todennäköistä, että kaikki ei sujukaan täsmälleen niin kuin olette laskeneet. Pitää vaan uskaltaa ottaa se riski, että matkan aikana sovelletaan ja mennään tilanteen mukaan. Uni tulee sitten kun on tullakseen.

lapsen kanssa lentäminen

4. Älä stressaa äläkä menetä malttiasi!

Viimeinen vinkki olkoon ylitse muiden. Matkustaminen jännittää sekä aikuisia että lapsia. Oudot tilanteet tuovat varmasti yllättäviä kiukkuja sekä itkujakin.

Kuten muutenkaan lapsen kanssa, matkalla varsinkaan ei kannata menettää malttiaan. Siitä ei ole hyötyä, päinvastoin. Ja kaikille kokemattomille vanhemmille: Ei kukaan katso pahalla kiukuttelevaa lasta, mutta malttinsa menettävää vanhempaa saattaa vähän katsoakin.

Skenaariota lentokoneessa itkevästä lapsesta ei kannata myöskään pelätä. Siellä on sen verran melua, että kovin kauas itkut ei häiritse. Se on se yksi vieruskaveri jota se saattaa koskettaa, mutta sille ei vain voi mitään.

Itse olen kerran nuorempana lentänyt nelisen tuntia niin että takana olevalla penkkirivillä huusi vauva lähes koko matkan. Eihän se matka mikään miellyttävä ollut, mutta ei kyllä tullut mieleenkään mulkoilla vauvan vanhempia pahalla silmällä. Matka päättyi aikanaan ja kärsimys oli ohi sekä minulta että siltä vauvalta. Se on elämää se.

lapsen kanssa lentäminen

Näiden vinkkien myötä jatkamme Lontoon reissuamme! Postausta reissusta tulossa myöhemmin!

Kommentteihin saa jakaa omia vinkkejä lentomatkustamiseen lasten kanssa!

Katso myös:

Torrevieja pienen lapsen kanssa

Yksi vastaus artikkeliiin “4 vinkkiä lapsen kanssa lentämiseen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *