Kuten on jo aiemmin käynyt ilmi, olemme viettäneet kesälomaamme kotimaan matkailun, mummolan ja kotioloista nauttimisen parissa.
Meille myös selvisi, että automatkailu ei ole ihan meidän perheen pienimmän juttu. Nelikuinen vaavimme menetti hermonsa usein ihan totaalisesti, eikä siihen auttanut muu kuin pysähtyminen ja sylittely. Tämä sai meidät usein huokailemaan syvään, ja toivomaan että joku päivä autoilu sujuisi taas entiseen malliin… ehkä vielä joskus!
Rantaleikit täyteen vauhtiin
Kotiuduttuamme reissun päältä, totesimme että emme jaksa lähteä vähään aikaan mihinkään, vaan ollaan hetki kotioloissa.
Lähes päivittäiseksi rutiiniksi muodostui käyminen lähirannassa, jossa on sekä leikkipuisto että uimaranta. Aivan mahtava paikka!
Sateiden jälkeen hiekkalaatikon hiekka oli mukavan kosteaa ja kiinteää, ja Lappeenrannan hiekkalinnasta intoutuneena taiteilimme muutamana päivänä oikein kunnon hiekkalinnoja!
Kelien lämmetessä siirryimme uimatouhuihin. Kylmemmällä säällä kerkesimme käydä kerran jo uimahallissakin, ja totesin että pitkähkö tauko uimisessa näkyi selvästi vanhemman tytön suhteessa veteen. Hän oli hyvin jännittynyt, ja totutteluun meni jonkin aikaa. Lopuksi uskallettiin taas pomppia ja uiskennella syvemmälläkin entiseen tapaan.
Lämpötilojen noustessa päästiin vihdoin myös järveen! Aluksi vesi oli tietenkin kylmää, ja se vähän jarrutti kastautumista. Mutta tyttömme oli riemuissaan kun pääsi rantaleikeissä vauhtiin.
Siitä alkoikin sitten pysäyttämätön vaihe, eli nyt häntä ei enää saa vedestä pois oikein millään.
Parvekkeesta tuli uusi leikkihuone
Hommasimme alkukesällä parvekelasit, joten parvekkeellamme alkoi täysin uusi elämä. Siitä tuli nyt lisähuone, jossa voi leikkiä, kahvitella, tai vaikka nukkua. Sekin tuli jo testattua. Oli muuten hyvät unet alkukesän raikkaan viileässä yössä!
Oli myös kivaa pidellä ukkosta parvekkeella leikkien merkeissä. Yhdenlaista hyggeilyä sekin.
Lempileikki kaksivuotiaalla on ollut nyt eskari. Siinä opetellaan numeroita ja kirjaimia, piirretään ja leikitään.
Kirjaimista suurimman osan hän on tunnistanut jo pitkään, mikä on mielestäni täysin käsittämätöntä. Niitä kertaillaan nyt edelleen aakkospalikoista, ja katsotaan milloin päästään lukemiseen asti. Se kun ei ihan vielä luonnistu, heh!
Muutamien kirjainten kirjoittaminen onnistuu jo hienosti, kuten I ja O. Myös oman nimensä alkukirjaimen hän oppi kerrasta, ja kirjoitteleekin nyt usein puumerkkiään ihan omatoimisesti!
Numeroita opetellaan magneettitaulun avulla. Laskeminen kymmeneen sujuu edelleen aika hyvin, nyt jopa sormia laskun mukaan nostellen. Kymmenen jälkeen alkaa edelleen tulla vähän randomisti isompia lukuja, kuten ”viisitoista, kaksitoista, sohvatoista…”.
Uudempana on mukaan tullut nolla, ja sen merkitys. Tajusin vasta jokin aikaa sitten, että kaikki lastenkirjat opettavat numerot yhdestä kymmeneen, mutta nollaa ei yleensä ole mukana. Miksi? Aika perustavanlaatuinen puute!
Nyt olemmekin useaan otteeseen ”eskarissa” kyselleet, että ”Annapa sieltä numero nolla”. Ja ”Mitä nolla tarkoittaa?”. Tähän hän osaa jo vastata että ”Nolla tarkoittaa, että ei ole yhtään!”
Helle hellii vähän liikaakin
Parveke ja koko kämppä on ollut aikamoinen pätsi tässä viimeisimpien helteiden aikana. Meillä kävi vielä niin huono tuuri, että taloyhtiömme ilmanvaihtokone meni huoltoon juuri ennen helteitä. Niinpä koneellinen ilmanvaihto pysähtyi ainakin kahdeksi viikoksi, ja ilmanvaihto piti hoitaa ikkunoiden ja ovien kautta.
Tämä järjestely ei kauhean hyvin sovi tähän kuumaan kauteen, kun päivisin olisi hyvä vaan pitää kaikki luukut kiinni ettei kuuma ilma tulisi sisään. No asuntomme sisälämpötila nousi vain reiluun 27 asteeseen, joten pärjäsimme joten kuten. Yöllä saimme tuuletettua lämpöä alaspäin asteen tai pari.
Parvekkeelle oli jonain päivänä sulanut vahaliitukin pöydälle, niin kuuma siellä oli ollut.
Kuinka otan omaa aikaa
Olemme molemmat vanhemmat nyt kotona, ja arki pyörii kummallakin aika tiiviisti lasten ympärillä.
Rintaruokinnassa oleva nelikuinen kiinnittää M-E:n aika tiiviisti hänen läheisyyteensä. Päikkärit ovat pienellä vieläkin melko epäsäännöllisiä, joten on vaikea tietää etukäteen, miten päivä tulee sujumaan. Puhumattakaan siitä, että molemmat lapset nukkuisivat samaan aikaan päikkiä, ehei! Sitä tapahtuu vain harvoin ja vähän aikaa.
Korvikkeen ansiosta M-E voi lähteä yksinkin kotoa esimerkiksi kauppareissuille tai vaikka kahvittelemaan, mutta ei hän niillä reissuilla kovin kauaa viitsi olla. Minun puolestani hän voisi olla poissa pitkäänkin, mutta imetyksen takia hänellä taitaa olla aika kova paine tulla aina mahdollisimman nopeasti kotiin.
Onhan se hienoa, kun imetys onnistuu, mutta kyllä sen loppumistakin jo odottaa. Olisi vaan helpompaa, että ei tarvitsisi sen mukaan suunnitella menojaan.
Pienokainen nukkuu yönsä ihan hyvin, mutta nukkumaanmeno ei vaan onnistu kovin aikaisin. Kun aiemmin nukahtaminen tapahtui joskus yhden aikaan yöllä, nykyään saamme hänet yöunille klo 11-12 aikoihin.
Herätyksen ollessa aamulla kahdeksan ja yhdeksän välillä, päivään ei paljoa jää lapsivapaata aikaa. Aikaa jota voisi käyttää parisuhteeseen tai omaan itseensä.
Tästä syystä olenkin ottanut aikaa urheilulle heräämällä aikasin. Nyt kesällä olen noin kerran viikossa herännyt viimeistään kuudelta ja lähtenyt heittämään frisbeegolfia Tampereen uudelle Disc Golf Centerille. Nämä aamut ovat olleet mahtavaa aikaa nauttia luonnosta mukavan harrastuksen parissa!
Se fiilis, kun vastanoussut aurinko alkaa lämmittää kasteessa olevaa ruohikkoa, ja nostaa ylös pienen usvan. Koko rata on tyhjä. Tampereen frisbeegolfpyhättö varattuna vain minulle. Saan kulkea rauhassa, kuunnella luonnon ääniä. Katsella radalla näkyviä rusakoita ja oravia. Peurakin hyppi kerran väylän poikki kun olin avaamassa tiillä. Fooor!
Kuuntelen pöllöjen huhuilua metsikössä. Olen yksin keskellä metsää. Pelaan itseäni vastaan. Taputan itselleni hyvistä suorituksista, tai monesti myös totean että olipa huono heitto. Kukaan ei vaan ole kuulemassa. Onko tämä sitä metsäterapiaa? Toimii ainakin minulle!
Ysiväylän tiillä istahdan aina alas, vedän syvään henkeä ja nautin auringosta ja kesästä. Aurinko paistaa siihen täydellisesti, edessä siintää upean näköiset väylät. Hörppään vettä ja syön pähkinöitä. Ah, tämän takia kannattaa herätä!
Kierros kestää kaksi ja puoli tuntia, kotiin palaan viimeistään aamulla kymmeneltä. Siellä M-E ja lapset ovat heräilleet ja kömpivät vasta ylös sängystä. Siitä on hyvä aloittaa taas päivän puuhat!
// Markus
