Avioliiton jakamistalous – Omat vai yhteiset rahat?

Omat vai yhteiset rahat?

Meillä on yhteiset. Kaikki mikä on minun, on myös M-E:n, ja toisin päin.

Miten tämä malli toimii meillä?

Miten sovittaa erilaiset taloudet yhteen?

Kun aloimme seurustella, olimme molemmat opiskelijoita. Tulomme olivat epäsäännöllisiä, eikä järin suuria. Kummallakin oli oma tapansa hoitaa talouttaan. Mitään ongelmia ei tietenkään ollut, koska kumpikin hoiti oman osansa tahollaan, eikä rahasta tarvinnut oikeastaan puhua lainkaan.

Kun sitten aloimme yhdistää talouksiamme, pikku hiljaa saimme nähdä myös mitä sinne toisen puolelle kuuluu. Aluksi asialla ei ollut juurikaan väliä, koska rakkaus. Hetken aikaa naimisissa oltuamme, aloimme huomata mitkä asiat toista ärsyttää.

Itse olen ollut rahankäytössä melko tarkka, ja ostamisessa ja omistamisessa enemmän minimalisti kuin kerskakuluttaja. En koe olevani impulsiivinen ostelija, ja M-E sanookin että ei tiedä ketään joka ostaisi niin vähän mitään kuin minä.

M-E on (tai oli ainakin ennen minua) rahankäytön suhteen vähän huolettomampi. Hän ei avannut ja maksanut laskuja heti kun ne tuli, ei laskenut juuston kilohintaa tai luottokortin korkoja. Kaikki meni omalla painollaan, eikä taloudellisia huolia ollut. Töitä tekevänä opiskelijana häntä toki rangaistiin jälkikäteen valtion toimesta, ja siten opintotukien takaisinmaksut olivat hänelle suurimpia riippakiviä mitä tuli taloudenhoitoon.

Omat vai yhteiset rahat?

Kun taloutemme yhdistyivät, minä olin vahvasti sitä mieltä, että tottakai meillä on yhteiset rahat. En nähnyt mitään järkeä siinä, että pimittäisimme rahojamme omilla tileillämme, ja yhteisten menojen jakaminen pitäisi hoitaa laskimella tasan ja tarkkaan.

Varsinkin kun itse valmistuin ja olin töissä, ja M-E teki vielä opintojaan päätökseen, tilanne olisi ollut todella epäreilu. Olimme hetken aikaa jopa tilanteessa, jossa M-E ei saanut mistään mitään rahaa. Opintotuki oli päättynyt, ja minun tulojeni vuoksi hän ei ollut oikeutettu mihinkään etuuteen.

Olisi ollut todella nihkeätä, jos M-E:n olisi pitänyt ”pyytää” minulta rahaa, tai minun olisi pitänyt ”tarjota” M-E:lle asioita. Hei kamoon, me ollaan aviopari! Kaikki mikä on minun, on myös sinun!

M-E ei ollut varsinaisesti tämän mallin kannattaja. Hän suostui siihen, koska se oli siinä tilanteessa helpoin keino toteuttaa malli joka on reilu molemmille. Vaihtoehtona olisi ollut juurikin joku kaiken jakaminen jollain epämääräisellä tavalla laskemalla. Vaivalloista ja rasittavaa..

Tämä järjestely toimi kohtalaisesti, ja tilanne on edelleen sama. Meillä on yhteiset rahat yhteisellä tilillä, ja kumpikin saa itsenäisesti käyttää sitä rahaa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tapana on tietenkin yleensä keskustella vähän isommista hankinnoista etukäteen, jotta suuria yllätyksiä ei tule kummallekaan. Kun kulutustottumukset ovat edes melko lähellä toisiaan, tämä toimii. Mutta täysin ongelmatonta tämmöinen tilanne ei tietenkään ole.

Pidemmän päälle ongelmia voi syntyä, kun toinen tienaa enemmän tai kun toinen kontrolloi yhteisiä raha-asioita enemmän.

Kuten mainitsin, M-E on ollut kauemmin opiskelijana / työttömänä / äitiyslomalla kuin minä, ja siten hänen saama rahamäärä on pienempi kuin minun. Tulojen suhteen ns. alisteisessa asemassa oleminen kovin pitkään ei ole kenellekään kivaa.

Vaikka tietääkin, että kaikki rahat ovat yhteisiä, niin normaali itsenäinen ihminen kaipaa kyllä myös sitä omaa taloudellista riippumattomuutta. Tunnetta, että on ihan oikeasti sitä omaa rahaa, jonka voi käyttää itse täsmälleen siihen mihin haluaa tuntematta minkäänlaista syyllisyyttä tai selityksen velkaa toiselle.

Hätävara molemmille

Yhteisten rahojen tilanteessa kannattaa ottaa huomioon myös varautuminen pahimpaan. Eli jos toinen puolisoista menehtyy, voi yhteinen tili aiheuttaa käytännön hankaluuksia. Voi käydä niin, että leskeksi jäänyt ei saakaan käytettyä yhteisen tilin varoja ennen kuin perunkirjoitusbyrokratia on hoidettu.

Tämä tilanne aiheuttaisi kovin ikävän tilanteen kaiken sen muun lisäksi mitä tällainen tapahtuma toisi tullessaan. Tämä asia on meillä tiedossa, mutta toimet ovat vielä hieman kesken. Omat tilit kyllä löytyy, mutta vielä pitäisi jostain löytää ne hätävararahat, jotka laitettaisi näille varatileille makaamaan.

Rahapuhetta pöytään!

Olen viime aikoina kuunnellut Julia Thurénin Ylelle tekemää podcastia Melkein kaikki rahasta. Siinä puhutaan mukavan avoimesti kaikenlaisista raha-asioista. Thurén keskittyy vieraidensa kanssa varsinkin pariskuntien taloudenpitoon. Hän on myös kanssani samaa ikäluokkaa, joten jutut lähtee aika samanlaiselta pohjalta ja niihin on helppo samaistua. Suosittelen!

Thurén mainitseekin useasti, että rahasta pitäisi pystyä puhumaan ihan kuten mistä tahansa muustakin aiheesta. Hänen vinkkinsä on, että kun rohkeasti vaan nostaa raha-asiat puheeseen, niin ensimmäisten kertojen jälkeen aihe alkaa tuntua helpommalta. Olen täysin samaa mieltä.

Meidän rahariidat

Meidän parisuhteessa raha ei ole aiheuttanut järisyttävän suuria riitoja, mutta tietty jännite raha-asioista keskustelemisessa silti on. Jännite liittyy enimmäkseen meidän erilaiseen asennoitumiseen ja tapaan ajatella rahasta.

Minun tapani hoitaa ja suunnitella raha-asioita on tietynlainen. Lasken varat, tulot ja menot euron tarkasti. Laitan nämä ekseliin ja katson numeroista, mikä tilanteemme on nyt ja mihin suuntaan se tulee kehittymään. Jos pitää tehdä oletuksia tai ennusteita, lasken mieluummin pessimistisen skenaarion mukaan kuin optimistisen.

M-E:n tapa lähestyä taloussuunnittelua on hieman erilainen. Hän on suurpiirteisempi. Hän laskee asioita vähän eri tavalla ja tarkkuudella. Hän on optimistisempi kuin minä. Hänelle riittää ehkä enemmän sellainen fiilispohjainen tuntuma, että joo, kaikki on aika jees.

Kun sitten keskustelemme rahasta, nämä asenne-erot tekevät aina samanlaisen jännitteen. Minä tuon esille ekselini ja raportoin ennusteet rahoistamme, ja M-E sanoo että mä haluun aina saada kaiken näyttämään niin huonolta kuin mahdollista. Koskaan ei ole niin hyvä tilanne, että olisi varaa mihinkään ekstraan. M-E taas vakuuttelee että kyllä me pärjätään, niin kauan kun säästöjä on ja luottokortista korkoja maksetaan vaan harvakseltaan. Minä lasken mahdollisia muutaman euron luottokorkoja tai mietin jäljellä olevia osamaksujen lyhennyseriä ja parin vuoden päästä mahdollisesti nousevaa asuntolainan korkoa.

Tämä pienimuotoinen kinastelu, joka johtui vain asenteista, johti muutama vuosi sitten siihen, että lopetin sen ekselin päivittämisen. Annoin sen verran periksi, että joo, kyllä me pärjätään vaikka en jokaista juttua arvioikaan etukäteen tai seuraa toteutunutta kulutusta.

Tämä osoittautui ihan hyväksikin ratkaisuksi. Minun henkinen taakkani jatkuvasta talouden seuraamisesta väheni, ja minun ei tarvinnut joka kuukausi tuoda esiin sitä, minkälainen meidän rahatilanne on tällä hetkellä minun laskujeni mukaan. Vaikka tilanne oli siis useimmiten ihan vakaa, niin asia esittäytyi M-E:lle aina silti siinä valossa, miten meillä ei ole yhtään löysää ja miten pitäisi koko ajan olla tarkkana rahankäytön suhteen. Hän saattoi tuntea sen kontrolloivana käytöksenä.

Huomasin, että me pärjätään ihan yhtä lailla ilman jatkuvaa kontrollia. Minun piti vain luopua hieman omasta tarpeestani olla koko ajan kartalla missä tarkalleen mennään. Tässä asiassa täytyy siis kiittääkin M-E:tä, että hän on opettanut minua myös vähän löysäämään nutturaa! Kuten M-E:kin on tullut raha-asioissa omalla tavallaan ja minua vastaan, niin minäkin olen hieman pystynyt joustamaan omista tavoistani. Asenteiden muuttaminen ei ole helppoa, mutta niitä voi yrittää työstää!

No, viimeaikoina ekseli palasi yhteistuumissa kuvioihin, kun aloimme suunnitella tulevaa vauvavuotta ja sen taloutta. Tällä kertaa teimme koko vuoden suunnitelman etukäteen. Tulot ja menot, palkat, tuet ja avustukset, lapsilisät, nousevat ruokakulut, hankinnat uudelle vauvalle… Kunnon vuosibudjetti.

Täytyy sanoa, että tämä suunnitelma rauhoitti mieltä, koska se kertoi että meillä on kuin onkin toivoa. Rahan puolesta minä voin esimerkiksi pitää vanhempainvapaata ja niin edelleen.

Rahatavoitteita lähitulevaisuuteen

Tässä muutamia asioita, jotka ovat meidän perheessä ajankohtaisia nyt tai lähitulevaisuudessa.

Lapselle säästäminen

Kuten ensimmäisellekin lapselle, alamme säästää myös toiselle lapselle heti kun hän vain saa henkilötunnuksen. ”Ideaali” olisi, jos voisi säästää vaikka lapsen saaman lapsilisän kokonaan lapselle (eläkeläisenä miljonääri :), mutta ihan niin rahoissamme emme taida olla että tämä onnistuisi. Katsotaan, jos sitä nyt edes jotain kymppejä kuukaudessa saisi laitettua lapselle säästöön.

Säästötapa tulee varmasti olemaan tuttu ja turvallinen Nordnetin superrahasto, koska se on helppoa ja siitä ei aiheudu meille mitään kuluja. Pienimpämme hyppää vuoden lopussa todennäköisesti myös S-junan kyytiin vielä kun se on ehkä vähän aikaa kannattavaa.

Lapselle säästämisestä kirjoitin aiemmin oman postauksen: Talouskasvatus ja lapselle säästäminen, eli kuinka tehdä lapsesta miljonääri valtion rahoilla?

Vaimolle säästäminen

Johtuen muun muassa opiskeluiden, työnhaun ja ensimmäisen lapsen syntymän ajoituksesta, M-E on ollut poissa työelämästä muutaman vuoden. Enemmän tai vähemmän omasta tahdostaan hän on ollut se, joka on hoitanut lastamme kotona. Lisää kotona oloa on edelleen tulossa toisen lapsen kanssa.

Tästä syystä hänelle on kertynyt vähemmän eläkettä kuin minulle. Olemme yhdessä jo päättäneet, että säästämme hänelle yhdessä vähintään sen verran rahaa, mikä korvaa eläkepäivinä nämä menetetyt eläkekertymät.

On vielä täysin auki paljonko tuo summa on ja milloin saamme sen kerättyä. Mutta periaatepäätös on jo tehty!

Minulle (eli meille) säästäminen

Thurénin podcastien ynnä muiden vastaavien myötä olen itsekin viimeaikoina jälleen kiinnostunut enemmän säästämisestä ja sijoittamisesta. Tällä hetkellä taitaa vaan olla niin, että kiinnostusta olisi enemmän kuin ylimääräisiä varoja joita voisi sijoittaa.

Toisaalta, säästimme me yksistä palkkatuloista käsirahat ensiasuntoomme noin vuodessa, että mikä tahansa on näköjään mahdollista. Thurén kirjoitti muuten kirjan siitä, miten säästi vuodessa 10 000 euroa. Ollaan vähän ihmetelty, että eihän tuo nyt ollut temppu eikä mikään, miks siitä pitäs kirjoittaa kirja…?

// Markus