Isän pitämä puolen vuoden vanhempainvapaa alkaa olla kohta taputeltu.
Mitä tästä ajasta on jäämässä käteen?
Kesän alkuhuuma
Juhannuksesta alkoi minun vapaaputkeni. Kesälomat meni mukavasti kotosalla ja mummoloissa. Perheen kanssa tuli tehtyä pieni road-trippi Itä-Suomessa. Kesä oli työn täyteistä lomaa. Kolmekuinen vauvamme piti kädet täynnä koko ajan.
Loppukesä ja syksy oli mahtavaa aikaa. M-E aloitti elokuussa työt, ja me saimme jatkaa kuuman kesän nautinnoista.
Päivät kului puistossa hiekkalaatikolla sekä rannalla. Löysimme oman arkirutiinimme mukavasti.
Ainoa mitä aloin syksyllä kaivata oli sosiaaliset tilanteet. Kuten kirjoittelin silloin ajatuksiani, päivästä toiseen tyhjät leikkipuistot alkoivat pikkuhiljaa korveta. Suunnittelin kovasti kerhoilujen aloittamista heti kun säät käyvät sietämättömiksi.
Syksyn uudet tuulet
Pitkään loppusyksyyn siinä meni, mutta aloimme lopulta käydä läheisissä perhekerhoissa. Taapero aloitteli myös ensimmäistä omaa kerhoaan, joka oli jännittävää ainakin vanhemmille.
Yhtäkkiä meillä olikin viikko lähes täynnä kerhoilua, kun melkein joka päivälle oli tarjolla jotakin. Päädyimme viettämään maanantait ja perjantait kotona, ja tiistaista torstaihin oli kerhoja. Näin se viikko meni aika joutuisasti.
Kerhot olivat aika odotetun oloisia. Mukavan pieniä ryhmiä, joissa lapsilla oli seuraa. Seurakunnan kerhossa varsinkin ohjattu toiminta oli kovasti taaperon mieleen.
Etukäteen vähän ounastelin, että tulisin olemaan miehenä perhekerhoissa melko yksinäinen susi. Olisiko tämä ollut itseään toteuttava ennuste, tiedä sitä. Mutta enpä niissä kovin kummoista vertaistukea tai hengenheimolaisia ole löytänyt.
Ihan mukavasti siellä voi käydä ja olla, mutta en koe olevani kovinkaan lähellä samaa aaltopituutta muiden vanhempien kanssa. En syytä tästä tietenkään ketään muita, itsehän olen vastuussa myös omasta ulosannistani.
Totean vain, että te koti-isät ja -äidit joilla on edes yksi läheinen samassa tilanteessa oleva ystävä, olette varsin onnekkaita!
Loppusyksyn myrkky
Eipä tarvinnut kovin montaa viikkoa kerhotilojen lattioita nuolla kun tämä kulttuurinvaihto alkoi näkyä meillä kotona.
Kyllä, tulimme kipeäksi.
Ensin pientä syysflunssaa… ”Noh, näitähän on kaikilla.” Vuorotellen flunssa kävi kaikki perheenjäsenet läpi. Sitten vähän korvatulehdusta.
Sitten toinen vanhemmista oksentaa, ja toinen saa antibiootit. Siinä välissä käydään sairaalassa tiputtelemassa taaperolle vähän lääkettä suoneen. Ja koko tämän ajan vauvalla joko muurautuu nenä umpeen, tai sitten hän oppii seisomaan, eikä sen vuoksi nuku öisin kunnolla.
Jatkuvan sairastelun takia olimme aika pitkälti jumissa kotona. Missasimme odotettuja mukavia juttuja sairauksien takia. Tämä laski energiatasoja ja fiilistä ylipäätään. Viime aikojen sairastelu on puristanut minusta loputkin mehut ulos. En koe olevani enää se sama innokas koti-isä joka käyttää ensin lapset ulkona, tekee sitten ruokaa ja leikkii loppupäivän piilosta. Nyt ajatukset ovat keskittyneet lähinnä selviytymiseen.
Joulunalunen aika lailla ohi
Nyt on kohta joulu, ja minun pitää alkaa orientoitua rytminvaihdokseen. Mitä tästä on jäämässä käteen?
Kun ajattelen kesää ja syksyä, kaikki oli varsin hyvää ja mukavaa. Kun ajattelen näitä viimeistä kahta kuukautta, ei niistä ole paljoa kerrottavaa.
Laitan tämän fiiliksen olosuhteiden piikkiin. Pimeä loppusyksy terveyden kanssa taistellessa ei ole se kohokohta, jonka haluaa myöhemmin muistaa. Muistelen tästä vanhempainvapaasta ehkä sitten mieluummin sitä kesää.
Onhan tämä kaikki elämää siinä missä muukin. Ja eihän sitä osaisi arvostaa hyviä aikoja, jossei olisi koskaan käynyt pohjalla. Eikä tässä oikeasti nyt missään kovin syvällä ole vielä edes käyty.
// Markus
