Meidän häät, osa 1: Hääjuhlien valmistelu ja yksityiskohdat

Hääjuhlien valmistelu

Hääpäivä lähestyy ja ajatukset sinkoilevat ihanissa muistoissa! Tälläviikolla käsittelemme blogilla häitä, mutta ei hätää, blogi ei muutu hääblogiksi!

Itse en ole mikään ”hääihminen”, mutta naimisiinmeno oli Markukselle tärkeää.

Nyt voin sanoa, että onneksi tosiaan päädyttiin pitämään juhla ja vielä melko perinteiseen tapaan. Päivästä jäi upea muisto <3

Molempien toiveiden mukaisesti pidimme pienet häät, eli vain perheet ja pari kaveria oli kutsuttuna (yhteensä 23 henkilöä, lapset mukaanluettuna).

Hääjuhlien valmistelu on ajatuksena ihan kivaa, mutta askartelu ei vain ole se mun juttu. Siksipä hääkoristeiden tekeminen kaatui oikeastaan kokonaan Markuksen harteille. Onni on aikaansaava ja pitkämielinen puoliso. Kavereiden työllistämistä emme edes harkinneet, sillä halusimme tarjota hääpäivämme heille elämyksenä.

Kuvista huomannee, että häät järjestettiin teemaväreillä vaaleanpunainen, valkoinen, musta ja teemoilla #rustic & #heart.

Tällaisia juttuja meillä oli häissä, nauttikaa!

Hääkutsut – hääjuhlien valmistelu

Kutsuissa oli tosiaan värkkääminen. Ensin mietittiin, että haluttaisiin korttiin meidän kuva, ja aloitettiin homma monta kertaa alusta uudestaan, mutta ei saatu mitään omaan makuumme tarpeeksi tyylikästä aikaiseksi. Lopulta päädyttiin tilaamaan nämä kortit, joihin olimme molemmat tyytyväisiä.

hääkutsut tee itse

hääkoristeet tee itse
Missähän kunnossa ovat olleet postin käsittelyn jälkeen..

 

Hääkarkit – hääjuhlien valmistelu

Vadelmaveneet kuuluivat olennaisena osana kosintaan, joten halusimme hääkarkeiksemme niitä. Nämä rasiat näyttivät sopivan helpoilta tehdä (yeah right), ja niihin mahtui somasti kaksi venettä rinnakkain.

hääkoristeet tee itse
Hääkarkit tarjoiltiin tällaisissa pikkurasioissa!

Pöytien koristeet – hääjuhlien valmistelu

Juhlatila oli itsessään niin ihana, ettei se juurikaan koristeluja kaivannut. Samoin paikalta löytyneet kattaustarvikkeet sopivat täydellisesti vanhaan pirttiin.

Pöytiin laitettiin valkeat liinat, vaaleanpunaiset lautasliinat, punaisia irtosydämiä, kynttilöitä ja pienet pilttipurkkeihin itsetehdyt maljakot. Myös nimikyltit teimme itse samasta paperista kun hääkarkit.

hääkoristeet tee itse

hääkoristeet tee itse
Nämä pikkumaljakot minä askartelin ihan itse, 6kpl, huh mikä duuni..
hääkoristeet tee itse
Nimikyltit askarreltiin samasta matskusta kun karkkirasiat

 

Ajavietettä hääkuvauksen ajaksi – hääjuhlien valmistelu

Halusimme ehdottomasti, että virallinen hääkuvaus on vasta jännittävimmän osuuden, eli kirkkovihkimisen jälkeen. Uskon, että ainakin meillä tämä näkyi kuvissa rentoutuneena olemuksena. Kuvienoton ajaksi olimme järjestäneet juhlaväelle pientä puuhastelua. Hankimme Polaroid-kameran, jolla jokainen sai ottaa yhden kuvan häistä ja liittää kuvaan hashtagit. Lisäksi pikkuväelle oli puuhapussit ja koko väelle taulu, johon piirtää ja kirjoittaa, vieraskirjana.

hääjuhlien valmistelu - instakuvat
Hääinstasta meni aikaa vielä 3 vuotta, ennen kun perustimme Mutkatonta-blogin ja @mutkatontablogi -instatilin.
hääkoristeet tee itse
Esimerkkikuva on häämatkalta.

Karkkibuffet ja juomapöytä – hääjuhlien valmistelu

Karkkibuffet meidän häissä oli aika must. Itse tykkään tehdä ja suunnitella kakkuja, mutta kakkujen syöminen ei oikein luonnistu. Siksi valittiin buffettiin omia lempparikarkkeja, ja toki näön vuoksi myös esim. tikkareita. M&m’s karkit valittiin meidän Amerikka-matkailun ja nimikirjainten takia. Ah, oli niin kiva ostella noita kaikkia!

hääjuhlien valmistelu - karkkibuffetti
Mulle noitapillejä ja suukkoja!

karkkibuffetti

Juomat olimme laittaneet karkkibuffetin toiseen päähän. Koska olemme kovia limsanjuojia, tarjoilimme häissä kauniin ulkomuodon vuoksi kokispulloja ja lisukkeena paljon muita juomatölkkejä.

hääjuhlien valmistelu - kokiskori
Colaa menee meidän perheessä ”jonnii verran”..

Hääkimppu ja muut kukat

Hääkimppu oli jostain syystä ensimmäinen asia, jota aloin häitä suunnitellessa miettiä.

Rakastan kukkia, ja ihana yksinkertainen kimppu löytyikin nopeasti. Onneksi saatiin hääpäivä kesäkuulle. Tällä voitiin varmistaa, että pioneita oli myynnissä.

häät yksityiskohdat

 

hääkimppu pioneista

Pöydissä meillä oli valkeita ja vaaleanpunaisia neilikoita. Ikkunoille keräsimme luonnonkukkia. Lisäksi äitini oli tilannut meille ruokapöytään tämän alla olevan upean kimpun, jossa oli pioneita, inkaliljoja gerberoita jne. Ihan itkettää, niin kaunis se oli. Harmi, ettei siitä (tai melkein mistään sisätiloista) tullut kunnollista kuvaa.

hääkoristeet tee itse

hääjuhlien valmistelu - koristeet hääkoristeet tee itse

Hääauto – hääjuhlien valmistelu

Etsittiin hääautoksi avokuplaa, mutta sellaista ei löytynyt läheltä sopivalla hinnalla. Tällainen punainen kupla saatiin isäni tutulta puoli-ilmaiseksi lainaan, eli valinta oli helppo.

Oli muuten hauska ajaa vanhalla jyrällä kirkolle niin kovaa kun autosta lähti. Viime tipassa tietenkin. Koristelutkin jäivät kaikessa hässäkässä puolitiehen. Ei haittaa! Auto oli komia ilmankin!

hääjuhlien valmistelu - koristeet

hääjuhlien valmistelu - koristeet
Hienot kolisijat eivät näy ylemmässä kuvassa.

Muita yksityiskohtia

Vessan tarvikeloorasta ei ikävä kyllä löytynyt yhtään kuvaa. Mutta jo yleiseksi muodostuneen tavan mukaan vessoissa oli siis laatikollinen kaikenlaista hätävaraa ja raikastetta vieraiden käyttöön.

hääjuhlien valmistelu - koristeet

hääjuhlien valmistelu - tee itse kyltit

Näihin kyltteihin on hyvä lopettaa postaus. Tienviitat ohjaavat meitä yhdessä eteenpäin!

Millaisia yksityiskohtia teiltä löytyi häistänne? Vinkkaa kivoimmat kommentteihin!

M-E

Katso myös muut hääpostauksemme:

Meidän häät osa 2: Hääkakku

Meidän häät, osa 3: hääbudjetti

Meidän häät osa 4: Vinkkejä hääpäivään

3 vastausta artikkeliin “Meidän häät, osa 1: Hääjuhlien valmistelu ja yksityiskohdat

    1. Kiitos ♥️ ja miten tärkeää oli, että olit mukana ♥️ ‭

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *