Viisi henkeä kolmiossa – Asummeko ahtaasti?
Ahtaasti asuminen tarkoittaa tilastokeskuksen mukaan sitä, että perhe asuu pienemmässä asunnossa kuin mitä se tarvitsisi, perustuen perheen rakenteeseen.
Määritelmä perheen huonemäärän tarpeesta on vaihteleva, ja määritelmät ovat myös muuttuneet aikojen saatossa radikaalisti.
Asummeko me siis ahtaasti, kun meitä on viisihenkinen perhe kolmiossa?
Mitä sanoo tilastokeskus?
Entä mikä on oma kokemukseni aiheesta?
Ahtaasti asumisen määritelmät
Lähde: Tilastokeskus, määritelmät
Määritelmä 1
Tilastokeskuksen ensimmäinen määritelmä kotitalouden huonetarpeelle on:
1 huone + 1 huone per kaksi ihmistä.
Tämän määritelmän mukaan meillä pitäisi olla asunto, jossa on 3,5 huonetta. Puolikas huone puuttuu, joten asumme siis ahtaasti! Vai olisiko parveke laskettavissa juurikin puolikkaaksi huoneeksi, koska kesäkaudella se on ihan käypä oleskelutila?
Määritelmä 2
Tilastokeskuksen toinen määritelmä sisältää eritasoisia normeja, jotka ovat kytköksissä historiaan. Ennenhän asuttiin yleisesti ottaen paljon ahtaammin kuin nykyään. Tai no, riippuu miten pitkälle taaksepäin katsotaan. Huoneiden lukumäärät ja huonekootkin taisivat olla jollain aikakaudella keskimäärin suurempia kuin nykyään. Mutta tarpeeksi kauas kun mennään, niin aina vain isommat perheet asuttivat samankokoisia asuntoja. Tiivis rakentaminen ja pienien asuntojen trendi on nykypäivää.
Toisen määritelmän normit 1 ja 2 olivat käytössä vuosina 1970 ja 1975:
Normi 1:
- Enemmän kuin kaksi henkilöä huonetta kohti, kun keittiö lasketaan huonelukuun
Normi 2:
- Enemmän kuin kaksi henkilöä huonetta kohti, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun
Seitsemänkymmenluvun ykkösnormin mukaan asumme ihan normaalisti, mutta normi kakkosen mukaan jo ahtaasti. Mielenkiintoista!
Normi 3:
- Enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, kun keittiö lasketaan huonelukuun
Normi 4:
- Enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun.
Kolmosnormi on otettu käyttöön kahdeksankymmentäluvulla. Sen mukaan olemme jo kaksi henkilöä ylibuukkauksen puolella. 1990-luvulla käyttöön otetun nelosnormin mukaan asuntomme on ylikansoitettu kolmella henkilöllä.
Luo myös: Unelmieni kotia metsästämässä – Miten haluaisin asua?
Oma kokemus ahtaasti asumisesta lasten kanssa
Oma asumiskokemus on tietysti hyvin pitkälti kiinni siitä mihin on tottunut. Ihminen on sopeutuvainen niin hyvässä kuin pahassa. Varmasti kivuliaampaa on sopeutua elintason tippuessa alaspäin, kun taas ylöspäin mentäessä hedonistinen adaptaatio turruttaa mielen melko nopeasti.
Me olemme asuneet samassa kolmen huoneen asunnossa siitä lähtien kun ensimmäinen lapsemme oli puolivuotias.
Kolmen hengen perhe
Ensimmäisen lapsen aikana aktiivisessa käytössä oli vain yksi makuuhuone ja tupakeittiö. Se riitti aivan hyvin. Nukuimme kaikki samassa huoneessa, ja toinen makuuhuone toimi lähinnä varastona. Nukuimme pääsääntöisesti erittäin hyvin, ja enempää ei tarvittu.
Neljän hengen perhe, sama asunto
Toisen lapsen syntymän jälkeen toiselle makuuhuoneelle tuli vihdoin käyttöä. Se mahdollisti itkevän vauvan nukuttamisen toisessa huoneessa, sekä myös toisen vanhemman nukkumisen eri paikassa. Tätä toteutettiin noin vauvavuoden ajan, kunnes oltiin taas takaisin samassa tilanteessa.
Eli kun toinen lapsi alkoi nukkua täysiä öitä, niin nukuimme jälleen kaikki neljä samassa huoneessa. Toinen huone oli enemmän tai vähemmän epämääräisessä ja epäsäännöllisessä käytössä. Työhuoneelle tuli sentään poikkeusolojen myötä tarvetta, jolloin viimein asuntomme oli niin sanotusti täydellä käyttöasteella. Nukuimme edelleen hyvin, ja meillä oli kaikki mitä tarvitsimme.
Viiden hengen perhe, edelleen sama asunto
Kolmannen lapsen myötä tilanne oli aluksi edelleen aivan naurettavan hyvä. Nukuimme kaikki viisi samassa huoneessa, ja nukuimme edelleen todella hyvin!
Toinen makuuhuone oli työhuoneena, mutta sen verran vauva-aikaan piti varautua, että sinne hankittiin varalle leveä sänky. Tämä toimi tarvittaessa toisen vanhemman nukkumapaikkana, johon saa myös vauvan viereen.
Ensimmäiset kolme kuukautta menimme vielä tyytyväisenä vanhaan malliin, mutta siitä sitten alkoi kolmannen kerran vauvavuoden hulinat. Siitä lähtien toinen makuuhuone on ollut kovassa käytössä sekä nukkumishuoneena vauvan kanssa, että työhuoneena.
Nyt olemme siinä pisteessä, että vanhin lapsemme alkaisi jo hamuta omaa huonetta vähintään leikkihuoneeksi, vauvan pitäisi nukkua eri paikassa kuin muut, ja työhuoneellekin olisi joskus tarvetta riippumatta sillä hetkellä nukkuvien pienten ihmisten määrästä.
Lue myös: Sokerirasitus ja kämppähaaveilua – Raskausviikko 28
Pienen asunnon huonot puolet
Ahtaasti asuminen on siinä mielessä ekologista, että meidän viiden hengen perheen takia ei tarvitse lämmittää kovin isoa huoneistoa. Mutta on pienessä asunnossa myös huonot puolensa.
1. Sängyt vievät suuren osan tilasta
Viiden hengen nukkumapaikat vievät jo melko paljon tilaa suhteessa asunnon pinta-alaan. Makuuhuoneet ovat pieniä, joten niihin ei juuri muuta sitten mahdukaan kuin sängyt. Näin makuuhuoneita on hankala käyttää juuri muuhun kuin nukkumiseen.
Tämän myötä hereillä ollessa tapahtuvaan elämiseen jää käytännössä vain yksi huone, jonka lisäksi töiden tekemiseen puolikas toisesta makuuhuoneesta. Näin lähes kaikki lasten leikki ja tekeminen tapahtuu tupakeittiössä.
Kaiken lisäksi, huone täynnä sänkyjä ei ole mitenkään erityisen esteettisen näköistä.
2. Omaa tilaa ja rauhaa on vaikea saada
Lasten on vaikea saada rauhallista paikkaa leikille tai muulle tekemiselle, jos sellaista haluavat. Yksityisyyttä ja omaa tilaa ei oikein ole kellään, ja äänen taso on pääsääntöisesti rasittavan korkealla.
Töiden tekeminen vaatii tottumista ainaiseen meteliin ja toistuviin häiriöihin, koska lasten elämä on jatkuvasti läsnä, aivan vieressä.
Pahimpana on ehkä yleinen rauhattomuus, mikä johtuu siitä että kaikki viisi vietämme lähes jatkuvasti aikaa samassa huoneessa, eli tupakeittiössä. Kahden ihmisen on vaikea keskustella keskittyen toisiinsa, koska kolme muuta ovat jatkuvasti vieressä ja mahdollisesti myös äänessä yhtä aikaa.
Isommassa asunnossa kaikki lapsiperheen häslinki ja äänimaisema jakautuu kenties hieman laajemmalle alalle, ja vaimentavia tekijöitä löytyy näin enemmän. Tällä voi saavuttaa jonkinlaista rauhaa.
3. Kaikki paikat ovat täynnä tavaraa
Kuusi vuotta ja kolme lasta.
Ihmiset ovat varmasti erilaisia materian suhten, mutta meillä ja monilla muilla perheillä sitä nyt vaan kerääntyy vuosien saatossa.
Itse haaveilen jonkin asteisesta minimialismista ja vähän siihen tyyliin elelinkin ennen perheen perustamista. Silloin se oli helppoa kun kaikki hankinnat olivat ainoastaan oman päätöksen alaisia. Yksin asuessani muuttokuormani oli yksi pakettiauton peräkontillinen tavaraa, joka pakattiin ja purettiin muutamassa tunnissa. Nyt tarvitaan varmaan jo kuorma-auto, ellei täysperävaunu.
Nyt perheessä on viisi jäsentä, joista jokainen tarvitsee ja haluaa paljon kaikenlaista. Koska tarpeita on jonkin verran, niin sitä tavaraa tulee jatkuvalla syötöllä ja asunnon nurkat täyttyy. Suuri osa tavaroista on siis hankittu tarpeeseen, mutta meillä ei yksinkertaisesti riitä tila kaiken sen pitkäaikaiseen varastointiin. Olemme todenneet, että lapsiperheen vaate- ym. tavaroiden managerointi olisi yksi täysipäiväinen työ, jonka joku voisi tulla tekemään. Perheen tavaroiden manageerauksesta voisikin vaikka kirjoittaa oman postauksensa.
4. Pieni tila vaikuttaa mieleen
Edellä mainitut kohdat aiheuttavat ahtaasti asumisen kokemuksen, joka on tietyllä tavalla kokonaisvaltainen. Se ei ole mikään yksittäinen asia, vaan vallitseva mielentila.
Kun kotona on rajallisesti tilaa ja lähes aina paljon ihmisiä paikalla, sekä henkinen että fyysinen rauhoittuminen kotioloissa jää toteutumatta.
Kun lapset menevät nukkumaan, ainoa paikka mihin voit rojahtaa nauttimaan omasta ajasta on kaaoksen vallassa oleva olohuone/keittiö. Siinä painaa kotityöt aina niin sanotusti niskaan. Ei ole mitään kirjasto-, telkkari- tai takkahuonetta, johon voisit mennä nautiskelemaan rauhallisesta stressittömästä ajasta seesteisessä ympäristössä, jossa arjen askareet voisi unohtaa keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen. On vain se yksi huone, joka pitää sisällään kaiken. Lattialla on kuutiometri lasten leluja, pöydällä askartelut sekä iltapalan jämät päällekkäin, tiskipöydällä ja koneessa päivän tiskit. Olohuoneen nurkassa on pyykkiteline. Pakoon ei pääse.
Ahtaasti asuminen – Nykypäivän normi?
Eipä se kellään ole tuon ihmeellisempää. Kotityöt ovat lapsiperheessä jatkuva ja päättymätön savotta.
Hyvin suuri määrä perheitä asuu määritelmällisesti ahtaasti. Moni vielä paljon ahtaammin kuin me.
Eikä ahtaus ole kuin yksi asumisen mittari. Meillä on sen lisäksi asumisessa niin paljon hyviä puolia, että siedämme mielellämme pientä ahtautta. Voi olla, että jossain toisenlaisessa asunnossa kokisimme olomme paljon kurjemmaksi, vaikka tilaa olisi mielin määrin enemmän. Eli kuten aina, asiat voisi olla paljon paljon huonomminkin.
Silti pieni asunto aiheuttaa ja takaa tietynlaisen mielenmaiseman, kun kaikki on niin tiivistä koko ajan. Kyse ei ole siitä, etteikö omat perheenjäsenet ole juuri niitä, joiden kanssa kaikista eniten haluaisi viettää aikaa. Mutta jokainen tarvitsee myös omaa tilaa ja rauhaa, jotta voisi sitten nauttia myös yhdessä olosta enemmän.
Jos ei koskaan ole erossa, ei voi tulla ikävä.
// Markus
Kirjoittaja on wannabe-minimalisti, joka haaveilee universaalista vastamelusta. Ota meidät seurantaan Instagramissa, niin pääset kulkemaan meidän mukana niin myötä- kuin vastamelussa.
Lue myös: Uusi kotimme rakentuu jo! Sievi Asunnot kokemuksia
