Pidin pitkän vanhempainvapaan kummankin lapsen kanssa.
Elämän parasta aikaa?
Lapsisuhteideni näkökulmasta ehkä joo, mutta sosiaalisesta näkökulmasta nuo ajat ovat jääneet myös mieleen kummittelemaan.
2 x Kotona vauvan kanssa
Ensimmäisen lapsen vapaiden kohdalla tilanne oli hieman tavanomaisesta poikkeava. Silloin en ollut lapsen kanssa yksin kotona, vaan hoidin häntä myös ihan käytännön pakosta, kun vaimoni M-E toipui ikävistä selkäongelmista. Eli saimme tavallaan kokea ensimmäisen vauvan ekaa vuotta yhdessä, vaikka läsnäoloni olikin jonkin aikaa enemmän tai vähemmän pakollista.
Tällöin kaikki vauvan kanssa oli uutta ja ihmeellistä, ja elelimme melko tuoreena avioparina tyytyväisinä ihan kolmestaan. Sosiaalinen piiri koostui isovanhemmista ja muutamista ystävistä, joita näimme silloin tällöin. Elämä oli siis vähän niin kuin ennen lastakin.
View this post on Instagram
Toisen lapsen kohdalla tilanne oli hieman erilainen.
Silloin M-E meni töihin vauvan ollessa 4kk ikäinen, ja jäin kahden lapsen kanssa kotiin puoleksi vuodeksi.
Lopulta sain kokea ainakin hieman siitä yksinäisyydestä, joka monia äitejä kohtaa heidän jäädessään vauvan kanssa kotiin.
Vietimme lasten kanssa päivämme tiiviisti keskenämme sekä kotona että ulkona leikkipuistoissa. Ulkona ei yleensä nähty ketään muita, tai jos nähtiin niin sosiaalinen bondaus oli minimaalista.
Poikkeuksen tekivät tietenkin ulkomaalaiset tai ulkomaalaistaustaiset ihmiset, jotka tulevat enemmän juttusille kuin perussuomalaiset jörrikät, jotka ovat mieluiten omissa oloissaan.
Lue myös: Miksi ulkona ei näy lapsia?
Ainoa isä perhekerhossa – Luontevaa kuin pieru kirkossa
Seudullamme oli hyvin perhekerhoja tarjolla, mutta kuinka ollakaan, niihin meneminen oli minulle ison kynnyksen takana.
Kohtuullisen epäsosiaalisena (eli aika normaalina) miehenä äitien valtaamaan perhekerhoon meneminen ei tuntunut kovin helpolta ajatukselta.
Lopulta menin katsomaan mikä siellä on meininki, ja ihan mukavasti sinne mahtui myös yksi isä kahden lapsen kanssa. Saimme päiviimme sisältöä, ja lapset saivat myös vähän nähdä maailmaa ja muita lapsia.
View this post on Instagram
Jonkin ajan kuluttua rooliin ainoana miehenä äitien joukossa tottui, ja sen kanssa pystyi elämään.
Kadehdin kuitenkin suuresti ystävyyssuhteita ja kaveriporukoita, joita jotkin äidit mahdollisesti näistä perhekerhoista saavat. En tiedä olenko pessimisti vai realisti, kun oletan että vastaava verkostoituminen ei ole edes mahdollista tilanteessa, jossa olen ainoa mies naisten seassa.
Kyllä minä nyt tietysti mielelläni small talkia kenen tahansa kanssa juttelen, mutta miltä kuulostaisi jos lähtisin pyytämään jotakuta äitikaveria ”leikkitreffeille”?
Hmm…
Miksi en näe tuollaista tapahtuvan.
Lue lisää: Koti-isä on edelleen outolintu vuonna 2019
Isänä jään edelleen yksin
Yksin ja ulkopuoliseksi jääminen ei päättynyt vanhempainvapaaseen. Tuntuu, että sama kuvio perusoletuksineen on voimassa edelleen.
Kun haen lasta päiväkerhosta, asetelma on vanha tuttu. Olen yleensä ainoa mies paikalla, joka saa väkisinkin minut kokemaan olevani jotenkin ulkopuolinen.
Vaikka nyttemmin jo useat äidit ovat jo moi-tuttuja ja mikään ei estä menemästä jutustelemaan heidän kanssaan, niin koko tämä aika kaikkine kokemuksineen on kyllästänyt minuun jo pienen kyynisyyden siemenen. En kuulu joukkoon. Olen väärässä paikassa.
Illalla tapahtuvissa harrastuksissa isien ja äitien jakauma alkaa olla jo hieman tasaisempi, vaikka niissäkin sanoisin äitien vielä dominoivan.
Näissä keskitytään tiiviisti oman lapsen kanssa harrastamiseen, tullaan ja mennään kiireellä. Joten yllätys yllätys, niistäkään ei sen kummempaa yhteyttä ole löytynyt.
Lue myös: Koti-isän päivä – Markus avautuu
Isät eivät löydä yhteyttä
Muita isiäkin tosiaan joskus vilaukselta näkee.
En tiedä olenko se vain minä, mutta tuntuu että muiden isien kanssa yhteyden luominen on sitäkin vaikeampaa.
Kun tilanne on kummallekin niin outo ja jännitteinen, niin yhteisen kielen löytyminen voi olla todella suuren kiven alla. Useimmiten asia todetaan puolin ja toisin ikään kuin sanattomalla sopimuksella, eikä lopulta puhuta yhtään mitään.
”Emme todennäköisesti kohtaa uudestaan ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen, joten turha sitä on edes yrittää sanoa mitään. Olisi vain vaivaannuttava keskustelu kummallekin.”
Poikkeuksiakin toki löytyy, mutta pääpiirteittäin isien sosiaaliset suhteet hoidetaan edellä kuvatun ajatuksen voimin.
// Markus
Kirjoittaja on ujo introvertti, joka aikoinaan haaveili leikkitreffeistä samanmielisen isäkaverin kanssa. (Yksipuolisille) virtuaalitreffeille pääset vaikka heti Instagramissa tsekkaamalla tilin @mutkatontablogi.
