Minä itse
Omat tarpeeni ovat hiipineet sivummalle. Jos jo parisuhteeseen ryhdyttyäni tunsin, että nyt elämässä pitää tosissaan yrittää ottaa jotain muutakin huomioon kuin oma napa, niin lapsen saamisen jälkeen tämä tunne on voimistunut entisestään.
Aluksi tuntui, että omista tarpeista tulee joskus vähän nipistää ja tehdä luovutuksia perheen edun hyväksi. Vauvavuoden aikana mieli alkoi pikkuhiljaa tottua uuteen tilanteeseen, ja oletukseni ovat muuttuneet. Enää minulla ei olekaan olemassa joitain niistä tarpeista, joita minulla oli ennen lasta ja välittömästi lapsen saamisen jälkeen. Tarpeeni ovat mukautuneet tilanteeseen, jossa meillä on myös pieni huollettava.
Ajan myötä olemme huomanneet, että lapsen kanssa eläminen ei tarkoita kokonaan luopumista juuri mistään tärkeästä asiasta. Voimme edelleen tehdä asioita, joista nautimme myös ennen lapsen saamista. Pitää vain ottaa itsensä ja puolisonsa lisäksi myös lapsen tarpeet huomioon.
Voimme siis edelleen matkustella, harrastaa, kahvitella, ulkoilla, shoppailla, kokkailla, ja niin edelleen, aivan kuten ennen lastakin. Ah, olen niin kiitollinen että ennen lapsen saamista elämässämme tärkeää ei ollut esimerkiksi baarissa käyminen tahi päihteiden käyttö! Eipä tarvi miettiä että millonkohan sitä pääsisi…
Itsetunto
Isyys on jollain tavalla kohottanut itsetuntoani. Sitä tuntee itsensä enemmän aikuiseksi.
Itse olen aina saanut kokea esimerkiksi työelämässä pojittelua ja minua on aina pidetty hyvin nuorena henkilönä. Ihan kiva sinänsä, mutta siihen liittyy se nurja puoli, että oma itsetunto ei pääse kehittymään sille tasolle, jossa sen oikeasti kuuluisi olla.
Lapsen vanhempana koen itseni enemmän vakavasti otettavaksi aikuiseksi. Jo naimisiin meneminen osaltaan lisäsi omaa kokemusta aikuisuudesta, mutta viimeistään lapsen saaminen vahvisti sitä entisestään.
Mielestäni tämän ei kuuluisi olla näin!
Enkä usko että vika on ainoastaan itsessäni. Koen, että ihmiset arvottavat ja arvostavat toisia heidän ulkoisen statuksensa ja olemuksensa mukaan. Mielestäni varsinkin 20-30 vuotiaana tuo arvostuksen saavuttaminen voi olla hyvinkin erilaista, riippuen siitä mitä ulkoinen statuksesi antaa sinusta ymmärtää. Sinkku siloposkinen ”harjoittelija koulupoika” ei todellakaan nauti samaa arvostusta kuin naimisissa oleva roheanaamainen jämerä perheenisä. Ei, vaikka hän olisi vanhempi ja kokeneempi kuin tuo edellämainittu köriläs!
Parisuhde
Taas kerran voin sanoa ”onneksi”. Onneksi meidän parisuhde oli terveellä pohjalla jo ennen lapsen saamista. Lapsen saaminen tuskin huonoa suhdetta tekee paremmaksi.
Puhuimme paljon suhteemme tilasta, ja miten se tulisi kestämään kun saamme lapsen. Meillä oli molemmilla samanlainen tahtotila, jossa lapsen väistämättä tuomat haasteet ymmärretään erottaa omaksi kokonaisuudekseen, jonka perusteella emme tee syvällisempiä päätelmiä parisuhteestamme.
Kun perheeseemme tuli vauva, ihmettelimme yhdessä ääneen, miten joillain parisuhde päättyy eroon melko pian lapsen saamisen jälkeen. Se oli mielestämme vihoviimeinen aika erota. Ihan sama miten paljon toinen ärsyttäisi, mutta minua ei ainakaan kukaan olisi saanut lähtemään omille teilleni kun oma vauva oli juuri tullut elämäämme. En vaan olisi suostunut siihen, että en olisi saanut nähdä lastani joka päivä.
En tietenkään tuomitse ketään, ja jokaisella on omat asiansa ja haasteensa. Mutta silloin emme ymmärtäneet vauva-aikana eroavia pareja, enkä toivo että koskaan tulisin ymmärtämäänkään sen paremmin.
Muut ihmiset, perheet ja lapset
Oman lapsen myötä ymmärrys maailman muita ihmisiä kohtaan laajeni huomattavan paljon.
Nyt tiedän mitä se tarkoittaa, että oma lapsi on maailman ihanin, kaunein ja suloisin olento. Ymmärrän paljon enemmän muita vanhempia. Ymmärrän hieman enemmän muita lapsia. Maailmasta on avautunut täysin uusi ulottuvuus koettavaksi.
Arvot
Jos ennen tavoittelin hyvää pääosin itselleni ja myöhemmin myös puolisolleni, niin nyt elämässäni on kolmas tavoite. Lapsen tarpeet menevät usein omien edelle. Kun lapsi on iloinen, minä olen iloinen. Kun lapsi nauttii elämästä, minäkin nautin. Kun lapsi on sairas, minä huolestun.
Turvallisuushakuisuus on nostanut päätään. En halua että lapselleni tapahtuu mitään pahaa. En myöskään halua että itselleni tai vaimolleni kävisi mitään pahaa, koska siitä olisi suuresti haittaa myös lapsellemme.
Minusta on tulossa se huolestunut vanhempi, joka ei antaisi lapsensa skeitata tai luistella ilman kypärää, vaikka itse olen tehnyt niin koko ikäni. Jos kiipeillessä noustaan puolta metriä ylemmäs, alan olla jo varuillani. Yritän välttää ylisuojelua, mutta jokainen vanhempi taitaa joskus olla vähän liian varovainen.
Maailma näyttäytyy erilaisena paikkana, kun minulla on lapsi. Ajattelen elämää eteenpäin vahvasti lapsen tulevaisuuden kautta. Miettiessämme esimerkiksi tulevaisuuden asuinpaikkaa, yksi vahvasti määrittävä tekijä on se, missä lapsella olisi hyvä elinympäristö. Erityisesti hänen tuleva koulutiensä aiheuttaa päänvaivaa: missä haluan laittaa lapseni kouluun? Mietimme myös kuumeisesti, miten isovanhemmat voisivat olla enemmän läsnä lapsen elämässä.
Mitä ajatuksia teksti herätti?
Miten sinun maailmasi on muuttunut lapsen saamisen myötä?
Kerro kommenttikentässä!
Yksi vastaus artikkeliiin “Isin kynäilyt – Miten isyys on muuttanut elämääni”