Joulukoristeet 2020 -meidän joulu!

Ostan joka vuosi muutaman uuden joulukoristeen – yleensä alennusmyynneistä. Joulukoristeet vuonna 2020 – millaisia ne meillä ovatkaan?

Tonttu tuli taloon!

Meille muutti tänä vuonna tonttu ekaa kertaa ikinä. Voi sitä riemun ja jännityksen määrää!

tonttuovi
En kestä miten suloiset nuo hollannikkaat ovat!

Tonttu on melkoinen jäynääjä ja on mm. värjännyt aamumaidon punaiseksi, koristellut joulukuusen vessapaperilla, paketoinut lasten leluja ja tehnyt lumienkeleitä vehnäjauhoihin. Esimerkiksi täältä löydät vinkkejä ”Elf on the shelf” – jekkuiluun”. Meillä ei siis ole konkreettista tonttua, joka jekkuilee, vaan tonttu tekee työnsä aina niin, että emme näe häntä.

vessapaperia koristeena
Itse asiassa aika cooli näkemys koristeluun..

Mutta on tontusta ollut myös iloa. Se on tuonut lapsille Autot-sarjan Martti auton ja kirjan, ja vienyt lasten joululahjatoiveet joulupukille. Mitähän kaikkea ehtiikään vielä ennen joulua?!

Joulutähdet

Tänä vuonna ihailin kaupoissa paperikukkavarjostimia, eli ikkunaan roikkumaan laitettavia tähtiä, jotka ovatkin enemmän kukan mallisia. En kuitenkaan raaskinut sijoittaa niihin. Ehkä olen sitten haukkana alennusmyynneissä! Toisaalta, meillä on omasta takaa kaksi tähteä ikkunassa (mutta paljon enemmän ikkunoita, hmm).

Paperikukka varjostin jouluvalo
Tällainen ikkunakoriste on vielä toivelistalla.

Kukkien tekoon löytyy muuten ohje täältä, jos askartelu kiinnostaa.

Punainen tähti oli jo pitkään haaveissani ja ostin sen lopulta ennen esikoisen syntymää. Hän syntyi siis juuri joulun jälkeen ja aina kun näen tuon tähden, muistan vauvavuoden ensikuukaudet ja vauvan nukkumassa punaisen joulutähden loisteessa <3

vauvavuoden tähtihetkiä
Punaisessa joulutähdessä riitti pitkäksi aikaa ihmeteltävää.

Joulukuusi

Tämä on se vuosi, kun hankin meille muovikuusen!

Olen haaveillut omasta joulukuusesta siitä asti kun muutin omilleni. Vuosien varrella on tullut osteltua myös jonkin verran koristeita siihen. Mutta silti minulla on ollut vain yksi joulukuusi vuonna 2016. Tämäkin ”vain” siksi, että olimme joulun kotona odottelemassa esikoisen syntymää.

Lue lisää postauksesta: ”Paras joululahja ikinä!”

mun eka joulukuusi
Eka joulukuuseni vuodelta 2016. Kaunein! Mutta jokseenkin pitkän varren päässä tuo tähti..

Olen yhtä vuotta lukuunottamatta ollut joulun poissa omasta kodista, eli joko vanhemmilla, silloisten sulhasehdokkaiden vanhempien luona tai sitten Markuksen vanhemmilla. On tuntunut hullulta ostaa kuusta karisemaan lattialle parin viikon poissaolon ajaksi.

Nyt ajattelin sijoittaa kuuseen, joka ei karise. Ja miten ihana se on <3 Laitoimme kuusen kuntoon jo marraskuun puolessa välissä. Yhtään ei ollut liian aikaisin! Mukava ajatus, että myös ensi vuonna joulun voi aloittaa juuri silloin kun haluaa, vain kantamalla kuusen sisään kellarista!

Joulukuusenkoristeet

Meillä on ollut perinteenä, että lapset saavat valita yhdet kuusenkoristeet itselleen joka vuosi. Ensimmäisenä vuonna taisin valita koristeen itse, mutta tänä vuonna meidän 1-vuotiaskin valitsi itse itselleen mieleisen koristeen.

joulukoristeet 2020
1-vuotias valitsi kumma kyllä myös äitin suosikin!
joulukoristeet 2020
Esikoinen valitsi koko Stockan suuresta valikoimasta tämän karkin <3

Itse ostin myös pari uutta palloa – ihan vaan koska ne olivat niin ihanat! Ja sopivat hyvin lapsiperheen jouluun.

nallepallo

Joulukukat

Tämän vuoden ilahduttava uutuus kukkarintamalla oli oranssi joulutähti! Ostin sen heti kun sellaisen näin. Ja sopivasti oli isänpäivä eli Markuksellehan se meni! Pitäisikö siis sittenkin sanoa, että syystähti?

Oranssi joulutähti kukka
Oranssi joulutähti oli vuoden 2020 uutuus.

Lue myös: Mitä joululahjaksi 1- ja 3 vuotiaille?

Miten teidän tämän vuoden joulukoristeet eroavat viime vuodesta? Oletteko ostaneet uusia, vai menneet klassikoilla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *