Miten olisi kolmas lapsi?
Markus pohtii:
Olin aina ajatellut haluavani lapsia, mutta minulla ei koskaan ollut mitään suunnitelmaa, miten siihen tilaan päätyisin että minulla olisi sellaisia.
Lopulta olin niin onnekas, että tavalla tai toisella saimme ensin ensimmäisen lapsen ja jonkin ajan kuluttua perään vielä toisen. Iso mysteeri perheen perustamisen koukeroista oli lopultakin ratkennut!
Toisen lapsen vauva-ajan jälkeen elämäntilanne alkoi tuntua ihan hyvältä. Olisiko tämä siis tässä?
Tiesin myös, että M-E on pitkään väittänyt haaveilevansa neljästä lapsesta. Saahan sitä aina haaveilla…
Itse en ole koskaan pystynyt asettamaan lapsihaavettani mihinkään tiettyyn lukuun. Yksi oli hyvä. Kaksi on myös hyvä.
Oman lapsuuden ja sisarusmäärän myötä jonkinlainen oma alitajuinen näkemykseni omasta perheestäni on ollut ehkä jotain kahden ja kolmen lapsen välillä. Joten kolmekin on varmaan ihan hyvä. Miksipä sitten ei kolmatta?
Isin kynäilyt – Milloin olen valmis isäksi?
Kolmas lapsi oli helpoin päätös
Lapsia ei hankita tai päätetä saada, mutta kolmannen lapsen mahdollisuus oli minulle tähän asti helpointa päättää.
Kaksi kierrosta takana, ja haasteista huolimatta olemme pärjänneet. Miksipä ei siis kolmatta? En keksi syytä.
Tai no oli minulla niitä syitäkin kirjattuna sekä puolesta että vastaan jo ensimmäisen lapsen vauva-ajalta, mutta aika teki tehtävänsä ja pienellä yllytyksellä lähdin soitellen uudelle kierrokselle.
Nyt ennen kolmatta kierrosta olin jälleen siinä tilassa, että vauva-ajat olivat kaukana menneisyydessä, lapset nukkuivat yöt läpeensä ja mikään ei estänyt lähtemästä vauvaprojektiin ”one more time”.
Tällä kertaa olo oli erilainen kuin kahdessa aiemmassa.
Kolmas lapsi – Täysin eri näkökulma isänä
Ensimmäisen kohdalla asia oli meille molemmille aika yhtä lailla yllättävää ja jännittävää. M-E haroi alkuvaiheessa enemmän vastaan kuin minä, mutta lopulta projekti oli kummallekin mieluinen. Emme tekisi mitään toisin (paitsi ehkä haluttaisi lapsia jo aiemmin ja nuorempana, jos nyt saisi päättää).
Toinen oli ehkä klassisempi tapaus, kun toinen halusi enemmän kuin toinen. Silloin minua piti siis hieman maanitella ja suostutellen johdatella asiaan. Lopputulos oli myös toisella kerralla sama, eli kummallekin mieluinen. Hyvä kun koitettiin!
Nyt kolmatta haaveillessamme asennoiduin asiaan ainakin omasta mielestäni hyvin eri tavalla. Nyt kyse ei ole ollut suostuttelusta tai mistään vastaavasta, vaan näen asian erittäin luonnollisena jatkumona. Kaikki on mennyt kuten pitääkin, ilman sen suurempaa numeroa suuntaan tai toiseen.
Koin, että ajatus kolmannesta oli nyt normaali osa elämää, eikä se näytellyt enää niin suurta roolia kuin ehkä kaksi aiempaa tapausta. Meillä oli jo kaksi lasta, jotka täyttivät elämäämme. Näiden lisäksi muutoinkin elimme täyttä arkea, ja meillä oli muitakin isoja juttuja tulilla. Näistä yhtenä ”pikkujuttuna” muun muassa asunnon vaihto lähitulevaisuudessa.
Kolmas lapsi oli siis hieno mahdollisuus, joka omalta osaltaan täydentäisi meidän perhettämme. Toki hän muuttaisi jälleen kerran maailmaamme pysyvästi, mutta koin että hän solahtaisi mukaan meidän arkeen suhteessa vähemmillä mullistuksilla kuin aiemmat kaksi. Voin toki olla tästä väärässä, mutta kokemukseni asiasta ennen lapsen syntymää on ollut tämä.
Kun minulta on kysytty, miltä tuntuu saada kolmas lapsi, niin minun on ollut vaikea vastata. En nyt voi sanoa että ei tuntuisi miltään, mutta olen sanonut, että se tuntuu ”normaalilta”.
Mikä on parasta lapsissa? Markuksen Top 3!
Kolmas raskaus – Vähiten kiinnostusta?
Raskautuminen onnistui samaan tapaan kuin aiemmin, eli suoraan sanottuna aika suoraviivaisesti ja helposti. Tämä helppous on ollut meidän perheen yksi suurista siunauksista, jota ehkä emme osaa arvostaa niin paljoa kuin pitäisi.
Raskausaika menikin sitten minun osaltani vähän siinä sivussa ja vasemmalla kädellä. Näin olen M-E:lta saadun palautteen pohjalta saanut ymmärtää, ja allekirjoitan tämän myös itse.
Kahden lapsen tarpeet ja harrastukset sekä kotityöt veivät käytännössä kaiken työpäivien jälkeisen ajan. Illat ja yöt meni sitten joko omiin harrastuksiin ja/tai työasioiden paikkailuun. Vaimolle ja uudelle tulokkaalle ei jäänyt juuri mitään. Ei huomiota, ei empatiaa, ei henkistä valmistautumista yksin eikä yhdessä pariskuntana.
Lapsi jota olen ”halunnut eniten” ei nyt sitten kiinnostakaan?
Miksi näin?
Näistä ajatuksista lisää seuraavassa postauksessa.
// Markus
