Houstonin avaruuskeskus – Melkein kuin kävisi kuussa!

Johnson Space Center – Texas

Loppusyksystä teimme road-tripin Amerikassa, ja yksi reissumme kohteista oli Houstonissa sijaitseva avaruuskeskus. Mukana matkalla olimme siis me vanhemmat, sekä vajaa kaksivuotias taaperomme. Äidin masussa oli vielä salamatkustajana tuleva neljäs perheenjäsenemme!

Tässä vähän tarinaa ja kuvia keskuksesta, sekä kokemuksiamme reissuvinkkien muodossa.

houston avaruuskeskus

Mene aikaisin ja ekana tourille

Avaruuskeskus on siis ”visitor center”, eli turisteille tarkoitettu museo/teemapuisto/näyttelyalue sen oikean avaruuskeskuksen vieressä. Sieltä pääsee sitten vierailulle sinne oikeaan avaruuskeskukseen.

Vierailut tapahtuvat pienillä pyörillä kulkevilla junilla, joita lähtee koko päivän visitor centeristä. Tosin lähtöjä on suhteellisen harvoin (15min välein) verrattuna keskuksessa vierailevien ihmisten määrään. Niinpä toureille muodostuu nopeasti pitkät jonot.

Kannattaa siis mennä paikalle heti kun keskus aukeaa, ja suunnata ensimmäisenä tourille.

houston avaruuskeskus

Meidän tapauksessa jonoa oli ehtinyt kertyä suosituimpaan touriin (astronaut training center) jo noin 1,5h jono. Alle kaksivuotiaan taaperon kanssa ei tarvinnut edes miettiä jonotusta, vaan menimme vaan suoraan toiseen tyhjältä näyttävään jonoon. Se sattui olemaan touri komentokeskukseen, ja selvisimme paljon helpommalla jonotuksella.

Tourilla ajeltiin ympäri avaruuskeskusta, ja käytiin katsomassa miltä nykypäivän komentokeskus näyttää. Kyseessä oli harjoitusversio, eli kopio oikeasta keskuksesta, jota tullaan ilmeisesti käyttämään tulevilla Mars-lennoilla ihan tositoimien ohjaamiseen!

houston avaruuskeskus
Houston, meil olis ongelma… ja täällä sitten kutsuun vastataan.

Tourin toinen osa on kaikille yhteinen, ja siinä pääsee isoon halliin katsomaan aitoa avaruusrakettia jolla voisi lähettää vaikka ihmisen avaruuteen. Se oli muuten aivan käsittämättömän iso.

Saturn V raketti Houstonin avaruuskeskuksessa
Saturn V – kantoraketti, jolla on vipattu ihmisiä kuuhun sekä kamaa kiertoradalle.

Sukkula ja Boeing

Jo parkkipaikalta näkyy tämä avaruussukkula Boeing-lentokoneen selässä. Niihin pääsee molempiin sisään, ja niissä kannattaa ehdottomasti käydä.

Niihin ei kuitenkaan ole kiire, koska me ei ainakaan suurta ruuhkaa siellä havaittu.

avaruussukkula houstonin avaruuskeskuksessa

houston avaruuskeskus
Sukkulan sisältä.

Ruokahuolto onnistuu avaruuspikaruokalassa

Centerissä on oma fast-food ravintola, josta saa kaikenlaista hampparia, pitsaa, ja muuta yhtä ravitsevaa. Hintatasokin on tuollaiseksi suljetuksi paikaksi ihan ok, aterian saa reilulla kympillä.

houston avaruuskeskus
Avaruudellinen lounasravintola.

Kuumodulit, avaruusasema ja kuukivet

Centerissä pääsee näkemään aitoja vehkeitä, joilla on käyty kuussa. Myös kuusta tuotua kiveä pääsee hipaisemaan!

Modulehin kun kurkistelee, ei voi kuin päivitellä, miten kukaan ikinä on uskaltanut sellaisella lähteä yhtään mihinkään. Viimeksi kuussa käytiin siis vuonna 1972, joten tekniikka on sen mukaista!

houston avaruuskeskus
Aito kapseli, jolla on palattu kuulennolta.

Myös amerikkalaisten muinaiseen avaruusasemaan pääsee tutustumaan sisälle. Kyseessä on harjoituksissa käytetty versio, joka on täysin vastaava aidon kanssa. Nykyään tällaista ei enää kiertoradalla ole, kun ihmisoleskelua varten siellä taitaa lillua ainoastaan kansainvälinen avaruusasema.

Lapsille leikkijuttuja

Visitor Center näyttää ensisilmäyksellä Heurekan tyyppiseltä tiedekeskukselta. Siellä on paljon lapsille ja nuorille suunnattuja tiedetehtäviä, pelejä, ja muita leikkijuttuja. Lapset siis varmasti viihtyvät. Englannin kielen osaaminen ei ole pahitteeksi, mutta ilmankin pärjää.

houston avaruuskeskus

Varaa vierailuun koko päivä. Mene paikalle heti kun keskus aukeaa, niin saat vierailusta eniten irti! Pääsylippu maksoi aikuiselta 30 dollaria, ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi (alle 12-vuotiailta 25 dollaria).

Tsekkaa tarkemmat ajantasaiset tiedot Johnson Space Centerin nettisivuilta.

Houston avaruuskeskus – sopii aivan kaikille

Emme osanneet etukäteen odottaa juuri mitään. Tiesimme vain, että tämmöinen keskus on olemassa, ja päätimme jo etukäteen, että siellä voisi käydä katsomassa mitä sillä on tarjota meille.

Yllätyimme, miten mielenkiintoista avaruusjuttujen pällistely ja fiilistely oikein onkaan! Toisaalta avaruusteema sisältää paljon historian siipien havinaa ja nostalgiaa, toisaalta taas se on myös sitä viimeisintä hottia kun haaveillaan ja suunnitellaan Mars-lentoja.

Suosittelemme keskusta aivan kaikille, koska siellä koko perheen on mahdollista viihtyä!

2 vastausta artikkeliin “Houstonin avaruuskeskus – Melkein kuin kävisi kuussa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *