Barcelonan nähtävyydet – Onko siellä muutakin kuin skeittausta?

Ensimmäisen lapsemme pitkästyttävän pitkää yhdeksän kuukauden odotusaikaa kulutimme muun muassa matkustelemalla. Teimme saman kesän aikana reissun Rooman lisäksi myös Barcelonaan. Kirjoitimme matkalla blogia, jonka postauksista ja kuvista tämä postaus on koostettu ja backdeitattu parin vuoden taakse, vuoteen 2016.

Kuten Rooma, myös Barcelona oli ennestään tuttu matkakohde. Tosin tällä kertaa vain minulle (Markus). Minulle tämä skeittauksen pääkaupunki ja mekka on yksi tutuimmista ulkomaankohteista. Se on kaupunki, josta aloitin omatoimisen ulkomaanmatkailun parikymppisenä koltiaisena vuonna 2004. Sen jälkeen siellä on tullut vierailtua useamman kerran. Nämä reissut ovat sujuneet vahvasti skeittauksen merkeissä.

Tällä kertaa vuorossa oli kulttuurimatka vaimon kanssa. Halusin näyttää hänelle tuon moniulotteisen metropolin monet ilmeet, sekä löytää sieltä myös itselleni uusia elämyksiä. Tuli kierrettyä aikalailla tarkkaan must see -turistikohteita, näistä kun ei itselläni ollut vielä ollenkaan syvempää kokemusta. Aiemmat reissuni olivat keskittyneet lähinnä skeittispottien bongailuun sekä MACBAn etupihan kurbeihin.

Setup

  • Lennot jostain halvatlennot.com tms. melko edukkaasti, en muista enää paljonko maksoivat, jotain 150 ja 200 välillä menopaluu, KLM oli yhtiö.
  • Majoitukseen päätettiin tällä kertaa panostaa: etukäteen koko ajaksi, keskeisestä sijainnista, ja tarpeeksi tasokas jotta ilmastointi ym. varmasti pelaa. Raskaana ollessa haluaa ehkä sellai about mukavat oltavat yöpymisiin. Otettiin sitte 100e/yö hotelli Sagrada Familian vierestä.
  • Etukäteen oli tsekkailtu kohteita missä haluttaisi käydä. Käytännön asioista ei tarvinut huolehtia, koska mulla oli niistä jo vahva kokemus, ja kielitaitokin löytyy 🙂 Tosin paikallisten ykköskieltä eli katalaania en juurikaan osaa, mutta kyllä sitäkin ymmärtää ja voi arvailla aika hyvin 🙂 Kakkosella eli espanjalla kuitenkin selvittiin paremmin kuin tarpeeksi.

Nokka kohti stadia. Syksyisen koleassa sadesäässä vois lähtee vaikka Barcelonaan!

matkalla Barcelonaan
Meitä oli kolme lähdössä matkalle! Sen näkee kuulemma tulevan äitin naamasta.

Amsterdamin kautta

Välilaskeuma Damiin, junalla Centraal Steissille, ja kohti Burger Baaria.

Oltiin katteltu tuollanen suositus intternetistä, ja Markus päätti että sitä kokeillaan.

Amsterdam burger
Kumpi hamppari mahtaa olla kumman?

Sitähän Markus ei tosin tiennyt, että tämä purilaisjointti (heh heh) oli aivan punaisten lyhtyjen kupeessa.

Kadulla haisi muukin kuin Marlboro, ja porukkaa oli melko paljon. Pieni kävelylenkki ehdittiin tehdä, sitten takasin asemalle ja jatkolennolle.

Iloinen Amsterdam
Iloinen Amsterdam!
Amsterdamin keskusta
Vähän kun Venetsiassa olis.

Ah. Oli parempi ilma. Ei juuri ilmakuoppia toisin kuin edellisellä lennolla.

Lentokone Amsterdam Barcelona

KLM:llä on muuten hyvät eväät. Lyhyet lennot ja purtavaa tuli pizzasta sipsipusseihin. Juotavista nyt puhumattakaan.

Just ehdittiin viimesillä metroilla Sagrada Familialla sijaitsevalle hotellille. Aika väsynyttä jengiä.

Barcelonaan

Hotelli on aika jees. :p

Barcelonan hotelli
Rankan matkan jälkeen tällainen huone ilmastoinnilla tuntui aika hyvältä.

Kyllä maistui suihku ja pehmeä sänky hyvällä patjalla!

Aamulla suorittiin katselemaan kylän isoa kirkkoa auringonvalossa.

Barcelonan nähtävyydet - Sagrada familia
Myö ja kirkko.

Keskusta, Las Ramblas

Kirkonkylällä osui silmään pulla ja leipä poikineen, joten murkinoimme aamiaista siinä sitten.

Barcelona - Sagrada Familian läheltä löytyi leipomo
Ihanin leipomo löytyi ihan läheltä ekaa nähtävyyttä!

Ateriamme onkin näköjään tällä kertaa undisclosed. Leipomotuotteiden hintatason alhaisuus tällaisessa paikassa, aivan turistikohteen vieressä, oli yllättävää.

Lähdettiin ekana ihan vaan kattomaan sitä kuuluisinta Barcelonaa. Ramblas ja siittä Maremagnumin kautta biitsille.

Barcelonan katukivetys
Matkoilla sitä on ihan eri tavalla silmää yksityiskohdille – vaikkapa maassa.

Ramblan Carrefourissa oli hyvä tarjonta.

Mercat Nou mehut
Hirrveen kuuma ulkona ja sit osut tällaselle myyntitiskille..

Oli reipas kolmekymmentä mittarissa ja suora auringonpiste kummankin päähän. Talsiminen vei mehut aika tehokkaasti, ja kunnolla juominen aloitettiin vähän myöhään, vasta iltapäivällä. Toinen toipuu selkävaivasta ja toisella akuutti pallomahasyndrooma.. Tuli ehkä vähän aloitettua liian rankasti tämä loma. Kahen aikaan seistiin rannalla palmun varjossa ja todettiin että pakko päästä breikkaamaan ja refrescaamaan itseään. Nokka kohti hotellia siis..!

Barcelona satama

Hypättiin sporaan ja ajeltiin vähän lähemmäs. Siinä matkalla nähtiin ilmeisesti melko uusi katettu ulkomarkkinapaikka. Hirvee määrä krääsää ja löytöjä, jollekin, ehkä.

Barcelona kirppis
Muutama tuote odottaa ostajaa.

Sit kaupan kautta täyttämään vähän meijän sinistä hohkaavaa jääkaappia mm. sinisellä juomalla!

Barcelona Sininen jääkaappi

Gaudín talot

Kohta voidaan jatkaa iltakierrokselle jonnekkin! Jotain kummallisia kämppiä jotka yks tunnettu paikallinen visionääri suunnitteli joskus.

Gaudi talot Barcelona
Detskut kohdillaan!
Gaudi talot Barcelona
Kierrätysrautaa hienossa solmussa.
Nähtävyydet Barcelonassa - Gaudi talot Barcelona
Oisko meillekin ton tyyppinen parveke?

Illan pimetessä vielä vähän shoppingia ja sit lepäämään! Eilen mietittiin että meillä on aika paljon kohteita mietittynä, muttei kovin montaa päivää aikaa… No mitä tekee kaksi DI:tä? Tietenkin listaa kaikki kohteet, ja ryhmittelee ne prioriteetin, sijainnin ja aukioloaikojen mukaan jäljellä oleville päiville!

Näin saatiin tuleville päiville ohjelmarunko, jonka mukaan ehdimme ehkä nähdä melkein kaiken mitä suunniteltiin!

Sit eikun menoksi!

Barrio Gótico

Näkymä hotellihuoneemme parvekkeelta. Aamulla egana gohti goottilaista kaupunginosaa.

Barcelona hotelli Sagrada Familia
Barcelonan vanhin kaivo.

Barcelona vanha kaivo

Kävelytourilla kapeita kujia pitkin nähtiin mm. Rooman ajalta säilyneitä tolppia.
Aurinko ei poltellut enää kapeille kujille ollenkaan niin pahasti.

Barcelona antiikin kreikka

Kahvila Barcelona
Kyllä. Kahvi Espanjassa on ihanaa!

Picasson museo

Yks vajaan tunnin jonotus joka olikin oikeestaan turha, ei juurikaan haitannut kun mentiin tutustumaan Picasson tuherruksiin. (Monen museon passin sai siis jonottamatta toiselta luukulta, ja sellanen oltiin ostamassa…)

”Las Meninas” oli yksi vaikuttavimpia teoksia.

Seuraavaksi oli vuorossa Pintxopöytä baskityylisessä ravintolassa, josta noukittiin muutamia makupaloja. Kun on syönyt, palautetaan tikut ja lasku tulee niiden mukaan. Pari eugenia kappaleelta, että hiukan piti itseään hillitä.

Sen jälkeen kohti Boquería -kauppahallia Ramblasilla. Siellä oli hedelmämehut ja -kipot kova sana. Hyvää oli!

Barcelona Boqueria
Täällä ois lapsille ihasteltavaa!

Aamupäivän ohjelma alkoi olla pientä shoppingia vaille valmis. Sitten hotellilta vauhtia iltaan.

Park Güell

Ti ilta:

Must see -Guellin puistoa kahtomaan!

Barcelonan nähtävyydet - Barcelona Park Guell
Auringon laskiessa ehkä vähän vähemmän jengiä.

Ylläri oli, että aaltopenkeille on nykyään pääsymaksu. Ja toinen ylläri, että puoli yheksän jälkeen illalla sinne kuitenkin pääsee ilmaiseksi.

Ergonominen oli penkki.

Barcelona Park Guell
Valo ei illalla oikein enää riittänyt tarkkoihin kuviin.

Salamanteri.

Barcelona Park Guell

Tapiéz museo

Ke aamu alkoi Tapieesin museovierailulla. Oli kivaa kun siellä ei ollut jonoa. Syykin selvisi hyvin pian… Museon anti oli kaikilla mittareilla erittäin vähäinen. Ei vastannut millään lailla odotuksiin, jotka nekään ei kauhean kovalla tasolla olleet kun ei taiteilijasta mitään tiedetty etukäteen.. 10min ja oltiin jo pihalla lampsimassa kohti MACBAA.

Barcelona Tapiez museo

Hienoin teos oli video, jossa robotti siirteli pulloja. Ei tosin liittynyt Tapiézin pysyvään kokoelmaan mitenkään eikä ollut hänen teos.

Tipsi tuleville matkaajille: Don’t waste your time!

Macba

Tätä vierailua pienesti odotettu koko reissu.

Barcelona MACBA
Tätä nähtävyyttä oli monestakin syystä odotettu!

Markus katteli varmaan enemmän etupihaa kuin taidenäyttelyitä. Tuttu paikka vuosien takaa skedereissuilta.

Barcelona MACBA
Ihan näyttää sotkun puolesta meidän hotellihuoneelle – mut tää onki yks huone MACBAS!

Pieniä välipaloja..
Ke ip ohjelmassa shoppailua isossa jenkkityylisessä sentterissä.

Barcelona ruokapaikka
Ei olis tuolloin uskonut, että nykyään tosta Markuksen paidasta tulee mieleen vaan Ryhmä Hau.
Barcelona ruokaa
Aika herkku.

 

Ke-iltana suunnattiin huvipuistoon! Matkailtiin paikan päälle metrolla, bussilla ja funicularilla, eli jonkin sortin ylämäkijunalla. M-E:lle aivan uus kokemus 🙂

Barcelona Tibidabo funicular
Tää oli kuvan ottajalle eka kerta funikulaarissa ikinä!

Tibidabo

Tibidabo on yksi euroopan vanhimpia huvipuistoja ja sijaitsee siis jyrkän rinteen huipulla.

Barcelona Tibidabo
Mieletön paikka!

Markus pisti elämän risaseks ja osti meille kunnon satsin churroja 😀 oli tosi hyviä mut ei niitä ihan puolta kiloa vedä.

Barcelona Tibidabo churros
Pienempikin annos Churroja saattais riittää kahdelle.

Auringonlaskun jälkeen takaisin alas!

Barcelona Tibidabo auringonlasku

Barceloneta

To aamu oli varattu biitsille!

Ei ollu liian kuuma, välimerikin aika mukavan viilentävä. Kuvia nolla.

Mont Juic

Vikaks illaks jätettiin Mont Juicille kapuaminen (junalla). Käytiin eka katalonialaisen taiteen museossa.

Elämyksiä tarjosivat mm:

Barcelona Museo Nacional Barcelona Museo Nacional Barcelona Museo Nacional

Mahtava paikka. Kannattaa käydä ajan kanssa. Samalla lipulla pääsee toisena päivänä ilmaiseksi. Meillä ei ollut paljoa aikaa, joten juostiin läpi modernin taiteen kerros, eli noin puolet. Ilta jatkui National Museumin edessä olevilla suihkulähteillä. Porukkaa oli paikalla ihan älytön määrä – kaikki odottamassa illan suihkulähde-valoshowta. Show oli kaiken odotuksen arvoinen.

Barcelona Magic Fountain
Tää vaan pitää kokee!

Barcelona Magic Fountain Barcelona Magic Fountain

Miró museo

Katalonian modernin taiteen pläjäyksen jälkeen suorittiin Miron museoon. Aika vaikeaa taidetta itselle, mut ihan hauska kokemus.

Barcelona Miro museo
Teletappi.

Ryijy himaan.

Barcelona Miro museo
Mahareppu alkoi aina hieman painaa iltaa kohden.

Kolme isoa kanvasta joissa pelkkä yksi viiva. Ei menny jakeluun.Perjantai-aamuna oli lähtö kotiin päin. Onneks matkalle oli viel tekemistä, eli päivä Amsterdamissa!

Barcelona Miro museo
Kääntyile keskellä.

Amsterdam uusiks

Oli aikomus mennä vilkasemaan Anne Frankin taloa, mutta ei oltu varattu lippuja ja jonot meni hieman meidän mukavuusalueen ulkopuolelle.

Päädyttiin siis vaan kiertelee ihanassa auringonpaisteessa. Kaupunki kanaaleineneen ja vanhoine taloineen oli kieltämättä todella kaunis!

Kaupunki kun kaupunki, ruoka kertoo tason. Ihan ekaks piti saada kahvia, ja oli tarkotus mennä Le pain quotidieniin, mut valikoima ei vakuuttanut, joten suorittiin ekaan kivalta näyttävään kahvilaan. Paikan nimi oli Hay, ja samassa mestassa myös kauppa, jossa ihanaa krääsää. M-E nappasi Eclaire leivoksen ja Cappuccion, Markus halusi säästää mahaa belgialaiselle vohvelille.

 

Amsterdam kahvila Eclaire
Näitä pahamaineisia leivoksia tehtiin myös myöhemmin esikoisen ristiäisiin – ja unohdettiin laittaa ne tarjolle!

Leivosvalinta oli napakymppi. Vaniljaa sisällä ja vaniljaa päällä. Ja kaunis kun mikä.

Kahvin jälkeen lähdettiin metsästämään Markukselle vahvelia. Täydellinen paikka löytyi ihan kulman takaa.

Amsterdam gofres vohveli
Markus voitti ihanuusleivoskisan tällä teoksella.

Paikassa oli ihan uskomaton naismyyjä-komedienne. Markus otti vohvelin kermavaahdolla ja näytti ihan tyytyväiseltä syöjältä.

Myöhemmin käytiin viel syömässä kiviuunipizzaa. Jälleen nappivalinta. Margherita, Markuksen vakiovalinta, oli erityisen herkku.

 

Paras pizza Amsterdamissa
Tää oli piste Amsterdamin i:n päälle!

Amsterdam pizza

Sellainen oli se matka. Syvällisempiä pohdintoja ei matkan aikana ehtinyt raapustaa. Postausten tekeminen illalla väsyneenä hotellin hittaan netin kanssa (aikaa ennen EU-dataa) oli muutenkin aika raskasta. Jäipä tästäkin reissusta kiva muistelo dokumentoituna!

Barcelona Starbucks
Ei matkaa ilman Starban herkkuja!
Barcelona coca cola
Jostain syystä mun nimiset oli päässy loppumaan..
Barcelona street art
Miks en itte oo keksiny tätä.

Entä miten sujuu matkustaminen Barcelonassa pienen lapsen kanssa!
Olemme ottaneet siitäkin selvää!
Lue juttu: Barcelona pienen lapsen kanssa!

2 vastausta artikkeliin “Barcelonan nähtävyydet – Onko siellä muutakin kuin skeittausta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *