Seikkailujen vuosi edessä – HopLop

Sisältää kaupallisia linkkejä (merkattu tähdellä *)

Tätä juttua ei ole sovittu kirjoitettavaksi HopLopin kanssa. Juttu sisältää kaupallisen linkin Offerillaan, josta voit ostaa lipun HopLopiin alennuksella.

hoplop alennus

HopLop – Vuoden seikkailut edessä!

HopLop, tuo lasten leikkimaa, jossa on liikunnallista tekemistä kaikenikäisille lapsille. Kiipeilyä, liukumäkiä, pallomeriä, trampoliineja… hauskaa liikkumista lapsille! Ja varoitus, myös aikuiset viihtyvät siellä!

Tyttömme kävi ekaa kertaa HopLopissa viime syksynä. Vaikka ikää ei ollut silloin vielä kahtakaan vuotta, hän nautti paikasta täysin siemauksin. Tekemistä riitti, eikä yhden kerran aikana ehditty käydä läheskään koko paikkaa läpi.

Liikettä sekä lasten että vanhempien niveliin

Kun ulkona sataa märkiä rättejä, niin jotenkin se vaan on aika mukavaa mennä tonne sisätiloihin remuamaan. Siellä on yleensä paljon muitakin lapsia vanhempineen, joten homma on myös jollain tavalla sosiaalista. Lapsemme on tykästynyt paikkaan, ja nykyään taikasana HopLop saa hänet todella innostumaan!

Parasta HopLopissa on vanhemman kannalta myös se, että siinä missä alle viisivuotiaan kanssa pitääkin olla mukana valvomassa menoa, niin leikkimaassa kiipeily, ryömiminen ja hyppiminen on mitä parhainta liikuntaa myös aikuiselle! Siinä saa oikeasti mukavan pienen hien pintaan kun mönkii pitkin seikkailupuistoa, hyppii trampoliinilla ja kiipeää liukumäkien nousuja.

hoplop alennus

Kaikki HopLopin ”laitteet” eli kiipeilytelineet ja liukumäet ovat mitoitettu niin, että myös aikuinen pystyy menemään mukana. Paikan suunnittelu ja toteutus on ihailtavaa. Kaikki rakenteet on pehmustettuja ja suunniteltu turvallisiksi sekä lapsille että aikuisille.

Nyt olemme tutustuneet vasta Tampereen Linnainmaan HopLopiin. Pirkkalan toimipiste on vielä kokonaan testaamatta!

hoplop alennus

Milloin suuntaamme HopLopiin?

Tottakai ulkoilu on kivaa, ja oikeanlaisilla varusteilla sitä voi tehdä säällä kuin säällä, mutta myös niitä hetkiä tulee kun sisäleikkipuisto tarjoaa hyvän vaihtoehdon kotona kykkimiselle. Tämä kevättalvi on antanut jonkin verran ”lunta tupaan” ja myös puhuria naamaan. Leikkipuistoilukaan ei vain yksinkertaisesti ole ihan yhtä antoisaa kuin kesällä.

Lähileikkipuisto on muutenkin aina autio, niin kun sen pieni hiekkalaatikko on jäätynyt umpeen ja keinut poistettu talveksi, niin eipä siitä paljoa iloa saa irti. Tämä kylmän kalsea yhtälö ei liikuta sen enempää Michelin-ukoksi puettua lasta kuin väärissä varusteissa ulos hytisemään lähtenyttä vanhempaakaan.

Kun vanhempana kökötän työpäivän koneella, niin enemmän kuin mielellään lähden sen jälkeen lapsen kanssa vähän purkamaan energioita isoooon leikkimaailmaan.

Yksinkertaisesti kyse on vain siitä, mikä saa lapsen liikkumaan. He itsekin mainostavat tarjoavansa aseita taistelussa ruutuaikaa vastaan. Varsin osuva kampanja!

Mitä maksaa? Ja HopLop kausikortti?

Alle 3-vuotiaalle HopLopin kertakäynti maksaa normaalisti 10 euroa, aikuiset pääsevät ilmaiseksi. Tuo hinta on ihan ok kun suhteuttaa sen muihin harrastuksiin. Esimerkiksi yksi uimahallikäynti Tampereen uintikeskuksessa maksaa meidän perheeltä 11 euroa.

Keväällä 2019 Tampereen alueen HopLopit aloittivat kampanjan, jossa vuoden passin saa hintaan 95 euroa. Emme harkinneet kauaa, vaan päätimme että tuo passi pitää hankkia!

Tällä kausikortilla lapsi saa siis käydä vuoden ajan HopLopissa niin monta kertaa kuin haluaa. Nopea arviomme oli, että kyllä sitä nyt ainakin kymmenen kertaa vuoden aikana tuolla voisi käydä. No, vajaan kolmen viikon aikana ollaan käyty sitten jo viisi kertaa!

Kausikortteja oli mainonnan mukaan tarjolla vain tuhannelle ensimmäiselle. Ne ovat kaiken ikäisille lapsille, joten etenkin kolmevuotiaat tai vanhemmat hyötyvät tästä aika reilusti. Normaalihinta 3+ vuotiaille kun on 18 euroa kerta.

Ilmeisesti kausikortteja on edelleen saatavilla. Jos asia kiinnostaa, tiedustele asiaa Linnainmaan tai Pirkkalan HopLopeista.

HopLop alennus – Vain nopeimmille!

Offerillasta saa yli kolmevuotiaiden kertalipun nyt alennettuun hintaan. Normaalisti 18 euroa maksava lippu on Offerillan kautta vain 12 euroa.

Offerillasta ostaessa saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen, jossa on liitteenä PDF-tiedosto. Tarvitset tämän mennessäsi HopLopin kassalle. Sen voi näyttää vaikka puhelimesta.

Lippu on voimassa lähes vuoden (13.3.2020 asti), joten voit ostaa sen vaikka juuri nyt ei olisikaan HopLop-keikkaa tiedossa. Tai jos vaikka lapsesi on nyt yksivuotias, ja meinaat että hän on vielä liian pieni HopLopiin, niin voit ostaa silti tuon lipun jo varalle vaikka vuoden päähän! Toimiipa tuo myös lahjaideanakin.

*Osta HopLopin alennuslippu tästä linkistä

Katso lähin HopLop

3 vastausta artikkeliin “Seikkailujen vuosi edessä – HopLop

    1. Niin alle 1-v leikkivät tosiaan ilmaiseksi! Sitä ei vaan suoraan sanota missään hoplopin sivulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *