Kun imetys ei onnistu

Taaperomme on nyt jo kaksivuotias ja mahassa asustaa uusi tyyppi. Odotuksen edetessä saapuvat muistot kahden vuoden takaa. Ensimmäisen lapsemme synnytys oli nopea ja raju toimitus, jonka jälkeen kaikki oli kuitenkin hyvin. Minä pääsin jaloilleni nopeasti ja ah, se suihku, sen muistan ikäni. Suurin kipu oli todennäköisesti ohi ja tiesin, ettei mikään paikka (ainakaan sen hetkisin tiedoin) ollut mennyt rikki. Lapsi sai täydet pisteet ja kaikki oli niinkuin pitääkin.

imetys ei onnistunut
Eka automatka synnäriltä kotiin.

Imetyksen alku

Esikoisemme kanssa imetys ei kuitenkaan lähtenyt onnistumaan lainkaan. Vietimme synnytyksen jälkeen viisi päivää potilashotellissa kätilöiden opastaessa jokaisella syöttökerralla imetyksessä. Eri kätilöitä ehti viiden päivän aikana olla varmaan 10, mutta kenenkään kanssa emme saaneet vauvaa ottamaan otetta rinnasta. Kaikki mahdolliset imetysasennot käytiin läpi ja vauvan oikea tukeminen tarkistettiin joka kerta. Homma meni silti huutamiseksi kerta toisensa jälkeen, vaikka uusi tyyppi vaikutti muuten rauhalliselta tapaukselta.

Sairaalassa oltiin sitä mieltä, että tuttipullon antamista kannattaisi siirtää mahdollisimman kauas, mikäli imetys haluttaisiin jossain vaiheessa saada onnistumaan. Niinpä kerkesimme viiden päivän aikana kokeilla rintakumia, hörpytystä, ruiskuruokintaa ja sormiruokintaa. Täältä voit lukea lisää eri syöttötavoista ilman tuttipulloa.

Sormiruokinta osoittautui parhaaksi tavaksi saada maitoa alas. Siinä laitetaan maitoruiskun päähän ohut letku, joka taas asetetaan vauvan suuhun sormen avulla. Pikkurilli vauvan kitalakea vasten saa imemisrefleksin aikaiseksi, ja maito ohjautuu suuhun. Tällä menetelmällä ruokimme lapsemme ensimmäiset 3-4 viikkoa. Oli iso helpotus, että synnäriltä lähtiessämme lapsemme alkoi vihdoin syödä jollain menetelmällä innokkaasti ilman taistelua.

imetys ei onnistunut
Maitoa sisään ruiskun, letkun ja sormen avulla.

Jatkoimme siis ”täysimetystä” tällä taktiikalla ensimmäiset pari viikkoa, eli pumppasin kaiken lapsen saaman maidon. Koska lapsi ei suostunut rinnalle, alkoi ensin hyvin liikkeelle lähtenyt maidontulo aika nopeasti ehtyä. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä meitä kehotettiin piakkoin aloittamaan korvikkeen syöttäminen pumpatun maidon ohessa.

Koska halusimme vauvan saavan myös rintamaitoa elämämme pyöri aika pitkälti lapsen syöttämisen ympärillä ensimmäisen kuukauden ajan. Kun vauva heräsi yöllä nälkäänsä, Markus syöksyi jääkaapille lämmittämään edellisellä kerralla pumpatun maidon, tai sen ja korvikkeen sekoituksen. Minä syöksyin pumpulle, jonka äärellä vietin vähintään puoli tuntia. Usein kauemmin. Tämän jälkeen nukkumaan ja sama rumba uusiksi 3-4h päästä. Isyysloma vierähti näin, molempien valvoessa samoihin aikoihin yöstä ja päivästä. Parisuhdeaikaa tämäkin.

imetys ei onnistunut
Taskulämmintä..

Imetysneuvontaa

Kävimme sekä neuvolassa että imetysneuvonnassa pyytämässä apua tilanteeseen. Ohjaajien mukaan  ”teimme kaiken oikein” eli kaiken järjen mukaan lapsen olisi pitänyt lähteä imemään. Sen sijaan hän alkoi kerta toisensa jälkeen huutaa suoraa huutoa. Emme siis saaneet sieltäkään apua tilanteeseen.

Tosin henkinen tuki, mitä saimme imetysneuvojilta, oli kullanarvoista. Viimeisellä kerralla väsymys purkautui meidän molempien itkiessä tilannetta. Olimme jatkaneet imetysyrityksiä tuloksetta, olimme väsyneitä jatkuvasta valvomisesta ja tuntui ettei tilanne tulisi muuttumaan mihinkään suuntaan. Ainoa muutos oli se, että hyvin alkanut maidontulo oli alkanut ehtyä ja imetysyritykset tuntuivat siksikin jo turhilta.

Imetysneuvoja oli jo edellisellä kerralla huikannut meille, että miettikää mitä jaksatte: Tuttipullon kautta tuleva maito kelpaa vauvalle ihan yhtä hyvin. Lapsemme oli muuten hyväntuulinen, nukkui hyvin, söi hyvin ja oli pelkkää hymyä. Ainoastaan imetysyritykset saivat hänet tuskastumaan ja huutamaan lohduttomasti. Viimeisen imetysneuvontakerran jälkeen päädyimme ostamaan tuttipullon, ja annoimme niin sanotusti periksi.

imetys ei onnistunut

Historiallisena hetkenä kokeilimme ruokakaupasta ostettua pulloa, mutta vauva veti pienimmästäkin reiästä kaikki röörit täyteen maitoa ja meinasi tukehtua. Imetys ei siis todellakaan kaatunut lapsen vähäiseen imutehoon. Muutamaa eri pulloa kokeiltiin samoin tuloksin. Niinpä Markus lähti reissulle erikoisliikkeeseen, osti Nuby-merkkisen pullon ja meidän taloomme laskeutui rauha.

Maitoa pumppasin siihen asti, kun jouduin selän takia sairaalaan lapsen ollessa neljä kuukautta. Olisin jatkanut pumppausta varmaan maailman tappiin asti, mutta seuraavat kuukaudet vietin sellaisessa lääkityksessä, ettei tämä tullut kuuloonkaan. Maitoa tuli tosiaan tuonne 4kk ikään asti, mutta siinä vaiheessa enää vain murto-osa siitä, mitä alussa. Tämä lienee ihan ymmärrettävää.

imetys ei onnistunut
Ajan mittaan letku jäi ruiskun päästä pois.

Imetyspaineista

Ennen lapsen saamista minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista käsitystä imettämisestä tai mistään siihen liittyvästä. Ajattelin, että se joko onnistuu tai ei onnistu. Joko tykkään siitä tai en tykkää. Ajatus oli, että toki kokeilen imettää, mutta en osannut luoda sille minkäänlaisia merkityksiä. Että olisin parempi tai huonompi, jos imettäisin tai olisin imettämättä. En ajatellut, että minulla olisi painetta imettää. Kaikista vähiten kuvittelin, että tämä olisi se asia, jonka kanssa joutuisimme piehtaroimaan. Olin kuitenkin ehtinyt kuvitella kaikenmaailman kauhuskenaarioita tulevasta.

Toisin kävi. Maailma muuttui pumppauksen myötä. Vielä synnärillä olin asian suhteen melko cool ja otin kiitollisena kaiken kätilöiden avun vastaan. En silloin vielä ajatellut, että maailma nyt olisi tässä kaatumassa, vaikkei lapsi vielä imisikään rinnasta. Synnäriltä sain kuitenkin sen kuvan, että kyllä se imetys siitä lähtee käyntiin, kunhan vain jaksatte odottaa ja yrittää. Että se on täysin meidän voimistamme kiinni, ei vauvasta. Tällainen puhe ei varsinaisesti auta tiettyä ihmistyyppiä.

imetys ei onnistunut

Kätilöt eivät myöskään halunneet puhua halaistua sanaa korvikkeen käytöstä. Yritin kysyä asiasta pariinkiin otteeseen, mutta sain vastaukseksi vain epämääräistä mutinaa. Ensimmäiset 2-3pv vauvamme huusi selvästi nälkäänsä, mutta kun vauvan paino alkoi laskea jyrkemmin, saimme vihdoin käyttöömme luovutettua äidinmaitoa. Oli uskomatonta saada lapsi nukahtamaan tyytyväisenä vatsa täynnä. Tämä on kuitenkin saanut minut miettimään ainakin tämänkaltaisen ”imetysmyönteisyyden” varjopuolia. Mitä sitten, kun imetys ei kaikista yrityksistä huolimatta onnistu? Sitten ollaan vaan hiljaa ja hävetään?

Kun yritys ja epäonnistuminen oli jatkuvaa, alkoi mielessä pyöriä kuva siitä, miten asioiden kuuluisi mennä. Etsimme netistä kaiken mahdollisen ohjeistuksen siihen, miten homma saataisiin alkuun ja asiallisten sivujen ohessa tuli vierailtua niillä syyttävämmilläkin sivuilla. Varmaan väsymyksen ja odotusten yhteissaatossa alkoi taivaalle kasaantua synkkiä pilviä. Jos on tottunut siihen, että kaikki kyllä onnistuu, kun yrittää ja haluaa tarpeeksi, on vaikea ottaa vastaan tilanne, jossa on täysin avuton. Nyt meitä oli vielä kaksi yrittäjää. Minä ja mieheni, 100% mukana hommassa. Alkoi tuntua täysin mahdottomalta sietää omaa riittämättömyyttä. En ehkä osannut ottaa huomioon sitä, että tällä kolmannella tyypillä oli varsin suurikin merkitys asioiden kulussa.

imetys ei onnistunut

Tuttipullo pelastajana

Saimme lopulta tosiaan vapautuksen tuttipullon muodossa. Oli helpottavaa huomata, että meillä oli kaikinpuolin rauhallinen, vähään tyytyvä, peruspositiivinen vauva, jolla kenkä puristi ainoastaan imetyksessä. Tämän tajuaminen sai oikeastaan koko tilanteen laukeamaan. Miksi yrittää väkisellä jotain, mikä saa vaan koko porukan tuskastumaan? Kun vaihtoehtona oli tuttipullon tuoma rauha.

Tuttipullon parhaana puolena on myös isän roolin vahvistuminen lapsen hoidossa. Ei ole oikeastaan mitään, mitä kumpikin ei olisi voinut tehdä ja ei olisi meillä päivittäin tehnyt. Veikkaan, että tämä on yksi suurimmista tekijöistä meidän perheen suhteellisen onnistuneessa tasapuolisessa vanhemmuudessa. Tai näin minä äitinä ainakin koen. Että paremmin ei olisi voinut mennä.

imetys ei onnistunut

Uusi tulokas, uusi yritys?

Epäonnistuneen imetystaipaleen kokeneena voin sanoa, että uuden tulokkaan saapuminen jännittää. Kaikki voi imetyksen suhteen mennä ihan toisin, tai täysin samalla tavalla. Veikkaan, että vaikka imetys ei onnistuisi, pumppaisin silti maitoa vauvalle aika pitkään. Vaikka lopetin yöllä pumppaamisen parin kuukauden kohdalla, maitoa tuli silti jonkin verran pumpattavaksi joka päivä. Neljän kuukauden pumppaamiseen en ehkä enää lähtisi. Varsinkaan kun porukkaa on nykyään huomioonotettavaksi jo muitakin kuin minä ja vauva.

imetys ei onnistunut
Loppu hyvin kaikki hyvin.

Jos jostain olemme Markuksen kanssa yhtä mieltä, niin siitä, että korvike ja tuttipullo lähtevät tällä kertaa mukaamme synnärille. Tuleva lapsemme ei itke nälkäänsä montaa päivää, vaan nukkuu (toivottavasti) tyytyväisenä täydellä mahalla. Tuli mahan sisältö sitten rinnasta tai korviketetrasta.

Lue lisää:
Markuksen ajatuksia vauvasta – miten isä suhtautuu uuteen tulokkaaseen

5 vastausta artikkeliin “Kun imetys ei onnistu

  1. Toivon,että imetys lähtisi nyt käyntiin! Mutta jos ei, niin ei. Ei tässä onneksi jaeta palkintoja kuka imettää, kuka syöttää pullosta. Pääasia että vauva saa ruokaa ja perhe on tyytyväinen ?

  2. Ja minusta uusia äitejä painostetaan liikaa yrittämään. Helposti tulee olo, et minun vikanihan tämä on, kun ei suju. Suotta työnnetään tuoreita vanhempia äärirajoille!
    Yhtä hyvä sitä on, imettääpä tai ei. Lapsen perustarpeet kun tyydyttyy, niin tyyli on vapaa!

    1. <3 Tämän kun olisi kuullut kätilöiltä potilashotellissa

  3. Hurjan ison työn olet tehnyt imetyksen onnistumiseksi. Syynä ei selvästi ole ollut imuteho tai maidon nousemattomuus. Itse olisin taipuvainen epäilemään kireitä jänteitä mitkä haittasivat vauvan imutehon oppimista rinnalla tai synnytyksessä tullutta jumia kehossa. Uusi raskaus ja uusi vauva ovat aina uusi matka ja mahdollisuus, sillä vauvalla on myös suuri merkitys imetyksessä kuten kirjoitit ? Tiedät mistä apua löytää ja se on todella hienoa. Äiti on hyvä äiti ruokki hän vauvan miten tahansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *