Yli vuosi ”onnistunutta imetystä” takana! Hurraa! Jos et vielä lukenut postausta esikoisemme epäonnistuneesta imetyksestä, niin tsekkaapa se ensin, niin tiedät mistä nyt puhun.
Omalla kohdallani onnistuneelle imetykselle oli esikoisen jälkeen tasan yksi kriteeri: vauva tarttuu rintaan ja saa tarvitsemansa maidon sieltä.
Seuraavassa imetystaipaleemme alku!
Kaikki alkoi kun..
Meidän perheeseen syntyi kuopus aika lailla tasan vuosi sitten. Raskausaika oli suhteellisen helppo. Synnytys, noh, nopea, ja mitä siitä nyt voi sanoa. Minuun sattui, niinkuin suurimpaan osaan synnyttäjistä, mutta selvisin hienosti vain vähäisillä vammoilla. Näistäkin vammoista eniten vaivaava on tainnut olla jalkani. Vasemman reiden ulkosivussa on edelleen tunnoton/turta/puutunut kohta. Liekö paranee ikinä?
Mutta. Jos synnytystarina kiinnostaa, niin tässä tarjolla sellainen. Tässäpä tarjolla sama myös miehen näkökulmasta.
Synnytys siis oli ja meni ja sain lapsen rinnalleni heti ulosputkahtamisen jälkeen. Koska ammattitaitoinen kätilö oli tehnyt työnsä, eli lukenut potilaskertomukseni pelkopolilta, alkoi hän heti avustaa minua imetyksessä. Olin toivonut asiaan paljon apuja, sillä edellisen kerran kuukauden kestänyt säätäminen ja taistelu, ja lopullinen epäonnistuminen eivät varsinaisesti loistaneet toivelistojeni kärjessä.
Muutaman yrityksen jälkeen saimme vauvan ottamaan rinnasta otteen rintakumilla.
Hetki oli henkeäsalpaava.
Ja sitä hetkeä kesti. Vauva imeskeli tyytyväisenä pari tuntia ennen nukahtamista.
Siinä ehti miettiä monenmoista.
Ensinnäkin homma tuntui vieraalta. Enhän ollut koskaan ennen kokenut sitä, vaikka minulla oli kotona kaksivuotias lapsi. Tuntui hurjalta, että toisen lapsen kanssa voi kokea jotain niin perustavanlaatuisesti uutta. Lisäksi tämä intiimi kokemus toisen lapsen kanssa tuntui hämmentävältä. Vaikka vauvaan heti ihastuukin, niin rakkaus rakennetaan arjessa. Kuka oli tämä uutukainen, joka halusi heti olla minussa niin tiiviisti kiinni?
Toisekseen ymmärsin heti, miksi netti on täynnä kiivailijoita, jotka eivät kykene ymmärtämään miksei imetys onnistu. Jos se on itselle ollut edes suhteellisen helppoa, niin miten se voisikaan olla jollekin toiselle mahdotonta? Trust me. It can.
Lisäksi mietin sitäkin, että näinköhän tämä oli ensimmäinen ja viimeinen imetykseni. Esikoisesta asti oli ollut vaikea uskoa homman onnistumiseen. Ei tämä huoli siis hetkessä hävinnyt. Mutta onnistuin onneksi pyyhkimään nämä ajatukset mielestäni melko hyvin. Meni syteen tai saveen, niin koettu on!
Matka jatkuu
Ensimmäisen kuukauden ajan meillä valiteltiin ilmeisesti mahaa. Tissi-imetyksen ensikertalaisina olimme alusta asti huolissaan siitä saako vauva tarpeeksi maitoa, vaikka imetyksen turvamerkit täyttyivätkin. Vauva imi jokaisella imetyksellä todella pitkään ja kokeilimme antaa vauvalle imetyksen jälkeen lisämaitoa, josko se olisi auttanut itkuihin, mutta emme kokeneet siitä olevan suurta apua.
Kahden kuukauden kohdalla vauvan olotilassa tapahtui selkeä muutos. Ensinnäkin hän ”heräsi elämään”. Hän nimittäin nukkui melkein kokonaan ensimmäiset 6-7vk. Toisekseen, päivä alkoi paistaa hänen kasvoiltaan. Kyse oli siis suurella todennäköisyydellä (?) ollut kehittymättömän suoliston aiheuttamista mahavaivoista. Minusta tuntui myös, että vauva tehosti tuolloin imemistään jonkin verran ja pikkuhiljaa pääsimme myös rintakumista eroon.
Halusimme totuttaa vauvan melko pienestä asti myös pullosta syömiseen. Annoimme imuotteen kehittyä kolme viikkoa ja kokeilimme pulloa vasta sitten. Vauva hyväksyi pullon muitta mutkitta, eikä imettäminenkään kärsinyt pullosta syömisestä. Kaikki meni siis tältäkin osin hienosti. Markus pystyi nyt syöttämään vauvaa äidin poissaollessa.
Tavoitteet täyttyvät
Laitoin hiljaiseksi tavoitteekseni ensin täysimettää 1,5kk. Ja sitten kolme kuukautta. Tämä sen jälkeen, kun huomasin imetyksen onnistuvan. Ymmärrän toki, että tällaiset tavoitteet ovat jokseenkin turhia. Jos maidontuotanto jostain syystä pikkuhiljaa hiipuu, tai sitä ei ole, ei siihen välttämättä voi vaikuttaa itse.
Mutta koska imetys ei alussa todellakaan ollut pelkkää nautintoa, koin tällaisten pienten etappien auttavan minua jaksamaan homman yrittämistä. Ja ne todella auttoivat. Ensimmäiset kolme kuukautta aika nimittäin mateli. Olin monet kerrat heittämässä hanskoja asian kanssa tiskiin. Onneksi Markus oli ottanut vastuulleen kaiken muun kotihomman. Kiitos siitä.
Imetystä taaperon vahtiessa
Suurin imetystä haittaava tekijä imetyksen ensimmäisinä kuukausina (kivun ja D-MER:in lisäksi, niistä lisää seuraavassa postauksessa) oli tahtoikäinen taapero. Ollessamme ensimmäiset kuukaudet kolmestaan kotona, yhteiselomme oli todella haastavaa. Vauva viihtyi varsinkin ensimmäisen parin kuukauden aikana rinnalla päivisin helposti 40 minuuttia kerrallaan ja isin työpäivän aikana hyvinkin 4 kertaa.
Taaperomme taas päätti, että jos vauva saa äidin läheisyyttä, myös hän haluaa sitä. Makasimme kirjaimellisesti sängyssä niin, että vauva on edessäni kiinni minussa ja taapero joko takanani tai vauvan takana. Ja hän hokee: ”Äiti mitä vois tehdä?” ja ”On vaikea odottaa”. Välillä itku-potku-huutoa välillä rauhallisempaa menoa.
Ennen vauvan syntymää hän leikki itsekseen pitkiäkin aikoja ja isin ollessa kotona hän saattoi edelleen tehdä niin. Meidän ollessamme kolmestaan ja imettäessäni hän ei siihen kuitenkaan suostunut.
Pari ensimmäistä kuukautta olivat haastavimmat, mutta sittemmin homma alkoi sujumaan. Saimme myös ekoina kuukausina paljon apua isovanhemmilta, mistä olemme syvästi kiitollisia! Rakkauslähetys sinne!
// M-E
