Alkuraskaudet ja fiilikset

Alkuraskaus on yhtä kuplivaa onnea? Kenellä on, kenellä ei.

Itse en ole koskaan ollut raskausintoilija. En ole haaveillut lapsista enkä raskaana olemisesta. Selvisi myös ensimmäisen raskauden aikana, ettei raskaana oleminen ole ns. mun juttu. Koen itseni vain liian isoksi ja kömpelöksi, enkä osaa hehkuttaa tulevaa onnea, vaikka toki ainakin jollain tasolla odotan lapsen saapumista maailmaan.

Nyt minulla on onneksi se kokemus, että ensimmäisen synnytyksen jälkeen rakastuin oitis vauvaan päätä pahkaa. Sen voimalla jaksaa kulkea uuden raskauden päästä päähän.

Ensimmäinen raskaus – alkuraskaus

Ensimmäinen raskauteni alkoi yllätyksenä elämäntilanteessa, jossa minulla oli kaikki mitä ihminen voi toivoa. Olin mennyt vajaa vuosi sitten naimisiin mieheni kanssa. Olimme vuosien yhdessäolon jälkeen edelleen rakastuneita. Tulevaisuus tuntui turvatulta, sillä miehelläni oli vakituinen työpaikka, jossa hän vieläpä viihtyi. Itse olin vihdoin valmistumassa koulusta, ja alalta, jossa töitä riittää.

En ollut kuitenkaan koskaan oikeasti ajatellut haluavani lapsia, en tehnyt valintaa raskaudesta tietoisesti itse ja noh, elämäntilanne oli vaan todella stressaava. Samaan aikaan viimeistelin diplomityötäni, ja äitini sairasteli vaikeasti.

Olin itse lopettanut työt vajaa puoli vuotta aiemmin, jotta saisin koulun vihdoin loppuun. Minulla oli siis päivät pitkät aikaa vatvoa tulevaa (pelottavaa) elämänmuutosta ja sen mahdollisia kauhukuvia. Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa vauvaa kovasti itselleen toivovasta röyhkeältä ja epäkiitolliselta, mutta tällainen oli mielenmaisemani. En ollut tietoisesti valinnut tulla raskaaksi ja siksi tilanne tuntui epäreilulta. Tiesin, että minun elämäni tulisi muuttumaan täysin, mieheni ei niinkään.

En ollut koskaan kärsinyt hampaiden narskuttelusta, mutta nyt heräsin joka aamu siihen, että jäystin leukojani posket ja pää kipeänä. Nukahtaminen oli vaikeaa, ja pyörittelin päässäni kauhuskenaarioita siitä, miten en löytäisi yhteyttä vauvaan ja miten vauva varastaisi kaiken itselleni tärkeän oman ajan. Miten ihmeessä kaksi ihmistä, jotka olivat tuskin koskaan pitäneet vauvaa sylissään, voisivat pitää uuden elämän hengissä?

Mietin, miten mieheni löytäisi itsensä toteuttamassa konservatiivisia arvoja ja alkaisi haluta minun olevan kotitonttuna, kun hän itse käy töissä. Miten en koskaan pääsisi enää kiinni työelämään ja huomaisin viiden vuoden päästä olevani kiukkuinen, katkera ja kaikkien karttama viiden lapsen äiti. Että niin vain kävi. Kiitos medialle näistä lohduttomista (ja pitkälti väärään suuntaan väritetyistä) mielikuvista.

En suoraan sanottuna tiedä mistä nämä ajatukset syntyivät. Liikaa aikaa, mielikuvituksekas ja muutoksenpelkoinen mieli. Hormonien myrsky?

Raskausajan vaivat

Minulla ei siis ollut raskaudesta oikeastaan minkäänlaista perinteistä fyysistä vaivaa. En kärsinyt liitoskivuista, suonikohjuista, korkeasta verenpaineesta, jopa kilpirauhasarvoni paranivat raskausaikana.

Maha ei oikeastaan missään vaiheessa haitannut menoa, vaikka se viimeisen kahden kuukauden aikana kasvoikin melko suureksi. Tunsin toki itseni kömpelöksi, mutta sitäkin kesti vain muutaman parin viimeisen kuukauden ajan. Minulla ei ollut pahoinvointia lukuunottamatta parin päivän pientä kuvotusta raskausviikolla kuusi. Olin elämäni kunnossa fyysisesti. Salilla käyntiä jouduin tosin rajoittamaan, sillä kaikenlaiset ponnistukset kovettivat mahan, eli minulla ilmeisesti supisteli kevyesti.

Mieltymys kahvin juontiin hävisi jo melkein samantien kun kuulin raskaudesta. En kuitenkaan migreenin pelossa uskaltanut lopettaa kahvinjuontia kokonaan, vaan vedin väkisellä kupin pari joka päivä. Migreeni oli oikeastaan raskauden ajan pahin seuralaiseni.

Lue lisää: ”Migreeni raskauden aikana.”

Migreeni on minulla ”perussairaus”, jonka saa kyllä kuriin lääkkeillä, mutta raskausaikana kaikkien lääkkeiden välttäminen aiheutti pitkittyneitä päänsärkyjaksoja, ja jossain raskausviikon 16 tienoilla vietin 15 päivän särkyjakson jälkeen yhden yön tiputuksessa sairaalassa. Tällä saatiin kierre katkeamaan, ja seuraava paha migreenijaksoni taisi olla pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Sen taisin vain kärsiä läpi.

Lue lisää: ”Kuukautismigreeni – riesa, joka repii päätä ja koko perhettä.”

Toisaalta sain erikoislääkäriltä oheistuksen, että päänsärkyjakson pitkittäminen ei ole hyvä vaihtoehto. On olemassa migreenilääkkeitä, joiden haittavaikutukset vauvalle ovat tutkimusten mukaan todella harvinaisia. Onnekseni tuo lääke on myös minulle sopivia migreenilääke.

Raskausajan syömishimot

Ensimmäisessä raskaudessani ajattelin, ettei minulla ollut minkäänlaisia raskausajan ruokahimoja, mutta nyt kun katsoo taaksepäin, niin join jostain syystä paljon juissin vadelmamustikkamehua ja berliininmunkit maistuivat. En tiedä olenko syönyt yhtään munkkia ensimmäisen raskauden jälkeen. Lisäksi halusin syödä vain perinteisesti lasten herkkuruokina pitämiä ruokia kuten lihapullia ja perunamuussia, nakkeja, pizzaa, hampurilaisia ja ranskalaisia. Kasvikset eivät kiinnostaneet, vaikka toki niitä väkisellä söin.

Viimeksi ollessani neljännellä ja viidennellä kuulla, matkustimme Markuksen kanssa sekä Barcelonaan, että Roomaan. Viimeinen mahdollisuus nauttia matkailusta kahden. Voin lämpimästi suositella tällaisia parisuhdematkoja, mikäli odotus vaan sen sallii. Tänä vuonna olemmekin lähdössä jenkkeihin raskausviikoiksi 21-22. Saa nähdä miten reissu tällä kertaa sujuu!

Ihan muutama jäätelö tuli reissussa syötyä..

Toinen raskaus

Olin kuvitellut, että ensimmäisen raskauden mielialaoireilussa oli kyse vaan kauhusta muutoksen edessä, mutta nyt ollessani toista kertaa raskaana, huomaan että hormonit todennäköisesti ovat suurin syy mielialani muutoksiin. Vaikka olin todella halunnut tulla raskaaksi jo pitkän aikaa (yhteisen päätöksen teko kesti), huomasin heti ensimmäisten raskausviikkojen aikana kääntyväni jälleen kerran täysin sisäänpäin. Markus sanoi, ettei minuun oikein saa kontaktia, ja siltä minusta itsestänikin tuntui.

Ihmettelin, miksi ihmeessä olin halunnut taas lähteä tähän samaan rumbaan uudestaan? Molemmissa alkuraskauksissa olen turvonnut ihan järkyttävästi (yhden vaatekoon) ensimmäisen parin kuukauden aikana, jonka jälkeen tilanne hieman hellittää. Inho omaa kehoa kohtaan on ollut valtavaa. Jälleen kerran kävin siis samat tunteet läpi.

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka heti plussan jälkeen kertovat innoissaan asiasta muille, alkavat hössöttää uudesta tulokkaasta ja kasvavasta mahastaan. Itse en vaan ole tätä tyyppiä. Minun on selkeästi vaikea ottaa niskalenkkiä raskaushormoneista ja ajatukseni alkavat tahtomattani kiertää kehää.

Alkuraskaus, pahoinvointi ja väsymys

Tämä raskaus on ollut sinänsä hieman erilainen edelliseen verrattuna, että minulla oli monta viikkoa hieman ällö olo. Pahimmat selkkaukset kotona ovat aiheuttaneet myttyyn jätetyt haisevat tiskirätit, liian pitkäksi aikaa koneeseen unohtuneet pyykit ja niiden ummehtunut haju ja viemättä jääneet biojätteet. Hajuaistini on herkistynyt pahoille hajuille niin, että Markus on saanut hoitaa kaikki haisevat asiat, minun juostessa parvekkeelle karkuun.

Lisäksi olen ollut ihan järkyttävän väsynyt. Nukun öisin 9-10 tuntia, mutta tuntuu, ettei se ole riittänyt mihinkään. Heti kun Markus tulee töistä kotiin, heivaan esikoisen tavalliseen tapaan hänen huomaansa. Epätavallista on se, että painun itse nukkumaan ja nukahdan salamana. Normaalisti en osaa nukkua päivisin lainkaan.

Uuteen nousuun!

Kolmen ensimmäisen kuukauden jäädessä taakse huomaan taas onneksi olevani hieman enemmän oma itseni. Alan niin sanotusti taas tulla mukaan tähän maailmaan, ja nyt, vähän vähemmän pelokkaana kuin ensimmäisessä raskaudessa. Osaan paremmin hahmottaa, mitä tuleman pitää, ja se auttaa tutustumisessa mahassani asuvaan uuteen tyyppiin. Pahoina hetkinä muistuttelen itseäni ihanasta ajasta potilashotellissa viime kerralla. Miten uskomattomalta pieni tuhiseva mytty tuntuukaan omaa rintaa vasten.

Varhaisultra veti jälleen täysin sanattomaksi. Miten voi olla, että tuntuu, ettei mitään tapahdu, mutta mahassa köllii ja uiskentelee ihan ihmisen näköinen tyyppi!