Meidän häät, osa 3: Hääbudjetti

Pienet häät melko pienellä(?) budjetilla

Halusimme järjestää pienet häät vain perhepiirin kesken. Parikymmentä vierasta kuulostaa häiden järjestäjän näkökulmasta pieneltä työmäärältä, sekä myös suhteellisen matalilta kustannuksilta. Mikä oli pienien häidemme hääbudjetti ?

20 vierasta – hääbudjetti

Työmäärä oli varmasti pieni verrattuna 100+ hengen häihin, mutta kahdestaan tehtynä hommaa oli aivan riittävästi. Häiden valmistelutyöstä suurin osa on suunnittelua ja asioiden selvittelyä. Ensin yritetään yhdessä miettiä mitä halutaan, ja sitten etsitään miten nämä toiveet voitaisi toteuttaa. Päätösten ja kompromissien tekeminen voi olla työn takana, mutta kun päätöksiä on tehty niin toteutus on sitten se helpompi osa kun tietää mitä tekee. Toki askartelut ja muut itse kyhättävät jutut kertaantuvat häiden koon mukaan.

Hääbudjetissa näkyy myös osittain sama efekti kuin työmäärässä. Tietyt kulut ovat jollain tavalla kiinteitä, eivätkä välttämättä muutu osallistujamäärän mukaan. Esimerkiksi hääparin puvut maksavat tietyn summan, riippumatta vieraiden määrästä. Samassa hääpaikassa voi pitää häitä eri vierasmäärälle, joten hääpaikan vuokrakulu nousee aina portaittain väkimäärän mukaan.

Yksi isoimmista kuluista häissä on ruoka ja juomat. Niihin saa menemään rahaa melkein niin paljon kuin haluaa. Häämenujen hinnat pitopalveluissa alkavat muutamasta kympistä per henkilö. Mitä laadukkaampaa ruokaa haluaa tarjota, sitä enemmän saa laittaa hintaa. Me halusimme panostaa ruokaan, ja pieni vieraiden määrä myös osittain mahdollisti sen.

Monet laittavat myös juomiin valtavia summia. Sadan hengen juottaminen humalaan ei liene ihan halvinta huvia. Meidän häät olivat alkumaljoja lukuunottamatta alkoholittomat, joten siltä puolelta tuli budjettiin jonkin verran tilaa.

hääpuku

Meidän häiden kulujen suuruusluokkia:

  • Morsiuspuku 1000€
  • Sulhasen puku 550€
  • Hääpaikan vuokra 600€
  • Pitopalvelu 1000€
  • Kakut 175€
  • Juomat, karkkibuffet, ym. itse ostetut 150€
  • Hiukset ja meikit 200€
  • Hääkimppu ja sulhasen rele 80€
  • Valokuvaus 250€
  • Oheissälä hääpaikalle 100€
  • Polaroid-kamera + filmi 200€
  • Hääauto: puoli-ilmainen 🙂

Näiden lisäksi myös sormuksiin meni vajaa tonni, mikä ei ole sormuksista kovin paljon. Niihin saa laitettua niin paljon kuin haluaa, ylärajaa ei ole. Tähän päälle vielä häämatka mökille ja muu sekalaiset kulut, niin yhteensä n. 20 vieraan häihimme meni rahaa noin 6000€.

puvut muodostivat suuren osan hääbudjetista

Pysyimme laatimassamme budjetissa

Olimme suunnitelmissamme laskeskelleet mitä mikäkin tulisi ehkä maksamaan, ja paljonko mihinkin asiaan haluamme käyttää. Suunnitelmissa oli kaikkiin suurimpiin kuluihin laadittu sekä optimistinen arvio edullisimmasta mahdollisesta toteutuksesta, että kipuraja, jota enempää emme asiaan mielellämme käyttäisi. Optimistisen arvion mukaan minimibudjetti olisi ollut noin kolme ja puoli tonnia, ja maksimibudjettimme ylsi vajaaseen seitsemään tuhanteen.

En tiedä onko yllätys, että lopputulema oli lähempänä maksimia kuin minimiä, mutta jälkeenpäin katsottuna aika hienosti pysyimme kuitenkin ennalta asettamissamme raameissa. Ja isot kiitokset annamme myös vanhemmillemme, jotka avustivat kulujen kattamisessa!

Vinkkejä hääbudjetin laatimiseen

Hääpuvut ovat iso kuluerä. Jos ostat häämekon, sitä voi olla todella vaikea saada kaupaksi. Voi jopa käydä niin, että et edes halua luopua siitä! Näin yhdelle käyttökerralle tulee hurja hintalappu. Meillä kävi hyvin, sillä saimme kuin saimmekin mekon myytyä todella hyvään hintaan noin vuoden sisällä häistä.

Jos ostat häämekon ja toivot saavasi sen kaupaksi häiden jälkeen, niin valitse laadukas (lue: kallis) ja klassinen malli. Niitä menee koko ajan kaupaksi, mutta modernille erikoisuudelle voi olla vaikea löytää ostajaa. Halvalla muutaman sadan euron mekolla ei myöskään ole kovin suurta jälkimarkkina-arvoa.

Itse ostin häitä varten smokin. Puku on tullut käyttöön myös häiden jälkeen, joten ostos oli hyvä. Jos mies päätyy valitsemaan asuksi saketin tai frakin, niin niillä ei yleensä ole juurikaan käyttöä hääjuhlan lisäksi. Tällöin puvun vuokraaminen on varsin kannattava vaihtoehto.

kuvaus hääapaikalla - hääbudjetti
Morsiuspuku saatiin myytyä lähes samalla hinnalla, kun millä se ostettiin.

Hääkoristeet – hääbudjetti

Koristeissa ei ehkä ratkaisevaa ole niinkään se hinta, vaan vaiva. Jo pelkkien kutsujen tekeminen itse on iso työ, oli niitä sitten kuinka vähän tahansa. Kutsujen ja muiden tilpehöörien askartelussa käy helposti niin, että niitä on kiva suunnitella ja toteuttaa se ensimmäinen kappale tai kaksi. Sen jälkeen homma alkaa maistua puulta ja on vain liukuhihnamaista puurtamista.

Ehkä kaikilla ei käy näin, mutta tämä oli meidän kokemus! Kannattanee siis joko delegoida massatyöt isolle avustajakaartille, tai sitten ihan vain ostaa ne jostain.

Jos mahdollista, niin hääpaikkakin kannattaa valita niin, että se on jo itsessään miellyttävä. Näin sitä ei tarvi alkaa väkisin yrittää koristella tunnelmalliseksi. Me löysimme todella hienon paikan. Rustiikkinen ”pirtti” hyvällä sijainnilla oli oikeastaan enemmän kuin olimme osanneet haaveilla. Paikka ei tarvinnut itsessään koristeluja, pöydät vain somistettiin.

Hääpaikan etsimiseen löysin mielenkiintoisen palvelun, joka kokoaa koko Suomen juhlatilat yhteen paikkaan: Venuu.fi.

hääpaikka
Pienellä paikkakunnalla hääpaikkavalikoima oli pieni. Onneksi löysimme tämän tilan, joka oli juuri sopiva pienelle porukalle.

Minkälaisia kokemuksia tai odotuksia sinulla on tämän kokoisista häistä ja niiden budjetista? Mikä oli teidän häidenne hääbudjetti?

Jäikö jotain puuttumaan?
Kerro kommenteissa!

// Markus

Lisää hääjuttujamme:
Osa 1: Hääjuhlien valmistelu ja yksityiskohdat
Osa 2: Hääkakku
Osa 4: Vinkkejä hääpäivään

2 vastausta artikkeliin “Meidän häät, osa 3: Hääbudjetti

  1. Moikka! Millaista ohjelmaa häissänne olo, vai oliko lainkaan? 🙂 Meillä on tulossa ensi kesänä hyvin saman tyyliset pienet häät, ja kaikki vinkit ovat mahdollisen ohjelman suhteen tervetulleita!

    1. Moi, kiitos kysymyksestä!

      Olimme ohjelman kanssa aika minimalistisia, mutta jotain pientä oli suunniteltuna.

      Meillä oli juhlan alussa hääparin valokuvauksen aikana häävieraille iso canvas-taulu, johon he saivat tussailla terveisensä ja muistokirjoituksensa hääparille. Lapsille oli pussukat, joista löytyi kaikenlaista pientä tilpehööriä ja tekemistä, he saivat sillä aikaa tutustua niihin. Lapsille oli myös puuhapöytä, jossa oli piirustustarvikkeita.

      Toinen yhteisluomusohjelma oli Polaroid-kamera, jolla jokainen vieras sai ottaa kuvan. Kuvat koottiin omalle taululle. Tätäkin toteutettiin valokuvauksen aikana.

      ”Hääleikkinä” meillä oli häävisa, jossa oli paperilla muutamia kysymyksiä hääparista. Vieraat vastailivat juhlan aikana omiin papereihinsa, ja vastaukset käytiin jossain vaiheessa yhdessä läpi. Vastanneiden kesken arvottiin palkinto.

      Olimme hommanneet paikalle viulistin, joka esitti kahteen otteeseen toivomiamme kappaleita. Tämä oli osittain ruokailun / kahvin yhteydessä. Muuten musiikkia soitettiin jonkin verran Spotifyn kautta, mutta se ei ollut kovin isossa roolissa.

      Ohjelmassa oli muutamia suunniteltuja puheita, ja niiden myötä moni innostui sanomaan jotain. Pienissä häissä tämä onnistuu helpommin ja on spontaanimpaa. Näihinkin menee jonkin verran aikaa, jota on vaikea suunnitella tarkasti.

      Näiden lisäksi oli yhteistä epäformaalia valokuvausta pihalla.

      Kaiken kaikkiaan ohjelmaa oli sopivasti. Enempää ei kaivannut, eikä olisi mahtunutkaan aikatauluun.

      Yhteenvetona sanoisin, että kaikkeen menee yllättävän paljon aikaa, yleensä enemmän kuin etukäteen ajattelee. Ohjelma kannattaa olla löyhä, jotta on varaa joustaa. Pitkä lista erilaista ohjelmaa, joka alkaa heti laahata aikataulusta perässä on myös vieraiden kannalta hieman väsyttävää. Varsinkin jos vieraana on lapsiperheitä, niin se asettaa tietyt rajat heidän osallistumiselleen ja kuinka pitkään pystyy olemaan juhlassa mukana niin että se on vielä nautinnollista. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *